— Palttua minä rautateille, — vahvisti Kennedy; — niitä myöten kulkee maat ja manteret, näkemättä yhtään mitään!
— Ilmapallo, se se on poikaa! — vakuutti Joe; — siinä kulkee niin, ett'ei tiedäkään, ja luonto se noin vaan levittelekse silmäin edessä!
— Mikä ihana kuva! Mikä lumoava näky! On kuin näkis unta rippumatossa!
— Oisko ruveta murkinoimaan? — virkkoi Joe, jota raikas ilma jo hyvinkin hiukaisi.
— Se oli hyvä ajatus, poikaseni!
— Hui hai! Pian on murkina pyöräytetty: korppuja ja lihasäilykkeitä.
— Ja kahvia minkä vaan mieli tekee, — lisäsi tohtori. — Saat lainata hiukan kuumuutta minun hormistani. Riittää sitä siinä. Ja näin ei meidän tarvitse peljätä tulipaloa.
— Se olisikin kauheata, — arveli Kennedy. — On niinkuin olisi meillä kruutikellari tuossa päämme päällä.
— Ei ihan niin, — vastasi Fergusson, — mutta vaikkapa kaasu syttyisikin, niin se palaisi verkalleen, ja me laskisimme maahan, mikä olisi varsin harmillista. Mutta olkaamme rauhassa: pallo on suljettu hermeetisesti.
— Ruualle siis! — virkkoi Kennedy.