— Oli menneeksi, Joe! Puhu minkä miellyttää.
Ja Joe puhkesi kokonaiseen tulvaan kaikenlaisia äänenmukaisia huudahduksia. Ohhoh ja ahhah ja hei — semmoista kuului häneltä myötäänsä.
Meren yli kuljettaissa, näki tohtori parhaaksi pysytellä näin korkealla. Hänen sopi täten nähdä rantaa laajemmalti. Lämpömittari ja ilmapuntari, jotka riippuivat avonaisen teltan sisäpuolella, olivat lakkaamatta hänen silmäinsä alla. Toinen barometri oli ripustettu teltan ulkopuolelle, käytettäväksi vahtivuorojen aikana yöllä.
Kahden tunnin kuluttua oli Victoria, kulkien noin 15 kilometriä tunnissa, saapunut mannermaan kohdalle. Tohtori päätti lähestyä maata ja vähensi horminsa liekkiä. Pian oli pallo laskeunut 90 metrin päähän maasta.
Nyt oltiin Mriman kohdalla. Se on nimenä tällä osalla Afrikan itä-rantaa. Taajat rivit mangliapuita olivat sen suojana merta vasten. Pakoveden aikana näkee niitten paksut juuret, Indian valtameren jäytämät. Hietasärkät, jotka ennen aikaan olivat muodostaneet rantajuovan, ryhmäilivät taivaanrannassa, ja luoteessa kohotti Ngurun vuori korkeata huippuansa.
Victoria kulki erään kylän ylitse, joka tohtorin kartan mukaan oli Kaolen kylä. Koko väestö oli kokoontunut kedolle, ja siellä ne kirkuivat vihasta ja pelvosta. Nuolia sinkosi turhaan tätä ilmojen kummitusta kohti, joka majesteetillisesti leijui kaiken tuon voimattoman riehunnan yläpuolella.
Tuuli kuljetti palloa etelään päin, mutta se ei tehnyt tohtoria levottomaksi. Siten hän päinvastoin pääsi seuraamaan kapteenien Burtonin ja Speken kulkemaa tietä.
Kennedyn kieli oli nyt käynyt yhtä ketteräksi kuin Joenkin. He kestitsivät toisiansa ihmettelyn huudahduksilla.
— Palttua minä omnibus-vaunuille! — virkkoi yksi.
— Palttua minä höyrylaivoille! — toisti toinen.