— Mitä varten? Sanon vieläkin kerran, että meidän olisi vaarallista erota toisistamme. Sitä paitsi minä tarvitsen teidän apuanne erääsen vaikeaan työhön.
Victoria, liukuessaan suunnattoman tuuheitten latvain yli, pysähtyi äkisti. Ankkurit olivat tarttuneet kiinni.
Tuuli hiljeni illemmalla, ja pallo oli melkein aivan asemillaan. Sen alla muodostivat sykomoripuitten latvat laajan, vehreän pinnan.
KAHDESVIIDETTÄ LUKU
Ylevämielinen kiista. — Viimeinen uhraus. — Ohennus-apparaati. —
Joen näppäryys. — Puoliyö. — Tohtorin vartio. — Kennedyn vartio. —
Hän nukahtaa. — Tulipalo. — Huudot. — Kantaman ulkopuolella.
Tohtori mittasi asemansa tähtien mukaan. Senegaaliin ei ollut täyttä viittäkymmentäkään kilometriä.
— Kaikki, minkä me voimme tehdä, hyvät ystävät, — puhui hän, — on päästä virran yli, mutta kosk'ei meillä ole käytettävinä siltaa eikä venheitä, niin täytyy meidän turvautua yksinomaa palloon, ja sitä varten on Victoria vieläkin kevennettävä.
— Mutta millä keinoin, sitä minä en ymmärrä, — vastasi metsästäjä, peljäten jälleen pyssyjänsä. — En tiedä muuta neuvoa kuin että yksi meistä päättää uhrautua, jäädä jälkeen … ja nyt on minun vuoroni saada se kunnia.
— Tonttuja kans! — virkkoi Joe. — Minullahan on kokemusta.
— Ei tässä nyt ole kysymyksessä syöstä järveen, hyvä ystävä, vaan päästä jalkaisin meren rannalle, ja minä olen hyvä astuja ja hyvä metsästäjä.