— Olisinpa mielinyt nähdä sen, joka olisi ruvennut minua estelemään! — vastasi metsämies, kasvot tuikeina.
Nyt oli kello neljä iltapäivällä. Victoria oli kohdannut nopeamman ilmavirran. Maa yleni vähitellen, ja pian osoitti barometri oltavan 450 m ylempänä merenpintaa. Tohtorin täytyi ylläpitää jotenkin voimakasta kaasun ohenemista, jonka vuoksi hormi oli yhtämittaa käynnissä.
Kello seitsemän tienoissa Victoria liiteli Kanjemen jokilaakson kohdalla. Tohtori tunsi tämän tuoksi 20 kilometrin laajuiseksi uutismaaksi. Tuollahan sen monet kylät baobabien ja melonipuitten suojassa. Siellä asuu yksi Ugogon maan sulttaneja. Sivistys siellä kenties ei ole kokonaan takapajulla, sillä harvoin siellä enää myöskennellään oman perheen jäseniä. Ihmiset ja elukat siellä kumminkin vielä elävät yhdessä pyöreissä, heinäruon näköisissä majoissa.
Kanjemen perästä alkoi maa olla autiota, louhikkoista, mutta tunnin kuluttua tuli taas näkyviin hedelmällinen alanko, jossa jälleen rehevä kasvullisuus vallitsi. Oltiin lähellä Mdaburua. Tuuli tyyntyi sitä mukaa kuin ilta joutui, ja ilma näytti uupuvan uneen. Tohtori haeskeli ilmavirtoja ylempää sekä alempaa, mutta turhaan. Nähdessään luonnon olevan näin tyyneen, hän päätti olla yötä ylhäällä ilmassa ja kohosi varmemmaksi vakuudeksi 300 metrin korkeuteen. Victoria oli asemillaan.
Tuli yö, hiljainen, tähtikirkas.
Dick ja Joe oikaisivat itsensä rauhallisille sijoilleen ja vaipuivat sikeään uneen. Tohtori oli vartiossa, johon puoliyön aikana astui Skotlantilainen.
— Herätä minut, — sanoi tohtori, — jos huomaat vähintäkin outoa.
Ennen kaikkea pidä silmällä barometriä. Siinä meillä ojennusnuora.
Yö oli kylmä. Erotus päivän ja yön lämpötilassa oli 15° C. Pimeän tultua aloittivat yöllisen konserttinsa eläimet, jotka jano tai nälkä oli ajanut tyyssijoilta. Sammakot kurnuttivat sopraanoansa; sitä säesti shakaalien ulvonta, jalopeurain basson kannatellessa tämän elävän orkestrin akkordeja.
Käytyään aamuvartioon, tohtori Fergusson katsoi kompassia ja huomasi tuulen suunnan muuttuneen yöllä. Victoria oli siirtynyt parin tunnin kuluessa puoli sataa kilometriä koillista kohti, kulkien nyt Mabungurun kohdalla. Tämä on louhista seutua, täynnään kiiltopintaisia syeniti-lohkareita ja jyrkkärinteisiä kallioita; kaikkialla suippomaisia massoja; siellä täällä suuret joukot puhvelien ja norsujen valkoisia luita. Puita oli vähän; mutta idässä näkyi tiheitä metsiä ja niitten helmassa muutamia kyliä.
Kello seitsemän aikaan tuli näkyviin pyöreä, lähes parin kolmen kilometrin laaja vuori, muodoltaan kuin suunnaton kilpikonna.