— Hyvä ystävä, — vastasi tohtori. — Sinä ymmärrät nämä asiat paremmin kuin kukaan muu. Sano vaan, mitä on tehtävä, niin me teemme.
— Se on vissi se, tohtori.
— Sanon vielä kerran, niin raskaalta kuin tuntuukaan: meidän täytyy panna kalusto altiiksi.
— Pannaan! — toisti Kennedy.
— Toimeen vaan! — huudahti Joe.
Ei ollut helppoa se työ. Apparaatit piti ottaa irti pala palalta. Ensin nostettiin seoksen, sitten hormin arkku ja vihdoin se, missä vesi hajaantui alkuaineksiinsa. Tarvittiin kolmen miehen yhteiset ponnistukset, ennenkuin arkut saatiin irti gondolin pohjasta, johon ne olivat lujasti kiinnitetyt, mutta Kennedyn voima, Joen notkeus ja tohtorin kekseliäisyys teki sen, että työ onnistui. Mikä irti saatiin, se heitettiin heti ulos, ja ne katosivat näkyvistä, tehtyään joka kerta suuren aukon sykomorien tuuheisin latvoihin.
— Neekerit ne tietenkin ällistyy, — arveli Joe, — kun löytävät metsästä tällaisia vehkeitä; kyllä kai ne niitäkin jumalinaan kumartaa pokkuroivat.
Sitten tuli pallon ja spiralin välisten putkien vuoro. Helppo oli katkaista gondolin yläpuolelta kautshukkinivelet, mutta vaikeampaa oli putkien irroittaminen, ne kun olivat kiinni itse pallon sisässä.
Siinä työssä osoitti Joe erinomaista näppäryyttä. Paljain jaloin, jott'ei turmelisi päällysverhoa, hän kiipesi köyttä myöten pallon ylimmäiseen päähän asti, ja siellä, toisella kädellään pidellen kiinni tällä liukkaalla pinnalla, irroitti torvien ulkopuoliset mutterit. Silloin oli helppo vetää ne pallon sisästä ulos sisäaukon kautta, joka jälleen lujilla siteillä köytettiin kiinni ilmanpitäväksi.
Päästyään näin suuresta painosta, Victoria ojensihe pystyyn ja veti ankkuriköyden tiukalle.