Ukko puheli niin, että Palkó viimein antoi kuin antoikin vasikan siitä hiirestä. Nyt hänellä olikin enää vain kaksi vasikkaa kaupungille ajettavana, mutta miten ollakkaan, — taivaastako tipahti vai maan altako kohosi — vanha ukko ilmestyi taas hänen eteensä ja sanoi:
— Poikaseni, tässä on minulla juokseva koppakuoriainen, tämäpä vasta jotain onkin! Sinä saat sen, jos annat siitä yhden vasikan. —
— En minä anna — pani poika vastaan — enhän minä toki ole sentään vielä aivan pähkähullu! — Johan minä tässä ihan järjettömästi luovutin sinulle kaksi vasikkaa huilusta ja hiirestä! —
— Neuvonpas sinua vain antamaan sentään vasikan tästä juoksevasta koppakuoriaisesta, sillä sinä tulet sitä vielä tarvitsemaan. — Jopa Palkó lopuksi antoi sittenkin sen kolmannenkin vasikan pois. Nyt hän kulki viimeisen vasikan kera kaupunkiin päin; kovin oli poika allapäin, takaisin hän olisikin mieluimmin kääntynyt, ehkäpä hän vielä voisi tavata sen harmaapäisen äijän, sillä kovasti hän katui kauppojansa. No, kääntyä ei tarvinnutkaan. Sillä kun poika siinä surumielisenä kulki, niin hän näkikin taas edessään ukon, joka sanoi:
— Kuulehan, poikani, anna tämäkin vasikkasi minulle, niin annan sinulle pussin siitä —
— Enkä anna — vastasi Palkó — parempi olisi ollut, etten olisi noita toisiakaan antanut. Mitenkä minä nyt saatan astua äitini silmäin eteen? —
— Anna se vasikka tänne vain, eläkä sure yhtään? Ei tämä ole mikään arvoton pussi. Tiedä, että tähän pussiin on suljettu uni. Sinun tarvitsee vain sanoa, kuinka monta tuntia tahdot nukkua, niin nukut juuri niin kauan, ja jos tahdot jonkun toisen nukuttaa, niin sanot sen vain pussille. —
Palkó ajatteli: — Jos niin on, niin mitäs minä lähden enää yhdellä vasikalla markkinoille. Saakoon vanhus tämän neljännenkin vasikan. — Kun hän oli antanut viimeisenkin vasikan ukolle, niin sanoi tämä:
— No, poikaseni, mene nyt kotiisi. Sinne et pitkäksi aikaa jää: äitisi lyö sinua niin kauan, kunnes joku pelastaa sinut hänen käsistään. Mutta silloin juokse, minne nenä näyttää, ja huuda takaisin äidillesi:
— Jää Jumalan haltuun, rakas äitini, minä en palaa, ennenkuin kuninkaaksi tultuani. —