Nuo korkeaotsaiset, könkönenäiset ja kiharatukkaiset neekerit näyttivät olevan uhkeata, älykästä väkeä, mutta Victorian läsnäolo sittenkin herätti heissä levottomuutta. Ratsumiehiä läksi täyttä laukkaa eri haaroille, ja pian oli kuvernöörin sotaväki asettunut sotarintaan, valmiina taistelemaan näin omituista vihollista vastaan. Joe koetti heilutella jos minkin värisiä nenäliinoja, mutta turhaan.
Sheikki, hovinsa ympäröimänä, käski väkensä vaikenemaan ja piti puheen, josta tohtori ei saanut mitään selvää. Se oli arabian- ja bagirminkielen sekotusta. Viittausten kansainvälinen kieli ilmoitti hänelle kumminkin, että matkamiehiä hartaasti pyydetään lähtemään matkoihinsa. Ei olisi tarvinnut heitä kahdesti pyytää, mutta tyynen tähden oli mahdoton lähteä. Pallo ei hievahtanutkaan, ja se saattoi kuvernöörin aivan epätoivoon. Hoviväki alkoi huutaa ja kiljua, saadakseen sillä tapaa tuon hirviön poistumaan.
Omituista joukkoa nuo hovimiehet, kullakin viisi kuusi kirjavaa paitaa päälletysten yllään. Tavattoman suuri vatsa oli jokaisella; muutamilla näytti olevan tekovatsakin. Kennedy ja Joe saivat kummaksensa kuulla tohtorilta, että sillä tavalla siellä mielistellään sulttania. Mitä pulleampi vatsa, sitä kunnianhimoisempi mies. Kaikki nämä lihavat herrat viuhtoivat käsillään ja huusivat, liiatenkin yksi, joka oli vähintäkin pääministeri, jos nimittäin lihavuus milloinkaan tässä murheen laaksossa on arvoa ansainnut. Neekerilaumat yhtyivät kirkumisillansa ministerien mölinään, apinain tavalla matkien heidän viuhtomisiansa, jotenka kymmenentuhatta käsivartta huitoi yhdellä lailla yhtämittaa.
Näihin hyödyttömiin pelotuksen ponnistuksiin liittyi muita, paljoa arveluttavampia. Jousilla ja nuolilla varustettu sotaväki asettui hyökkäysrintamaan, mutta samassa Victoriakin poistui ja kohosi kantaman yläpuolelle. Kuvernööri sieppasi musketin ja ojensi sen palloa kohti. Mutta Kennedy oli pitänyt häntä silmällä, ja karbiinin luoti musersi aseen kuvernöörin kädestä.
Tämä odottamaton isku sai aikaan täydellisen hämmennyksen. Jokainen riensi kiiruimman kaupassa majaansa, ja koko iltapuolen näytti kaupunki aivan autiolta.
Tuli yö. Ei tuulahdustakaan. Täytyi tyytyä pysymään yhdessä kohdin 150 metrin korkeudessa. Kaupungista ei näkynyt tulen tuikaustakaan. Kuolon hiljaisuus vallitsi siellä. Tohtori päätti olla kahta varovampi entistänsä. Tuossa rauhassa saattoi piillä joku salajuoni.
Ja oikeassa hän olikin. Sydän-yön aikana näkyi koko kaupunki lehahtavan tuleen. Sadottain alkoi siellä lennellä tulisia kieliä niinkuin raketteja.
— Sepä merkillistä, — virkkoi tohtori.
— Mutta, Jumal' armahtakoon! — vastasi Kennedy. — Näyttää kuin tuo tulipalo kohoaisi tänne ylös.
Ja todellakin, kesken huutoja ja muskettien pauketta, nousi tuo tulimassa Victoriaa kohti. Joe oli valmiina heittämään pohjalastia ulos. Pian oli Fergusson saanut selityksen tähän ilmiöön.