— Parempi ois ollut atraimen viisiin, — virkkoi Joe.
— Millä tavoin?
— Ankkurilla vaan. Koukku kalaa myöten.
— Todellakin, — sanoi Kennedy, — sepä kelpo keino…
— Joka jää teiltä koettamatta, jos suvaitsette, — vastasi tohtori. — Saalis veisi meidät pian sinne, missä ei meillä enää olisi mitään tekemistä.
— Varsinkaan nyt, kun saatiin selvä, millaista vettä Tshadissa on.
Syödäänkö noita tuollaisia kaloja, tohtori?
— Sun kalasi, Joe, on imettävä eläin, paksunahkaisten luokkaa. Sen liha kuuluu olevan erinomaisen maukasta, ja on varsin haluttua kauppatavaraa järven rannoilla.
— Pahus sentään, kun ei se mr Kennedyn laukaus sen paremmin onnistunut!
— Virtahevossa ei ole arkoja kohtia muut kuin vatsa ja lapaluitten väli. Dickin luoti ei tehnyt siihen naarmuakaan. Mutta jos seutu näyttää sopivalta, niin pysähdymme järven pohjoisrannalle. Siellä on Kennedylle tarjona täydellinen eläintarha, ja siellä hän saa yltäkyllin korvausta vahingostaan.
— Sehän hyvin passaa, — sanoi Joe, — että mr Kennedy lähtee pyytämään virtahepoja. Kovin tekisikin mulla mieli maistaa tätä uudensorttista lihaa, sillä onhan se vähän hassua popsia Afrikassa kurppia ja muita peltopyitä ihan niinkuin Englannissa.