Purjehdimme hiljalleen ohi verraten hempeiden vuorirantain, joiden kupeita verhoaa alussa hentouttaan kainosteleva, mutta etempänä yhä varttuva koivumetsä, minkä vihannuudessa silmä mielellään viivähtää pitkän aikaa oltuaan sitä näkemättä. Yläälle ei kuitenkaan metsä jaksa täällä nousta, sillä jo 100 metrin korkeudella kyyristyy se kokoon, jättäen tunturin vain jäkälän peittämänä kohoamaan yläilmoihin.
Vain siellä täällä pistäytyy Kuolanvuonon partaalla metsikön povesta esille kurjannäköinen turvemaja, n.s. "gammi", jota ympäristöstä erottaa ainoastaan majan katosta nouseva savupatsas. Onpa kuitenkin eräällä pienellä saarella kokonainen kyläkin, s.o. neljän lappalaisen perhekunnan kesäsiirtola. Perheistä asui kolme lankuista salvetuissa, mitättömän pienissä tuvissa, "pyrt", ja neljäs maakodassa — muita rakennuksia ei koko kylässä ollut.
Astukaamme sisään tuohon maakotaan! Matalasta ovesta kyyristäytyen joudumme outoon, pari syltää kumpaannekin olevaan kotukseen. Katossa on räppänä, josta näemme hyvän kappaleen taivasta, ja räppänän alapuolella liesikivet. Ainoan ja paraan istumapaikan tarjoavat oikeassa ovinurkassa olevat puunpilkkeet. Vasemmalla puolella kotaa on nim. emännän ja lasten yhteinen sänky eli "krovat", s.o. muutamia maan päällä olevia laudan pätkiä ja oikealla on isännän vuode, paljas porontalja. Kodan peräosassa on pöytä, "tylj", s.o. parin rinnakkain maassa lepäävän puun, "polt'in", päällä oleva irtain lauta, ynnä pari pikku tynnyriä leipomista varten sekä jumalankuva matalalla hyllyllä. Alakuloiselta ja ahtaalta tuntuu tämä maja, mutta suruttomilta, avomielisiltä ja ystävällisiltä sen likaiset asujat.
Kesätoimenaan harjoittavat ne kalastusta, ja vähän väliä vilkaiseekin isäntämme, kodan seinämään jätetyistä kurkistusreijistä, eikö rantaan lasketun verkon polot ilmoittaisi jonkun lohen joutuneen pyydykseen. Sen varalle on verkon päistä johdettu köydet kurkistusreikäin kautta kotaan, jotta hän heti voisi vetää verkon lähemmäs rantaa ja sitte kiirevilkkaa juosta sitä vetämään maalle.
Kun olimme iltasella päässeet perille Kuolanvuonon perukkaan ja ollen levähtäneitä miehiä, lähdimme heti vaeltamaan vaarojen rinteille. Tunti vierähti toisensa jälkeen, ja yhä olimme me vaan hommassa, sillä pimeätä eli yötä ei kuulunut ensinkään. Täällä ei tosiaankaan olla riippuvaisia tavallisesta porvarillisesta ajanjaosta, vaan lähdetään liikkeelle kun halutaan, tullaan perille kun päästään ja tehdään työtä kun tarvitaan olipa sitte kello 12 päivällä tai yöllä. Saattaapa "puolenyön" tienoissa suorittaa esim. mitä suurinta tarkkuutta vaativia mittauksia yhtä hyvin kuin konsanaan päivällä. Myöhemmin ilmain käytyä lämpimämmiksi, käänsimmekin usein päivät öiksi, jolloin eivät kuumuus ja sääsket vallan pahasti rasittaneet.
Kello oli kolmen korvissa aamulla kun meitä alkoi ahdistaa sekä nälkä että väsymys, jonka vuoksi suuntasimme kulkumme lähellä olevaa Kuolan kaupunkia kohti. Päädyimme sen itäpuolelle, jossa meitä oli leveä Kuolan virta erottamassa kaupungista. Ihmisiä kyllä oli vastarannalla liikkeellä, mutta eivätkö liene kuulleet ehätyshuutojamme vai vaivasiko tylyys heitä, mutta mitään venettä ei kuulunut. Kärsimättöminä jätimme lopulta kaupungin ja käännyimme takaisin veneellemme. Mutta silläkin taholla oli tie pystyssä. Se oli pakovesi, joka oli paljastanut lietteisen rannan niin pitkälle, ettei ollut mahdollista mitenkään päästä veneellemme ennen nousuvettä.
