Sellaisen välimuodon kautta, jonka runko on juuri viitatussa kuvassa nähtävän koko telineen tapainen, johtuisimme sivulla 39 kuvattuun kotamuotoon. Kuten sen yhteydessä olevasta rungonkuvasta ilmenee, osottaa tämä harjapuulla ja useilla tuilla varustettu kotamuoto suurta kehitystä, nähtävää vankkuutta seisoakseen vakavana tuulissa ja tuiskuissa. Räppänä on siinä parantunut, ja tila kodassa tullut avarammaksi. Rungon nojalle asetetaan irtonaisia puita, ja niiden päälle petäjän tai kuusenkuoria y.m. tai suorastaan turpeita, ruohopuoli alaspäin. Katolla on painona kiviä, ettei tuuli pääse turpeita repimään, ja räppänän reunalla on toisinaan tuulen puolella kivilaakoja estämässä savua tunkeutumasta takaisin kotaan. Ovi on joko puusta, saranoissa kääntyvä, tai vain purjekankaasta.
Juuri kuvailtu kotamuoto on pohjapiirrokseltaan tavallisesti soikea, osottaen taipumusta kehittymään kulmikkaaksi, kuten alempana olevat kuvat esittävät. Niistä on kolmas otettu sivulla 39 kuvatusta kodasta, jossa sisäpuolella oli haljispuolikkaista laadittu yksinkertainen kehys. — Mitä muuten tulee turvekodan sisustukseen, ovat siinä liesikivet keskustana, ja niiden kummallakin puolella on tavallisesti yksi puu maassa. Ensimmäisessä pohjapiirroksessa on sitä paitsi maantasainen sänkylava. Peräosa, n.s. aarnesija, ennen aikaan pyhä paikka ja tavallinen noitarummun säilytyssija, on joskus kuusenoksilla peitetty, sivupuolet taas tuoreilla koivunvitsoilla.
Onko seuraavalla sivulla kuvattu, kahdenkertaisella hirsialustalla varustettu ja pohjapiirrokseltaan (ks. viimeistä kuvaa tällä sivulla) nelikulmainen kota kehittynyt edellisestä vai eikö, jätän tässä sanomatta. Varmaa kuitenkin lienee, että se johtuu verraten myöhäiseltä ajalta, jolloin jo metalliaseita oli käytännössä. Selvittämättä jääköön sen nimikin "saamegoatte" (lapinkota), joksi sitä sen käyttäjät mainitsevat. Paitsi tässä kuvattua lapinkotaa Varsinskin kylästä on muista samallaisista tietoja vain Genetzillä Lumbovskin syyskylästä. Genetzin ilmotuksen mukaan on kodan alalta turve poistettu, jopa maatakin vähän kaivettu, muuten on kodan runko ja rakenne samallainen kuin Varsinskissa. Huomioon otettava seikka on Genetzin mainitsema, vielä 1850-luvulla tällaisessa kodassa tavattava pyhä peräuksi, josta metsämies kävi ulos ja sisään, jonka kautta veres liha tuotiin sisään ja josta vaimot eivät saaneet kulkea.
Kota ei ole Venäjän Lapissa enään ainoa, eikä edes tavallinenkaan asumus. Niinkuin telttaa käytetään vain satunnaisissa tiloissa, matkalla y.m., käytetään kotaa enimmäkseen vain hätätilassa, s.o. köyhyyden painamissa olosuhteissa, ja siellä missä oleskelu ei ole aivan pitkäaikainen niinkuin esim. syyspaikoilla, sekä toisinaan myös kesäaikanakin. Varakkaammat skoltit ovat melkein kaikkialla varustaneet itselleen kesä- ja talvikyliin hirsistä salvetun tuvan tai pirtin, ja niin käy kota yhä harvinaisemmaksi muistoksi menneiltä ajoilta, tuo entinen rakastettu turvesuojus muuttuu vain kovaosaisen kodiksi, säilyen vain jäännösmuotona kaukaisiin aikoihin todistamaan tuleville polville heidän esi-isäinsä alkuperäisistä olosuhteista. Mainitussa Varsinskin kesäkylässä asui 18 perheestä vain 2 kodassa, ja samannimisessä talvikylässä oli v. 1889 Kihlmanin mukaan 20 hirsiasumusta ja 1 kota, kun siinä 1850-luvulla sen sijaan ei ollut useampaa kuin 2 hirsiasumusta. Muutto kodasta tupaan tai pirttiin näyttää siis tapahtuneen verrattain myöhään, mutta sangen väleen.
