— Muuan uljas Englantilainen, joka vuosina 1822-1824 kapteeni Clappertonin ja tohtori Oudneyn kanssa johti Bornuun lähetettyä retkikuntaa. Lähdettyään maaliskuussa Tripolista, he tulivat Fezzanin pääkaupunkiin Murzukiin ja saapuivat vuoden kuluttua Kuukan kaupunkiin lähellä Tshad järveä, kulkien samaa tietä, jota myöten Barth myöhemmin palasi Europpaan. Denham teki sieltä useampia retkiä Bornuun, Mandaraan ja järven itärannoille. Sillä välin tunkeutuivat Clapperton ja Oudney Sudaniin, hamaan Sakatuu'hun saakka. Sillä matkalla kuoli Oudney väsymyksestä Murmurin kaupungissa.
— Tämä osa Afrikaa, — virkkoi Kennedy, — lienee puolestaan vaatinut monet uhrit tieteeltä?
— Kyllä. Kovan onnen maata tämä on. Me kuljemme suoraan Bargimin valtakuntaa kohti, jonka kautta Vogel v. 1856 kulki matkallansa Wadai'hin. Mutta siellä hän katosi kuulumattomiin. Tämä nuori mies, vasta 23 vuoden iässä, oli lähetetty toimimaan yhdessä tohtori Barthin kanssa. He kohtasivat toisensa joulukuussa 1854. Silloin hän läksi tutkimusretkilleen. Viimeisissä kirjeissään vuodelta 1856 hän ilmoittaa aikovansa tunkeutua Wadaihin, jossa ei vielä yhtään Europpalaista siihen saakka ollut käynyt. Hän näkyy päässeen pääkaupunkiin Waraan saakka. Toiset kertovat hänen joutuneen siellä vangiksi; toisten mukaan hän tapettiin siitä syystä, että oli noussut jollekin pyhälle vuorelle. Kertomuksia matkustajain kuolemasta ei ole kumminkaan kovin herkästi uskominen, niillä kun koetetaan estää heidän etsimisiänsä. Hyvin mahdollista on, että Wadain sulttani pitää häntä vankinansa, toivoen suuria lunnaita hänestä. Paroni Neimans yritti lähtemään Wadaihin, mutta kuoli kesken hankkeitansa Kairossa 1855. Nyt tiedämme, että uusi, Leipzigissä varustettu retkikunta, Heuglinin johdolla on kulkemassa Vogelin jälkiä. Ennen pitkää saanemme varman tiedon tämän nuoren, urhean matkustajan kohtalosta.[23]
Mosfeian kaupunki oli jo aikaa sitten kadonnut näkyvistä. Mandaran maa levittelihe nyt heidän allaan kaikessa hämmästyttävässä rehevyydessään: akasia-metsiä, punertavia locusta-lehtoja, pumpuli- ja indigo-vainioita. Shari virta vieritteli vuolaita vesiään, laskeakseen 150 kilometrin päässä Tshad järveen.
— Katsokaas, — puhui tohtori, näyttäen kumppaleilleen Barthin karttoja, — katsokaas, kuinka tarkkoja tämän tiedemiehen kartat ovat. Me kuljemme suoraan Loggumin maakuntaa kohti ja saavumme kukaties sen pääkaupunginkin, Kernakin, kohdalle. Siellä kuoli nuori Toole, vänrikki Englannin armeijassa, joka vasta moniaan viikon oli ennättänyt retkeillä yhdessä Denhamin kanssa. Tätä suunnatonta seutua sopii todellakin sanoa Europpalaisten hautausmaaksi!
Muutamia 15 metrin pituisia kanotteja kulki Sharilla alas virtaa. Victoria, joka nyt oli 300 metrin korkeudessa, veti varsin vähän alkuasukasten huomiota puoleensa, mutta tuuli, tähän saakka jotenkin navakka, alkoi hiljetä.
— Jokohan meidät taaskin tapaa tyyni? — virkkoi tohtori.
— Välipä sillä, tohtori! Ei meitä nyt uhkaa veden puute eikä erämaan elkeet.
— Ei, mutta vielä julmemmat ihmiset.
— Kas, — huudahti Joe, — tuollahan näkyy jotain kaupungin tapaista.