Miten lieneekään tuon aarrejutun laita, saattaa luostarinhävityksessä olla kuitenkin jotakin perää, ja ehkäpä se on tapahtunut kuningas Juhanan aikuisen Venäjän sodan aikana, jolloin Pohjanmaan talonpojat Juho Vesaisen johdolla ryöstivät m.m. Kannanlahden silloisen kaupungin ja levittivät tulta ja vainoa aina Jäämeren kaukaisille rannikoille asti.
Matkaohjelmaani kuului paitsi Vienan meren pohjoisrannan tutkimista, myöskin käynti Imandralla. Lähdin sinne lappalaisten saattajain kerällä, joita oli kaksi miestä ja yksi nainen. Näiden oli soudettava minua järvien ja suvantojen yli ja jalkataipaleilla autettava valokuvauskoneen y.m. kapineiden kannossa. Ei ollut juuri joutuisaa kulku heidän seurassaan, sillä ainakin joka puolen tunnin kuluttua piti levätä, ja silloin tällöin tshaijutkin keitettämän. Kummastustani herätti kun tuo nainen eli oikeammin tyttö vähän väliä kiersi palturitupakan itselleen kehuskellen sitä niin perin "makeaksi", että minunkin oli vähällä vesi kielelle herahtaa, vallankin kun olin tupakan jättänyt pois matkaeväistä.
Imandran järvellä havaitsin pian, etteivät lappalaiset ainakaan mitään merimiehiä ole. Jos vähänkin vene kallisteli tai laine roiskautti vettä sisään, niin vapisi ja siunaili vallankin akkaväki, istuen veneen pohjalla ja pidellen molemmin käsin laidoista kiinni.
Matkustajia varten on Imandran—Kuolan väliselle kulkureitille laitettu asemia eli majapaikkoja, ja yhtä semmoista Imandran rannalta esittää seuraavalla sivulla oleva kuvamme. Eivät ne ole vallan hääviä, ja jotkut ovat siksi hataria, että päivä paistaa raoista ja nurkista sisään. Erääseen sellaiseen satuin minä Jaakonpäivän yöksi, ja kun sattui olemaan pohjatuuli, en voinut vilulta saada hetkeksikään unta, vaikka olin täysissä ja päällepäätteeksi jotenkin vahvoissa vaatteissa.
Korkeat tunturit reunustavat Imandran rantoja, ja niistä on vallankin itärannalla kohoava, 1,200 metrin korkuinen Umptek kuulu sekä vuorilajistaan — se muodostaa suurimman nefeliinisyeniittialueen maailmassa — että luonnonkauneudestaan. Suurenmoisena, mielikuvitteen tapaisena, melkeinpä hurjana esiytyy se silmiisi terävine rotkoineen ja keilamaisine huippuineen, jotka sen niin selkeästi erottavat muista pyöreäharteisista tuntureista. Alempana sen hurjuus lievenee, muodot pehmiävät ja juurellaan, missä tummanvihreä metsä kattaa sen kupeita, alkaa se käydä viehkeäksi luonteeltaan, vallankin noissa pyöreäuomaisissa jokilaaksoissa, joiden pohjalla kristallikirkkaat tunturipurot hyppelehtien kiiruhtavat kulkuaan. Umptekilla on alppiseutujen kasvullisuus suureksi osaksi edustettuna. Ylinnä, jossa paikoin ikuinen lumi peittää vuorta, ei tietysti ole mitään elollisuutta, mutta alempana alkaa hopeanharmaa jäkälä, vienosti välähdellen auringon paisteessa, ja siellä ovat parin kolmen tuuman pituinen tunturipaju y.m. napaseutukasvit kaivautuneet sammaleen suojaan. Vielä alempana kasvisto tietysti rikastuu ja monistuu, muuttuen yhä tutummaksi; yhä vankemmaksi metsäksi.
Jos Umptek on Imandran helmi, on Imandra vuonoineen, saarineen, salmineen ja tunturirantoineen koko Lapinmaan helmi. On varmaa, että Venäjän Jäämerenrata kerran valmistuneena tulee synnyttämään suuren matkailijatulvan tänne, missä sisä-Lappi ihanimpana näyttäikse.
