Kusid näytti multakokkaretta ensin.
— Katsokaatte tätä multaa — se on mustaa ja pehmeää. Sen vertaista ei löydy muualla maailmassa.
Kädestä käteen kulki nyt se kourallinen multaa, kaikki he kauan tarkastelivat sitä suurella mielihyvällä. Silloin hän otti esille heinätukkonsa.
— Katsokaa nyt tätä! Eikö se olekin vihreätä silkkiä vihreämpi? Ja koettakaa kädessänne, se on pehmeämpikin kuin silkki. —
— Silkkiä pehmeämpi! — myönsivät kaikki.
— Juokaahan nyt tilkkanen tästä minun lekkeristäni; minä täytin sen Tonavasta. —
Ympäri kulki lekkeri ja kaikki sanoivat:
— Mettä makeampi! —
— Mitä kansoja asuu nyt tässä maassa? — kysyi Arpád — ja kuka on niiden ylin päämies? — Kasvot ja silmät paloivat hänen tätä kysyessään.
— Monenlaisia kansoja asuu täällä — vastasi Kusid. — Mutta ensimäinen ensimäisten joukossa on Svatopluk, slovakkien- ja morvalaisten ruhtinas. Kuulkaa hänen viestiänsä! Ei hän ole sitä vastaan, että tänne asetumme asumaan, kun vain palvelemme häntä uskollisesti. —