Jo näki riikinkuningas, että turhaa oli tässä kaikki puhe; murheellisena hän meni takaisin asuntoonsa ja mietti ja mietti, mitenkä hän saisi karitsan käsiinsä. Siinä hän mietti päänsä ympäri, ja sitten hän päätti, että hänpä lähettää tyttärensä paimenen luo; jos paimen kielsikin häneltä karitsan, ei hän kiellä hänen tyttäreltään, joka sivumennen sanoen oli kaunis kuin taivaan tähti. Ja niinpä hän kertoikin tyttärelleen, miten hän oli suunnitellut asian.
— Hyvä on, rakas isäni, minä menen ja koetan parastani.
Tyttö läksi paimenen luo. Otti mukaansa kultaa niin paljon kuin jaksoi kantaa pienessä laatikossa. Paimen oli juuri koonnut laumansa. Tyttö meni suoraan hänen luoksensa ja tervehti:
— Hyvää iltaa, paimen.
— Jumal' antakoon, prinsessa! Mitähän sinä tässä näin myöhään illalla?
— Voi, hyvä paimen, jos tietäisit miksi tulin! En tule toimeen enkä saa rauhaa sen jälkeen kuin kuulin kultavillaisesta karitsasta. Katso tätä laatikkoa, se on kultaa täpösen täynnä. Anna karitsa minulle!
— En voi antaa, armollinen prinsessa.
Prinsessalla oli mukanaan hyvää viiniäkin. Hän tarjosi paimenpojalle:
— Juo, köyhä paimenpoika!
Paimenpoika joi ja hyvälle tuulelle hän tulikin. Prinsessa koetti taas onneansa. Annas kun poika näkee kiiltäviä rahoja! Hän avasi laatikon kannen.