Ensimmäinen kylä Kannanlahdesta itäänpäin on 90 virstan päässä sijaitseva Porjeguba, jollen nim. ota lukuun puolivälillä olevaa viisiperheistä karjalaista siirtokuntaa Kolvitsgubassa. Erämaisempaa ja jylhempää seutua kuin Porjeguba en minä ole koskaan missään tavannut, se kun sijaitsee saarien sulkeman vuonon etäisessä perukassa, korpien keskellä. Vastakohtaisen vaikutuksen teki suurehkon höyrylaivamme poikkeaminen tänne ilman mitään muuta asiaa kuin heittää minut sattumalta ohikulkevan akan veneeseen, siinä päästäkseni parin virstan päässä olevaan kylään. Ja kummoiseen kylään? Ehkä kymmenkunta mitä rähjäisintä, puutetta ja kieltäymystä todistavaa talopahaista muodostivat koko kyläkunnan. Lisäksi olivat asukkaat ainakin entisiä starovertsia eli vanhauskoisia, jotka karttelevat "pakanain" käyttämiä astioita, eivät polta tupakkaa, sekä kirkollisissa menoissa eroavat valtionuskonnosta. [Mitä tulee ensin mainittuun seikkaan, niin noudatti sitä minun edempänä mainittu oppaani ankarimmalla tavalla. Hän ei tahtonut juoda teetä minun "saastaisesta" kupistani, vaan hörppi sitä suoraan kattilastamme, joka sen jälkeen oli pestävä oikein hiekan keralla. Muuten kuuluu starovertsien uskonnollisiin menoihin ankara paastoaminen lapsuudesta asti, pitkät hartauden harjoitukset omain kirjain ja pappien johdolla, sekä ristinmerkin tekeminen pikkusormella, nimettömällä ja peukalolla — oikeauskoiset tekevät sen peukalolla, etu- ja keskisormella. — Kuten tiettyä, syntyi starovertsien uskonlahko patriarkka Nikonin v. 1666 toimittaman uuden raamatunkäännöksen ja kirkonmenojen parannuksen johdosta.] Olin niinmuodoin joutunut oikeaan erakkoseutuun ja kun iltasella yksin valvoskelin ja järjestelin tutkimustuloksiani, kun ulkona oli pimeä, sade pieksi ikkunoita ja tuuli ulvoi nurkissa, silloin tunsin omituista ahdistusta, sanoin kuvaamatonta kaihoa täällä maailman yksinäisimmässä sopukassa.
Porjegubassa olin saanut vihiä tärkeästä jonkun peninkulman päässä veteläin soiden takana olevasta geoloogisesta muodostumasta. Palkkasin luotettavan mutta kalliin oppaan, varasin eväitä muutamaksi päiväksi ja niin lähdin oikealle erämaanvaellukselle.
Löysin täten suurenmoisen ja kauniin vierinkivimuodostuman, äärimmäisen jatkon meidän Salpausselällemme, tuolle jääkautiselle päätemoreenille joka on kerrostunut maajään reunalle jäätiköiden ja jäävirtain alaskuljettamasta sorasta, ja jonka alkupää on tavattavissa Norjan etelärannalla, mistä se jatkuu poikki keski-Ruotsin ja Suomen Venäjän Karjalaan.
Tähän otetut kaksi kuvaamme esittävät kohtia tästä soraselästä Venäjän Lapissa, jossa se esiytyy niin viehättävänä rämeiden ja korpien keskeisenä kankaana. Toisessa kuvassa näkyy sitä paitsi nuotiovalkeamme, jonka paisteessa me vietimme yömme, ja jonka savu oli aijottu karkoittamaan sääskiä. Nämä ovat täällä oikea maanvaiva, ja monet ovat keinot niitä vastaan. Päivin käytetään hyttysmyssyjä pään ympärillä, ja naama on vähän väliä voideltava lavendeli- tai pikiöljyllä tai lysoolilla. Yöllä taasen on harsolla suojeltava kasvot ja kädet, ja suloiselta tuntuu sen verhossa kuunnella hyttysten ynisevää soittoa ympärillään. Ryömivää mäkäräistä ja pientä polttiaista vastaan on kuitenkin ihan avuton, ja vallankin edellisen pistos on niin myrkyllinen, että siitä saa ihossaan kantaa merkkiä monta kuukautta jälkeenpäin.