— Missä?
— En tiedä ensinkään, mutta mitäpäs sillä väliä?
— Oletpa oikeassa, Samuel; luottakaamme siihen, että Sallimus ohjaa meitä oikeaan ja pitää meidät hyvässä terveydessä, niinkuin tähänkin saakka. Ei todellakaan luulisi, että me olemme kulkeneet maailman turmiollisimman seudun yli!
— Eläkööt ilmamatkat! — huudahti Joe. — Tässä sitä nyt ollaan viidenkolmatta päivän perästä, hyvissä voimin, hyvin on syöty, hyvin levätty, vähän liiaksikin, sillä minulta alkaa koivet puutua ihan pilalle, enkä minä tykkäis yhtään pahaa, jos täytyis lähteä astua laputtelemaan parisen kymmentä kilometriä; norjenispahan.
— Sitä huvia saat nauttia Lontoon kaduilla, poikaseni. Mutta sen johdosta, että Joe mainitsi kävelyretkestään, tahtoisin huomauttaa, kuinka tärkeätä on, että aina pysymme yhdessä. Jos jonkun meistä ollessa maissa, Victorian pitäisi äkkiä kohota, välttääkseen odottamatonta vaaraa, ties yhtyisimmekö enää milloinkaan! Enkä minä, suoraan sanoen, ole yhtään mielissäni, kun Kennedy lähtee metsästysretkilleen.
— Suonet minulle toki tämän mieliteon, ystävä hyvä. Eihän ole haitaksi, jos eväitä karttuu. Ja sitä paitsi, lupailithan sinä minulle ennen lähtöä aivan erinomaisia metsästysmaita, mutta tähän saakka olen varsin vähän saanut aikaan Andersonien ja Cummingien toimialalla.
— Mutta, rakas Dick, nyt joko muistisi pettää tai kainoutesi käskee sinun unohtamaan urotyösi. Metsänriistasta puhumattakaan, on sinun omallatunnollasi antiloopi, norsu ja kaksi jalopeuraa!
— Mokomakin saalis Afrikassa, missä metsämies näkee pyssynsä suun kohdalla kaikki luomakunnan eläimet. Kas! Kas tuossakin noita giraffeja!
— Nuoko giraffeja! — arveli Joe, — nyrkinkokoisia!
— Siitä syystä, että olemme 300 metriä niitten yläpuolella. Läheltä katsoen, huomaisit niitten olevan kolme kertaa niin pitkiä kuin sinä.