— Se on Kernak. Tuulen viimeiset henkäykset työntänevät meidät sinne saakka, niin että meidän sopii ottaa tarkka piirros kaupungista.
— Emmekö laskisi hiukan lähemmälle sitä? — kysyi Kennedy.
— Se käy laatuun, Dick. Minä väännän hiukan hormin hanaa, ja pallo laskee alemmas.
Puolen tunnin perästä pysähtyi Victoria kokonaan, 60 metrin korkeudessa.
— Nyt on Kernak lähempänä meitä kuin Lontoo St. Paulin kirkontornin huippua.
— Mitäs varstain kalketta tuolta alhaalta kuuluu?
Joe katsoi tarkemmin ja huomasi suuren joukon kankureita kutoa paukuttamassa, kangastukkeina paksuja hirsiä.
Loggumin pääkaupunki esiintyi silloin kokonaisuudessaan heidän aliansa suurena asemapiirroksena. Se oli oikea kaupunki, talot rinnakkain ja kadut tarpeeksi leveitä. Keskellä avaraa toria pidettiin orjamarkkinoita. Ostajia oli runsaasti, sillä Mandaran naiset, joilla on peräti pienet jalat ja kädet, ovat erittäin haluttua ja kallis-arvoista tavaraa.
Victorian ilmaantuminen näkyviin vaikutti samaan tapaan kuin monasti ennenkin: ensin huutoja ja sitten kovan hämmästyksen; häärinä lakkaa, työt jäävät kesken; melu vaikenee. Matkamiehet olivat kauan aikaa yhdessä kohdin, eikä jäänyt heiltä huomaamatta ainoakaan yksityisseikka tässä ihmisvilinässä. Laskeutuivatpa 18:kin metriä lähelle maata.
Silloin läksi Loggumin kuvernööri asunnostaan, liehuttaan viheriätä lippuansa, perässään soittoniekat, jotka puhalsivat käheisin puhvelinsarviin niin että olisi luullut heiltä keuhkojen halkeavan. Väkijoukko kerääntyi hänen ympärilleen. Tohtori Fergusson yritti puhutella heitä, mutta se ei onnistunut.