— Ohoo, sinä ihmisitikka, kuinka sinä uskallat haaskata minun metsääni! —
Jankó sanoi:
— No elkäähän nyt tuossa rehennelkö, vaan istukaa Tekin tänne tulen ääreen, ja paistakaa silavaa Tekin. —
— Senkin hävytön lurjus, kyllä minä sinulle silavaa paistan — kiljui lohikäärme ja hyökkäsi Jankón päälle, kaikki seitsemän kitaansa ammollaan, repiäksensä hänet riekaleiksi.
— Vai silläkö tavalla, no kyllä minä sinulle kohta opetan! sanoi Jankó ja iski kepillään lohikäärmettä, niin että siltä heti katkesivat kaikki seitsemän päätä.
Hän katselee, tarkastelee lohikäärmeen päitä, ja seitsemännessä hän löytää ison avaimen.
Jankó arveli, että jos tässä kerran on avain, niin silloin on täällä jossakin myös talo. Hän lähtee metsää kulkemaan, katselee oikealle, katselee vasemmalle ja havaitseekin hetken harhailtuaan mahtavan tinalinnan aivan edessään. Hän koettelee avainta: sehän sopii mainiosti linnan porttiin. Hän avaa sen, astuu sisään ja kävelee huoneiden läpi. Eräässä huoneessa hän löytää tinakukkavihon, kiinnittää sen hattuunsa, ja lähtee sitten pihalle, jossa löytää kaivon. Hän katsoo siihen: siinä riippuu tinaori, pää alaspäin.
Ori puhuttelee häntä näinikään:
— Terve tuloa, Jankó, rakas isäntäni, sivallahan minua kepilläsi hiukan, et sitä varmaankaan kadu. —
Jankó sivalsi sitä sievästi peräpakaroille, ja sepä samassa hyppäsi ulos kaivosta.