Siihen olimme nyt viskatut asumattomalle rannalle uupuneina ja hiukaisevin vatsoin, johtuen väkisin mietiskelemään elämän kolkkoutta. Mutta älähän, jonkun matkaa käytyämme ilmautui eteemme pikkuruinen kalastajamaja. Vieläpä oli sattuma asettanut niin, että sen asuja oli muuan Kuolanvuonon suomalaisista siirtolaisista, joka kuultuaan meidän olevan Suomesta, otti meidät mitä ystävällisimmin vastaan, tuoden heti esille tuoreimman lohen minkä oli apajastaan saanut. Se siroiteltiin suolalla ja paistettiin majassa olevan kamiinin rautalevyllä. Ja maukkaampaa ateriaa emme kumpikaan muistaneet ikinä nauttineemme kuin tämä varhainen aamiaisemme, vaikkei siihen kuulunutkaan muuta kuin leipää ja kalaa; mutta kalapa olikin tuota maankuulua jäämerenlohta. Olemuksestamme nauttien heittäysimme hetkeksi ruohikkoon majan edustalla. — Sanomattoman ihana oli aamu ja kerrassaan haaveellisena esiytyi pohjolan luonto. Nurmikossa päilyivät kastepisarat, koivut lahden partahilla suhisivat toisilleen öisiä unelmiaan, ja pienoinen puro riensi solisten sukeltautumaan vuonon veteen. Etäämmällä välkkyivät vaarain laet hattarain halkeamista tunkevien valonsäteiden syleilyssä, mutta metsikössä niiden liepeillä viipyivät vielä tummat varjot. Koko luonto tuntui niin ihastuttavalta hiljaisessa, kirkastuneessa loisteessaan, ettei kynä sitä kykene kuvaamaan. Mutta tähän ihastukseen yhtyi kuitenkin yksinäisyyden jopa kolkkouden tunne, melkein samoin kuin jänöseen, joka varovasti tulla lyypäköi edessämme olevalle nurmikolle, mutta vainuten meidän epäystävällisiä aikeitamme katosi saman tien pensaston peittoon.
Mainitsin pakoveden estäneen meidän pääsyämme veneellemme. Tämän kuun vetovoimasta riippuvan säännöllisen meriveden nousun ja laskun eli vuoksen ja luoteen erotus täällä on sangen tuntuva: noin 3-4 metriä. Se on paljon verrattuna siihen, että se Suomenlahdessa ei ole enempää kuin desimetri, mutta vähän siihen nähden esim. kuin Bristolin kanavassa vuoksen ja luoteen erotus on 15 metriä. Sekä nousu että lasku vaihtelee ihan säännöllisesti kuusituntisilla väliajoilla, ja missä rannat ovat matalat, siellä paljastuvat ne pakoveden aikana virstottain ulohtaalle päin, kuten esim. Vienanmeren pohjoisrannalla, josta meidän kuvamme on otettu osottamaan kuivalle jäänyttä kalarantaa. Tätä luonnonsuhdetta osaavat sikäläiset asukkaat käyttää hyväkseen kalastuksessa. Niinpä harjoitti meidän vasta mainittu maamiehemme Kuolanvuonossa oikeata "kuivalla kalastusta", joka tapahtuu siten että pakoveden aikana kuivuneeseen vuonon pohjaan on syvistä verkoista laadittu meidän katiskaimme tapaisia sokkeloja, "tainik'eja", ja niihin eksyvät nousuveden muassa vuonoon pyrkivät lohet. Seuraavan pakoveden aikana käydään sitte kokemassa pyydyksiä, joten saaliin voi korjata melkein jalkojaan kastamatta.
Tältä ensi retkeltämme palattuamme oli jouduttava pitkälle purjehdusretkellemme Kalasaarelle ja Muurmannin rannikolle. Kapteeni Sjöstrandilta vuokrasimme turskan pyynnissä käytetyn n.s. vämpöörin (fembörding), joka oli pituuttaan 50 ja leveyttään 10 jalkaa sekä kantoi kahta suur- ynnä yhtä kokkapurjetta. Se joutui ensinnä tarkan puhdistuksen alaiseksi, jonka jälkeen siihen sijoiteltiin paraan mukaan matkakapineet ja eväsvarat.
Viimemainittuina oli erilaisia säilykkeitä, herneitä, perunoita, ryynejä, siankinkkuja, kieltä, juustoa, margariinia, merikorppuja, kahvia, teetä, kaakaota, sokeria, tiivistettyä maitoa, y.m. Ja oikein Porvoon mitalla niitä olikin matkassa, sillä olimme laskeneet purjehdusretkemme kestävän vähintään kuukauden päivät ja palkattuamme mukaamme venemiehiksi Parfentji nimisen lappalaisukon ja nuoren ynnä näppärän suomalaisen nimeltä Konrad Ittelin, oli meitä viisi miestä.