— Menkää te kirkkoon, lapset, mutta elkää tehkö, mitä toiset kirkon edessä, menkää vain siivosti sisään kirkkoon. Kuningas tulee myös kirkkoon, ja kun hän huomaa teidät, kutsuu hän teidät illalliselle luokseen. Hän on halukas antamaan teille, mitä vain pyydätte, mutta elkää pyytäkö muuta, kuin sen verran maata kaupungin vieressä, kuin teidän palvelijanne neljäsosa tunnissa kuperkeikkoja heittäen kiertää. —
Lapset lähtivät kirkkoon. Ja siellä kirkon edessä he näkevät, kuinka ihmiset sylkäisevät erästä naista, joka oli upotettu maahan vyötäröltä myöten, mutta he sivuuttivat hänet surullisena, eivätkä olisi mistään hinnasta sylkeneet hänen päällensä. Kirkko muuttui valoisemmaksi heidän astuessaan sisään, siellä kimalteli, loisti ja hohti ja kuningas malttoi tuskin odottaa jumalanpalveluksen loppua, puhutellakseen lapsia.
— Te ette ole sylkäisseet — kuulen ma — sitä puhvelinnahkaan ommeltua vaimoa. Tiedättekös, että minä olin sen käskenyt! —
Poika vastasi: — Emme me ole tietäneet sitä, sillä me tulemme vieraalta maalta, mutta me emme tekisi sitä muutenkaan, sillä tuo vaimo ei ole tehnyt meille mitään pahaa. —
Kuningasta miellytti tämä vastaus, ja hän sanoi: Tulkaa palatsiini minun kanssani ja illastakaa siellä. —
Lapset menivät kuninkaan mukaan, mutta tämä ei kyllästynyt heidän katselemiseensa ja huokaili myötäänsä: — Hyvä luojani, olisitpa sinä nämä lapset lahjoittanut minulle! —
No, asettuvat siinä sitten illallispöytään kuningas ja lapset, mutta kuningatar ja vanha noita-akka eivät tulleetkaan sisään: he saivat, näet, vilunpuistatuksia, kun näkivät nuo kultakutriset lapset. Eipä kuningas surrutkaan sitä, vieläpä ajatteli, että vaikkei koskaan näkisikään heitä enää. Mainiolla tuulella kuningas lapsia syötteli ja juotteli, parhaat palat heidän lautasilleen valikoitsi. Illallisen loputtua hän sanoi heille:
— No, lapset, nyt minä olen hyvällä päällä, pyytäkää minulta mitä tahansa, niin annan sen teille. —
Lapset pyysivät vain mitä Jankalovics oli käskenyt.
— Heittäköön hän kuperkeikkoja vaikka kolmekin tuntia — vastasi kuningas — kyllä täällä maata riittää. —