— Mutta tämä pallohan on oikea paratiisi, — virkkoi Kennedy, ollen jo koko joukon parempi.
— Sitä kohti se ainakin vie, — vastasi Joe vakavasti.
Omituista oli nähdä tällä haavaa paksuja pilviparvia gondolin alapuolella; niitä vyöryi toistensa päälle ja kasaantui mahtavissa valonvaihteissa, heiastellen auringon säteitä. Victoria nousi 1200 metrin korkeuteen. Lämpömittari oli hiukan laskenut. Maata ei näkynyt enää. Noin sadan kilometrin päässä kohotteli Rubehon vuori kimaltelevaa huippuansa. Siinä oli Ugogon maan raj'a, 36° 20' itäistä pituutta. Tuuli puhalsi 35 km nopeudella tunnissa, mutta matkustajat eivät tätä nopeutta tunteneet, eivät edes mitään nykäystäkään. Oli kuin eivät liikkuisikaan.
Kolmen tunnin perästä oli tohtorin ennustus käynyt toteen. Kennedy ei tuntenut enää vilunväreitä ja murkinoitsi hyvällä ruokahalulla.
— Kinini ei ole tämän rinnalla mitään, — virkkoi hän mielissään.
— Jaa-a, — vakuutti Joe, — tänne minä muutan kuin muutankin vanhoilla päivilläni.
Kello kymmenen tienoissa aamulla ilma kirkastui. Pilvet hajaantuivat; maa tuli näkyviin. Victoria laski hiljalleen alas. Tohtori Fergusson koetti päästä sellaiseen ilmavirtaan, joka kulkisi koilliseen, ja sellaisen hän kohtasikin 180 m päässä maasta. Seutu kävi epätasaiseksi, jopa vuoriseksikin. Zungomeron maa alkoi kadota itään viimeisine kokospuineen, joita tällä leveyspiirillä kasvaa.
Vähän ajan perästä alkoi vuorenselänteitä näkyä yhä tarkempina piirteineen. Muutamia huippuja kohosi siellä täällä. Täytyi yhtämittaa varoa teräviä suippoja, joita näkyi kohoilevan odottamatta.
— Ihan ollaan keskellä tyrskyjä, — sanoi Kennedy.
— Ole rauhassa, Dick; emme me niihin kolahda.