— Emme, jos Jumala suo. Toivon kohtaavani sellaisen tuulen, joka vie minut suoraan päiväntasaajaa kohti. Tarpeen tullen jään odottamaankin, ja Victoria saa tehdä laivan lailla: käydä ankkuriin vastatuulessa.
Pianpa tohtorin ennustukset toteutuivatkin. Koeteltuaan eri korkeuksia, läksi Victoria kohtalaisella nopeudella kulkemaan koilliseen.
— Nyt on meillä hyvä suunta, — sanoi tohtori, tarkastellen kompassiansa; — me kuljemme, tuskin kuuttakymmentäkään metriä korkealla. Kaikki asianhaarat ovat edulliset uuden seudun tutkimiselle. Kapteeni Speke, lähtiessään etsimään Ukereuen järveä, kulki idemmäs, suorassa viivassa Kazehista.
— Kuljemmeko kauankin tätä suuntaa? — kysyi Kennedy.
— Kenties. Meillähän on tarkoituksena päästä Niilin lähteitten seutuun, ja matkaa on toistatuhatta kilometriä siihen äärimmäiseen kohtaan, jonne pohjoisesta päin tulleet tutkijat ovat tunkeuneet.
— Eikös ensinkään käydä maissa, — kysäisi Joe, — jotta sais edes jalkojansa oikaista?
— Kyllä. Pitäähän meidän sitä paitsi säästää eväitä, ja matkan varrella saat sinä, uljas Dick, hankkia meille tuoretta lihaa.
— Milloin vaan suvaitset, rakas ystävä.
— Vettä pitää meidän niinikään saada lisää. Ties, jos tässä vielä jouduttanee vedettömiin maihin. Ei varassa vaaraa.
Puolenpäivän aikaan oli Victorian asema 29° 15' itäistä pituutta ja 3° 15' eteläistä leveyttä.