Keskusteltiin tietysti ilmapurjehduksesta. Joella oli ensi alussa työ ja tekeminen, saadessaan noita härkäpäitä käsittämään tämän hankkeen merkitystä, mutta siitä kerran selville päästyä, yltyi merimiesten mielikuvitus Joen kertomuksista niin, ett'eivät he enää pitäneet mahdottomana mitään.
Häikäisevän puhelias kertoja vakuutteli, että tämän matkan perästä tehdään monta muuta. Tämä on vasta ensimmäinen numero kokonaisessa sarjassa ihan yli-inhimillisiä yrityksiä.
— Nähkääs, hyvät ystävät, kun kerran on päässyt tällaisen reissaamisen makuun, niin ei muut meiningit enää kelpaakaan. Ja niinpä sitä ensi kerralla ei kuljetakaan poikkipuolin, vaan pusketaan suoraan yhä ylöspäin.
— Jaa kuuhunko, vai? — kysäisi yksi kuulijoista ihmeissään.
— Vai kuuhun! — arveli Joe; — ei maar; se on liian tavallista; kaikkihan ne nykyjään kuuhun kulkevat. Sitä paitsi, siellä ei ole vettä; sitä pitäisi raahata sinne mukaan suunnattomat määrät, ja ilmaakin pitäisi viedä lasipurkeissa, jos mieli hiukankaan hengittää.
— Mahtaiskohan siellä olla katajaviinaa? — kysäisi muuan, joka suuresti harrasti tätä juomaa.
— Ei tippaakaan, poikaseni. Ei; kuusta me viis. Me lähdetään noihin ihaniin tähtiin, suloisiin planettoihin, joista isäntä niin usein on puhunut. Ensi aluksi pistäytään tervehtimässä Saturnoa…
— Niin sitäkö, jolla on se rengas? — kysyi puosmanni.
— Vihkimäsormus justiin. Ties vaan, minne siltä muija lie saanut!
— Ettäkö ihan niin korkealle? — virkkoi muuan typertynyt kokkipoika.
— Kyll'on koko hiivatti, se teidän isäntä!