Hunor sanoi:
— Anna anteeksi rakas, hyvä isäni, meidän metsästyshalumme vei meidät kauas. Mutta katso, me löysimme kauniin, hyvin kauniin maan, johon meitä kovasti haluttaisi asettua asumaan. —
— Ettekö te huoli minun valtakunnastani? — kysyi Nimrod surullisena.
— Isäni! — sanoi Magyar — sinulla on vielä monta muuta poikaa, olkoon tämä maa heidän. Siunaa meitä ja päästä menemään kaksi vanhinta poikaasi. —
Nimrodin silmät täyttyivät kyynelillä ja hän sanoi vapisevalla äänellä:
— Tulkaa siis ja polvistukaa eteeni, laskeakseni vapisevan käteni teidän päänne päälle. —
Pojat polvistuivat, ja vanhus siunasi heidät:
— Menkää, Jumala teitä johdattakoon! Siunaus ja onni seuratkoon teitä, missä vain käyttekin. —
Näin sanoi Nimrod ja suuteli otsalle Hunoria ja Magyaria. Vielä kerran viipyi hänen katseensa heissä, sitten hän sulki silmänsä ja veti viimeisen henkäyksensä Hunorin ja Magyarin sylissä.
Nimrod kuoli, ja hänen poikansa hautasivat hänet suurella komeudella. Hautaamisen jälkeen Hunor ja Magyar jättivät valtakunnan nuoremmille veljilleen ja lähtivät takaisin ihmeen kauniiseen saareensa.