— Hammas katkesi! — huudahti Kennedy. — Englannissa olisi siitä maksettu 35 guineaa sadalta naulalta (noin 20 mk kilolta).
— Ettäkö? — virkkoi Joe, laskeuten köyttä myöten maahan.
— Turhia huolia, rakas Dick! — lausui tohtori. — Emmehän toki tulleet tänne norsunluun kauppiaina! Vai rikastuaksemmeko tänne läksimme?
Joe tarkasti ankkuria. Se oli lujasti kiinni ehjässä hampaassa. Samuel ja Dick laskeutuivat hekin maahan; pallo, kaasua puolillaan, leijui kaatuneen eläimen yläpuolella.
— Kaunis eläin! — huudahti Kennedy. — Kyllä on kokoa! En moista ole koskaan Indiassakaan nähnyt.
— Eikä kummakaan, hyvä ystävä. Keski-Afrikan norsut ovat kaikkein kauniimmat. Anderssonit ja Cummingit ovat niin paljon pyydystäneet niitä Kapmaan seuduissa, että ne siirtyvät nyt päiväntasaajaa kohti. Me saamme niitä vielä useinkin nähdä suurissa laumoissa.
— Mutta kunnes se tapahtuu, — virkkoi Joe, — niin eihöhän meidän passaisi maistaa tätä? Minä otan laittaakseni mehukkaan aterian, jonka tämä tässä saa pistouvata. Mr Kennedy menee metsästämään tunniksi tai pariksi. Tohtori tarkastaa Victorian, ja sill'aikaa minä kokitan.
— Hyvin harkittu, — vastasi tohtori. — Tee niin.
— Ja minä, — sanoi metsästäjä, — otan kahden tunnin loman, jonka Joe on suvainnut myöntää minulle.
— Lähde vaan, ystävä hyvä, mutta muista olla varovainen. Älä mene liian kauas.