Huhtikuun 17:s kului pantaessa kuntoon kaasunvalmistuslaitosta. Siihen kuului kolmekymmentä tynnyriä, joissa romuraudan liukeneminen miedonnetussa rikkihapossa synnytti vetyä. Tämä vety, kuljettuaan ensin puhdistuslaitosten kautta, kerääntyi keskisäiliöön ja siitä sitten johtoputkia myöten palloihin. Tällä tavoin tuli kumpaankin palloon säädetty määrä kaasua, johon tarvittiin 8400 litraa rikkihappoa, noin 7 tonia rautaa ja 4400 litraa vettä.
Pallon täyttäminen alkoi seuraavana aamuna kello kolmen tienoissa ja kesti lähes 8 tuntia. Huomenissa huojui pallo sirosti verkkoverhossaan gondolinsa yläpuolella, johon oli pidäkkeeksi pantu koko joukko hiekkasäkkejä. Ohennuslaitos asetettiin suurella huolella gondoliin, ja pallosta lähtevät putket kiinnitettiin sylinderimäiseen rauta-arkkuun.
Ankkurit, köydet, instrumentit, peitteet, teltta, elintarpeet, aseet, — kaikki sijoitettiin määrätyille paikoilleen; vesitynnyrit täytettiin. Sata kiloa pohjalastia viidessäkymmenessä säkissä pantiin gondolin pohjalle, niin kumminkin, että olivat aina käsillä.
Nämä valmistukset päättyivät klo 5:n maissa. Vartijat pitivät yhtämittaa vahtia saaren ympärillä, ja Resoluten venheitä souteli koko ajan salmessa.
Neekerit ne yhä edelleen osoittivat vihaansa kirkumisilla ja irvistyksillä, hyppien ja heiluen. Velhot häärivät hurjistuneitten joukossa, yllytellen kiihkoa; muutamat yltiöpäät koettivat uimalla päästä saareen, mutta heidät häädettiin helposti pois.
Silloin alkoivat loitsut ja taikatemput. Sateentekijät, jotka väittävät vallitsevansa pilviä, manasivat rajumyrskyjä ja "kivisateita"[15] avukseen. Sitä varten kerättiin kattilaan kaikkien erillaisten puitten lehtiä ja pantiin ne kiehumaan hiljaisella tulella, sillä välin kuin velhot teurastivat lampaan, pistämällä pitkän äimän elukan sydämeen. Mutta kaikista menoista huolimatta taivas pysyi vain kirkkaana, ja hukkaan meni uhrilammas ja ilmaiseksi irvistykset.
Neekerit aloittivat silloin hurjat juomingit, päihdyttäen itseänsä "tembo" nimisellä, kokospähkinöistä laitetulla väkevällä viinalla tai erittäin juovuttavalla oluella, nimeltä "togva". Heidän laulunsa, huomattavaa melodiaa vailla, mutta varsin tarkkarytminen, kajastelivat vielä myöhään yöhönkin.
Kello kuuden tienoissa illalla kokoontuivat matkustajat viimeisille yhteisille päivällisille kapteenin ja upseereiden pöytään. Kennedy, jolta ei kukaan enää kysellyt mitään, jupisi partaansa jotain, mitä ei kukaan ymmärtänyt. Fergussonia hän ei päästänyt näkyvistään.
Päivällisillä oli peräti alakuloista. Ratkaisevan silmänräpäyksen läheneminen herätti kaikissa tuskallisia mietteitä. Millainen onkaan näitten uljaitten matkamiesten kohtalo oleva? Kohdannevatko enää milloinkaan ystäviänsä? Istunevatko enää koskaan kotilieden ääressä? Jos kulkuneuvo pettää, miten heidän käy villien heimojen luona noissa aavoissa seuduin, erämaissa äärettömissä?
Tällaisia kysymyksiä oli noussut ennenkin, silloin tällöin, kiinnittämättä kumminkaan sen suurempaa huomiota puoleensa. Nyt ne valtasivat kaikkien kiihoittuneen mielikuvituksen. Tohtori Fergusson, kylmänä ja huoletonna, kuten konsanaankin, koetti puhella milloin mistäkin, mutta ei sittenkään tämä tarttuva apeus ottanut hajotakseen.