Eläköön-huutoja ja kättentaputuksia kesti yhä edelleen, kunnes tohtori Fergusson miellyttävällä viittauksella pyysi saada äänenvuoroa. Hän astui hänelle määrätyn istuimen ääreen, nosti sitten järkähtämätönnä, tarmokkain katsein, oikean kätensä etusormen taivasta kohti, avasi suunsa ja lausui tämän ainoan sanan:
— Excelsior! (Ylemmäs!)
Kun herrat Bright ja Cobden aikoinaan tekivät kuuluisia interpellationejansa parlamentissa, kun lord Palmerston ennen vanhaan vaati ylimääräisiä varoja Englannin kallioitten linnoittamiseksi, eivät heidän puheensa milloinkaan saavuttaneet niin repäisevää menestystä. Sir Francis M…:n puhe oli menettänyt sen rinnalla koko loistonsa. Tohtori esiintyi nyt kerrassaan ylevänä, suurena, vähin sanoin oikeaan osaavana. Hän oli sanonut kohdalleen:
— Excelsior!
Vanha sotalaivan kapteeni, tehtyään jo sydämessään sulat sovinnot tämän
oudon miehen kanssa, vaati, että Proceedinys of the Royal Geographical
Society of London (Seuran Tiedon-annot) julkaisisivat tohtori
Fergussonin puheen sanasta sanaan.
Mutta ken oli tämä tohtori, ja millaiseen uhkayritykseen hän nyt oli antaumassa?
Fergusson oli uljaan merikapteenin poika, joka pienestä pitäin oli ollut isänsä kanssa merimatkoilla, tottuen jo aikaisin merielämän vaaroihin ja seikkailuihin. Tässä kelpo pojassa, joka ei milloinkaan ollut tiennyt, mitä pelko onkaan, ilmeni jo aikaisin vilkas äly, etsijän oveluus, huomattava taipumus tieteellisiin töihin. Hän oli lapsesta saakka ollut harvinaisen taitava selviämään pulista ja pälkähistä. Ei hän ollut joutunut neuvottomaksi milloinkaan, ei edes esimmäistä kahveliakaan käyttäessään, missä lapset tavallisesti hiukan kömmeltyvät.
Ennen pitkää alkoivat häntä innostaa kertomukset uljaista yrityksistä ja merimatkoista. Kiihkeästi hän seurasi löytöretkiä, joita tehtiin 19:nen vuosisadan alkupuoliskolla. Hän uneksi sellaista kunniaa, jota olivat osakseen saaneet Mungo-Parkit, Brucet, Cailliét, Levaillantit, eikä, luullakseni, Robinson Crusoe eli Aleksander Selkirk ollut hänen mielestänsä yhtään himmeämpi maineelleen kuin muutkaan. Kuinka hauskoja hetkiä hänellä olikaan ollut Robinsonin kanssa tuolla Juan Fernandezin saarella! Useissa kohdin tuon haaksirikkoisen merimiehen mietteet olivat hänen mielestään kohdallaan semmoisinansa; vuoroin hän pohti hänen aikeitaan ja yrityksiään; välisti hän olisi tehnyt toisin, paremminkin kenties, ainakin yhtä hyvin! Mutta se on varma, ett'ei hän milloinkaan olisi lähtenyt pois tuosta herttaisesta saaresta, jossa hän oli ollut niin onnellinen kuin kuningas alamaisia vailla … ei, vaikka hänestä olisi luvattu tehdä meriministeri!
Isä, lukenut mies itsekin, koetti kaikin tavoin kehittää poikansa vilkasta älyä vakavilla opinnoilla hydrografiassa, fysikassa ja mekanikassa, hankkien hänelle myös tietoja kasvi-, lääke- ja tähtitieteen alalla.
Kapteenin kuollessa oli Samuel Fergusson vasta kahdenkolmatta vuoden vanha, mutta oli jo ennättänyt tehdä matkan maan ympäri. Nyt hän astui Englannin indialaisen armeijan insinöörikuntaan ja otti urheasti osaa useampaan taisteluun, mutta tämä sotamiehen elämä ei häntä miellyttänyt: käskijän toimesta hän varsin vähän välitti, eikä käskettävänäkään oleminen ollut hänestä hauskaa. Hän otti eronsa ja läksi, puoleksi metsämiehenä, puoleksi kasvien tutkijana, retkeilemään pohjoiseen, kulki siten poikki Indian niemen Kalkuttasta Suratiin saakka. Se oli vaan tuommoinen harrastajan huviretki.