Iltapuolen päivää tohtori turhaan odotteli sään muutosta. Lämpömittari kohosi ja osoitti 65 astetta. Sitä olisi ollut mahdoton sietää muualla kuin keitaan siimeksissä. Tulisena sateena paahtoi helle maata. Tämä oli korkein astemäärä, mitä tähän saakka oli huomattu.
Joe laittoi nuotiot, niinkuin edellisenäkin iltana. Tohtorin ja Kennedyn vartioilla ei tapahtunut mitään uutta. Mutta kolmen tienoissa aamulla, Joen valvoessa, lämpö äkkiä aleni, taivas peittyi pilviin ja pimeys sakeni.
— Ylös! — huusi Joe toisille. — Ylös! Tuulee!
— Vihdoinkin! — sanoi tohtori katsahtaen taivaalle. — Se on myrsky.
Palloon, palloon!
Olipa jo aikakin. Tuuliaispää tuiverteli palloa ja laahasi gondolia pitkin hiekkaa. Jos olisi joku osa pohjalastia sattunut putoamaan ulos, olisi pallo kohonnut ja kadonnut heiltä ainaiseksi.
Mutta nopeajalkainen Joe juoksi minkä jaksoi ja sai gondolista kiinni; pallo laahusti hiekassa, niin että peljättävä oli päällyksen menevän rikki. Tohtori asettui paikallensa, sytytti hormin ja heitti liian pohjalastin maahan.
Viimeisen kerran he vielä katsahtivat keitaiden puihin, joita myrsky taivutteli. Itätuuli tarttui palloon 60 metrin päässä maasta, ja he katosivat yön pimeyteen.
YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU
Hedelmällisten seutujen yli. — Speken ja Burtonin löydöt toiselta ja
Barthin löydöt toiselta puolen yhtyvät.
Lähtöhetkestänsä asti kulki pallo suurella nopeudella. Ja kovin jo matkustajat halusivatkin päästä pois erämaasta, jossa he olivat vähällä olleet joutua turmion omiksi.