Tuvat ja pirtit ovat pohjoisessa vahvoista lankuista, metsäseudussa pälhimättömistä hirsistä salvettuja vähäisiä rakennuksia, leveydeltään pari syltä, pituudeltaan ehkä hiukan enempi. Vesikatto on joko yksivietteinen (vrt. sivulla 33 kuvattua majataloa, joka on lappalaistyötä) tai hyvin useasti harjakaskin. Välikatto, jos se on olemassa, on joskus taitettu, joskus tasainen. Permantona oli eräässä Kuolan vuonossa näkemässäni tuvassa vain risuja, kaikissa muissa oli se laudoista laadittu. Yhteen tai useampaan seinään on hakattu pieni, nelikulmainen akkuna. Tulensijana on joko leveäpesäinen takka, jolloin huonetta sanotaan tuvaksi, tai paistinuuni, joka huoneesta tekee pirtin.
Tuvat ovat nähtävästi Suomen puolelta saatua lainaa, sillä ne ovat ihan yleisiä läntisessä osassa Kuolan niemimaata ulottuen lähes itäpäähän asti, jossa Genetzin mukaan vasta Jokonskin talvikylässä tavataan ensimmäiset pirtit. Pohjoissuunnassa on esim. Rasnavolokissa Imandran järven yläpäässä 9 tupaa ja 3 pirttiä sekä Varsinskissa Muurmannin rannalla 9 tupaa ja 7 pirttiä. Että pirtit ovat syntyneet venäläisestä vaikutuksesta, todistaa uunin asema, joka on sama kuin yleensä Venäjällä, nim. uunin suu perälle päin kääntyneenä. Mitä muuten tulee asunnon sisustukseen, ei siihen kuulu muuta kuin penkin korkuinen lavitsa pitkin sivuseinää ja joskus toinen lyhyempi peränurkassa sekä pöytä. Viimemainittu näyttää kuitenkin olevan vain näkönä, sillä tavastaan istua permannolla jalat ristissä ja aterioida — kodassa käytetyltä pöytälaudalta ei lappalainen ole päässyt tupaankaan muuttaessaan. — Asunnot kylissä ovat toisinaan rakennetut hajajärjestykseen, toisinaan taas kahteen riviin kummallekin puolen raittia. Vähäinen kirkko tai pikkuruinen kappeli on useimmissa kylissä olemassa.
Fyysillisiin ominaisuuksiin nähden ovat skoltit Jokonskin ja Varsinskin lappalaisten joukossa tekemäini havaintojen mukaan lyhyitä, 1,5-1,6 m. pituisia, naiset sitäkin pienempiä, pää on leveäkalloinen, poskipäät ulkonevia, otsa laaja, nenä lyhyt, juurelta leveä, tylppäpäinen, suuaukko suuri, silmien väri ehkä tavallisimmin ruskeahko, usein harmaansininen, tukka tummallainen, usein kuitenkin vaaleahko, parrankasvu on yleensä huono, sillä tapaa yli 30 olevia miehiä, joilla ei ole haiventakaan naamassa. Jalat ovat hiukan lenkosääriä, mikä seurannee siitä, ettei kapaloiminen ole tapana ja vaikuttaa sen, että käynti on vaappuvaa vallankin naisilla. Muuten on naisissa lappalaistyyppi harvemmin selvään huomattavissa, tapaapa niiden joukossa joskus sievänlaisiakin.
Kihlmanin havaintojen mukaan saattaa rodun ulkomuoto olettamaan lujaa vierasta sekaumista vielä nykyäänkin vallankin kauvemman aikaa merenrannalla sijainneissa kyläkunnissa. Lisättäköön tähän samaa valaiseva seikka yleisen Kannanlahdesta Jäämeren rannikolle käyvän kulkutien, eli "traktin" varrelta. Vaikka nim. lappalaiset yleensä ovat lyhyitä, näki siellä ainakin Sasheihan, Akkalan, Rasnavolokin ja Maanselän lappalaisten seassa miehiä ja naisia, jotka olivat tavattoman pitkiä ja vaaleanverisiä mutta kasvonpiirteiltään epäilemättömästi lappalaisia.
Lappalaisten vaatetuksesta laulaa Peder Dass:
Oudot on vaattehet kansan sen ja kuori on kumma ja muinainen, mutt' koskaan se ei sitä hylkää.