— Pallo kyllä, entäs ihminen? — uskalsi Kennedy virkkaa.
— Ihminen myöskin, sillä liikkumatonhan pallo on sitä ympäröivään ilmaan nähden, toisin sanoen: eihän se ole pallo, joka eteenpäin kiitää, vaan itse ilmakehys sen ympärillä; saatte huoleti sytyttää kynttilän gondolissa: liekki ei lävähdäkään. Jos Garnerinin pallossa olisi ollut mukana purjehtija, ei hän olisi tuosta vauhdista kärsinyt vähääkään. Enkä minä sitä paitsi aio koetella sellaista vauhtia, vaan milloin minun sopii yöksi tarttua kiinni puuhun tai johonkin muuhun esineesen, en ole suinkaan käyttämättä tilaisuutta hyödykseni. Mitä taas ruokavaroihin tulee, niin onhan meillä niitä kahdeksi kuukaudeksi, ja mikäpäs estäisi meidän taitavaa metsästäjäämme hankkimasta meille metsänriistaa riittävästi, maissa käydessämme!
— Niitä mestarilaukauksia, mr Kennedy! — huudahti muuan nuori midshipman, kateellisin silmin katsellen Skotlantilaista.
— Puhumattakaan siitä, — lisäsi toinen, — että tähän huviin liittyy vielä suuri kunnia.
— Hyvät herrat, — virkkoi metsästäjä, — teidän mielistelynne ovat hyvin liikuttavia … mutta ohitse ne minusta menevät.
— Mitenkä? — huudettiin joka puolelta, — ettekö sitten mene mukaan?
— En mene.
— Ettekö aio seurata tohtori Fergussonia?
— En ainoastaan ole seuraamatta häntä, vaan minä läksin tänne, pysäyttääkseni hänet vielä viimeisessä silmänräpäyksessä.
Kaikkien katseet kääntyivät tohtoriin.