Victoria oli noussut 300 metrin korkeuteen. Neekeri piteli kauhealla voimalla köydestä kiinni. Hän ei puhunut mitään; silmät vaan tuijottivat miehen päässä, pyöreinä kauhusta ja hämmästyksestä. Hiljainen länsituuli kuljetti palloa kaupungin ylitse. Puolen tunnin perästä huomasi tohtori oltavan erämaan kohdalla. Silloin hän laimensi liekkiä, ja pallo laski lähelle maata. Viiden, kuuden metrin päässä neekeri hyppäsi alas, putosi seisovilleen ja läksi juoksemaan Kazehiin päin. Victoria kohosi kevenneenä jälleen ylä-ilmoihin.
KUUDESTOISTA LUKU
Hirmumyrskyn oireita. — Kuun maa. — Afrikan mantereen tulevaisuus.
— Viimeisten päiväin kone. — Maisema auringon laskun aikaan. —
Kasvi- ja eläinkunta. — Hirmumyrsky. — Tulivyöhyke. — Tähtitaivas.
— Sellaista se on, — virkkoi Joe, — kun luvatta ottaa ollakseen Kuun poikia! Tuo kiertolainen tuolla oli saattaa meidät koko pahaan piehkmään. Eihän vaan liene, tohtori hyvä, se teidän lääkäritaitonne joutunut jollain viisiä häpeään?
— Niin vainenkin, — jatkoi metsästäjä, — millainen mies se Kazehin suittani oli?
— Vanha, puolikuollut juoppo, — vastasi tohtori. — Vahinko ei ole suuri, vaikka mies kuoleekin. Mutta sen opin tästä nyt saimme, että kunnia on maailmassa hyvin huojuvaa laatua, ja ett'ei sen makuun ole kovinkaan pyrkiminen.
— Sitä hullumpaa! — arveli Joe. — Minusta se oli hyvinkin lystiä. Muut mua kumartavat! Ja minä olen muitten epäjumalana ihan mieltäni myöten! Mutta minkäs sille tekee! Kuu nousi ja kovin nousikin punaisena, ja se tietää sitä, että se oli äissään.
Näitten ja samanlaisten puhelujen aikana, jolloin Joe tutkiskeli tätä öisen taivaan valoa ihan uudelta kannalta, alkoi pohjoiselle taivaalle kokoontua paksuja pilviä, raskaita, pahaenteisiä. Navakka tuuli kiidätti Victoriaa pohjoiskoillista kohti 150 metrin korkeudessa maasta. Yläpuolella oli ilma kirkas, mutta tuntui raskaalta.
Pallon asema oli kello kahdeksan maissa illalla 32° 40' itäistä pituutta ja 4° 17' eteläistä leveyttä. Lähestyvän myrskyn vaikutuksen alaiset ilmavirrat kuljettivat sitä 65 kilometrin vauhdilla tunnissa. Heidän allansa kiiti Mfuton aaltomaisia, hedelmällisiä tasankoja. Ihmeteltävä näky.
— Olemme keskellä Kuun maita, — sanoi tohtori Fergusson, — ja tämän nimensä nämä seudut saivat jo muinaisuudessa, siitä syystä kaiketikin, että täällä on kaikkina aikoina kumarrettu kuuta. Tämä on todellakin verratonta seutua, ja sen rehevämpää kasvullisuutta tuskin tapaa missään.