— Mutta, hyvä ystävä, — virkkoi tohtori. — Entäs nuo kaksi jalopeuraa?
— Ah! — sanoi Skotlantilainen, halveksien, kuten oikea metsästäjä konsanaankin, kaatamaansa eläintä. — Mutta noista päättäen saattaa joka tapauksessa otaksua, ett'emme ole kovin kaukana hedelmällisemmistä seuduista.
— Huojuvaa todistusta tuo, Dick, sillä nämä pedot vaeltavat usein, näljän tai janon ahdistamina, melkoisia matkoja. Parasta on, että ensi yöksi panemme tulet palamaan.
— Tässä helteessäkö? — arveli Joe. — Mutta pannaan, pannaan, jos tarvis vaatii. Pelottaa vaan, ett'ei syttyis tuleen tämä paikka, josta meillä on ollut niin paljo hyötyä.
— Koetetaan pitää varalta, ett'emme saa tulipaloa aikaan, jotta toisillakin olisi turvapaikka keskellä erämaata.
— Koetetaan niinkin, tohtori. Mutta lieneekö tämä keidas tunnettu?
— Aivan varmaan. Tässä pysähtyvät karavaanit, jotka tulevat sisä-Afrikasta. Kohtaus heidän kanssaan ei taitaisi olla kovin hauska, vai mitä, Joe?
— Onkos täälläkin päin niitä Njam-Njamin pahuksia?
— Epäilemättä. Se on yhteisenä nimenä kaikilla tänpuoleisilla kansoilla, ja saman ilman-alan ihmisillä on tietysti tavatkin samallaiset.
— Huh-huh! — sanoi Joe. — Mutta luonnollistahan se on sekin. Jos murjaaneilla olis tavat samat kuin gentlemaneilla, niin mitäs niitten välillä sitten erotusta olisikaan?