Asuintilamme veneessä oli jaettu siten, että retkikunnan makuu-, työ- ja keittohuoneena oli perässä oleva hellakamiinilla varustettu ahdas "ruffi" ja miehiä varten laadittiin taas keskiveneeseen "pressulla" päällystetty lautainen makuusuoja.
Kesäkuun 16 päivänä nostimme purjeet jätettyämme hyvästit kapteeni Sjöstrandin vieraanvaraiselle talolle. Merimiehen lipputervehdys, pyssynlaukaukset ynnä hurraahuudot rannalta saattoivat meitä matkalle, ja hilpeinä sekä luottoisina lyöttäydyimme me purjehtimaan yön selkään.
Hiukan levähdettyä saimme seuraavana päivänä ryhtyä luovimaan ylös Kuolanvuonon suulle. Oli ankaraa heiluntaa veneessä ja ensimäinen päivälliskeittomme tapahtui suurella puuhalla tuontuostakin kokkia vaihdellen, mutta sillä lopputuloksella, että piispa pääsi pataan. Purjehtimista jatkettiin koko päivä, ja vieläpä sitä yritettiin seuraavan yön iltahämärässäkin aika mainingeissa, joita vyöryili suoraan navalta. Peräsintä hoidimme kukin vuoromme jälkeen, toisten unia vedellessä, mutta suurestikaan emme edistyneet.
On juuri minun vuoroni olla ylhäällä. Laineilla keikkuva purtemme on kuin satujen unilaiva. Ja koko luonto tuntuu nukkuvan, niin valtavan vakaata, niin kuolonhiljaista on kaikkialla. Totisina ja jylhinä häämöittävät hämärässä kaljut kalliorannat. Merellä ei näy purjetta, ei lintua, ei muuta eloa kuin pyöriäisiä, joista joku huvikseen pulikoi ihan veneen vierelläkin. Ja kaukana ulappaan päin tanssii valaita synkän mustien maininkein seassa, ruiskuttaen suihkusäteitään taivasta kohti ja loiskien pyrstöllään korkealle ilmaan. Tämä vasta tuntuu matkalta
pimeässä Pohjolassa summassa Sariolassa.
Seuraavana aamuna saimme loistavan myötätuulen, joka kohisten kiidätti venettämme aijottuun satamaan, Titovskajan mutkaan.
Lähdimme täältä heti tunturivaellukselle, joka vallankin eräässä suhteessa tuli kyllin opettavaksi. Emme nim. osanneet oikein arvostella sellaisen taipaleen pituutta, ja lähdimme ilman eväitä liikkeelle. Siitä koitui kuitenkin 8-9 tuntinen mitä vaivalloisin kiipeäminen tunturilta toiselle, jotta sai toisinaan pitää kielen lujastikin suussaan. Ja kun emme olleet edellisenäkään päivänä suurin mitään nauttineet, uuvutti ja kiusotti tuo taivallus mitä suurimmassa määrässä.
Vähät kuitenkaan sellaisista! Olimmehan nähneet kappaleen napaseutuista luontoa. Harmaita louhuisia tuntureita oli ollut yksi toisensa takana, ja niiden notkelmissa lumikinoksia sekä tunturilampeja, joiden lävitse vihaisina virtaili vuolaita puroja. Kaikkialla oli alastonta ja kuollutta. Kivitaskun raksutus ja tunturin kielekkeeltä kuuluva riekon vihellys tuntuivat kuni valitusvirsiltä tässä koleassa maankolkassa.
Vielä päiväkauden viivyimme mainitulla seudulla ja Kutovajan mutkassa vedimme taasen purjeita puuhun ja saavuimme pian Kalasaarelle, jossa oli tuleva pidempi pysähdys.
Kalasaarella ja Muurmannin rannikolla,