Ilmarinen miekkoinen oli Pohjolan mainion immen saanut puolisoksensa. Mutta kauan ei ollutkaan hänelle suotu pitää suloista toveriansa. Hänellä oli orja, nimeltä Kullervo, ostettu Untamolta, joka taas oli saanut sen sotavangiksi, koska poltti veljensä Kalervon talon. Kullervo parka, jota kaikki ihmiset aina valjusti kohtelivat, oli siitä saanut tuiman, kostonhimoisen luonteen. Ilmarin emäntä oli kerran leiponut hänelle kiven eväskakkuun, jonka pani mukaan, kun orjan laittoi paimeneksi. Siihen kiveen oli Kullervon veitsi, ainoa perintönsä, särkynyt. Tuosta suuttuneena hän nyt ajoi lehmät suohon, toi niiden sijasta susi- ja karhulaumat taloon, jotka emännän repivät. Kullervo pakeni metsään ja löysi siellä vanhempansa, jotka kuolleiksi luuli. Kauan ei hän kuitenkaan siellä pysynyt, vaikka häntä ensisti hyvin vastaan otettiin. Hurja luonteensa teki että hän kaikki työt pilasi. Tekipä hän viimein vielä väkivaltaa omalle sisarellensa, joka metsään oli eksynyt ja jonka hän siellä tuntematta tapasi. Tyttö epätoivoissaan viskausi koskeen. Kullervo puolestaan koki masentaa omantunnon vaivansa kostoretkellä Untamoa vastaan, jonka hän tappoi kansoineen. Mutta ei pahan teon muisti siitä haihtunut; sentähden Kullervo viimein tappoi itsensä samaan paikkaan, missä sisarensa oli kohdannut.
Ilmarinen nyt meni uudestaan Pohjolaan, toista tytärtä kosimaan. Waan sitä eipä hänelle annettu, haukuttiin vaan häntä edellisen vaimon murhaajaksi. Suuttuneena ryösti Ilmarinen tytön väkisen. Waan kun tämä muista miehistä enemmän piti kuin hänestä, ei auttanut muu kuin muuttaa se kajavaksi karille. Hyvä sopu Pohjolan ja Kalevalan kansojen välillä nyt oli rikottu, ja Kalevalaiset rupesivat miettimään ryöstöretkeä, viedäksensä Pohjolasta Sampoa, onnen suojaa. Wäinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen kaikki kolme läksivät väkineen sotaan. Pohjolaan tultuansa Wäinämöinen suloisella kanteleen soitollansa nukutti viholliset uneen; heidän nukkuessaan otettiin Sampo ulos vuoresta ja vietiin Kalevalaisten laivaan. Nyt lähdettiin kiireesti purjehtimaan. Ei kestänyt kuitenkaan pitkää aikaa, niin Louhi jo joutui jäljestä väkinensä isossa sotapurressa. Tappelu syttyi, jossa Sampo meni palasiksi ja upposi mereen. Aallot ajoivat kuitenkin koko joukon sen kalliita muruja Suomenmaalle. Louhi puolestaan ei saanut muuta osaa itselleen, kuin Sammon kirjavan kannen. Siitä ajoin alkoi Suomessa viljan menestys ynnä muu onni, vaan Lappiin tuli elo leivätön. Turhaan koki Louhi kostoksi kaikin tavoin tehdä vahinkoa Kalevalan kansalle. Turhaan nosti hän karhun heitä vastaan, laittoi pahat taudit heidän päälleen, jopa viimein ryösti auringon sekä kuun taivaalta ja sulki ne kivimäkeensä. Mutta Kalevalan miehet kaatoivat karhun, Wäinämöinen paransi loihdullansa taudit ja Ilmarisen takoessa kahletta Louhelle säikähtyi tämä niin että päästi taivaan loistavat kappaleet jälleen ulos. Wäinämöinen lauloi ja soitti iloissaan niin suloisia runoja että kaikki ihmiset ynnä myös elävät ja jumalatkin heittivät toimensa ja tulivat kuultelemaan.
Ijäti ei kuitenkaan hänen riemunsa kestänyt. Neitti Marjatalle syntyi poika. Wäinämöinen sen tuomitsi tulella poltettavaksi, tai suohon hukutettavaksi. Waan päinvastoin se ristittiin Karjalan kuninkaaksi. Äissään läksi Wäinämöinen purjehtimaan ilmoja ja jätti vaan kanteleen Suomen kansan iloksi.
Näin laulavat vanhat runomme.
V. Muinais-Suomalaisten uskonto.
[Muistutus: Tätä lukua kirjoittaessa on koeteltu suomalaisia ja virolaisia taruja vertaamalla päästä sen perille mitä alkuansa oli Suomalaisten jumaluus-oppi. Muutamain suhtein on siis täytynyt erota Castrénista, jolla ei vielä ollut niin runsaita varoja Wirosta tarjona. Syyt, miksi kussakin paikassa niin on tehty, jääkööt tieteellisessä kirjoituksessa selitettäviksi. Tässä ei niille olisi sopiva sija; Muutamat pykälät, esim. kuolleitten palveluksesta ja juhlista, olen laittanut miten paraiten taisin panna kokoon tarjona olevista ristinriitaisista ja vaillinaisista aineista. Waan luultavaa kyllä on että niissä on paljokin väärin kerrottu. Eihän yrittänyttä laiteta. Toimittaja.]
1. Uskonnon yleinen luonne.
Meidän esivanhempamme käsityksen mukaan ei ollut luonnossa mitään aivan hengetöntä. He eivät puhutelleet ainoasti karhua niinkuin järjellä varustettua personaa, vaan myös semmoisissakin luontokappaleissa kuin esim. rauta olivat huomaavinansa inhimillisiä tunteita ja ajatuksia. Rauta oli synnytettäessä saanut sekaansa käärmeen myrkkyä; siitä oli muka koko sen luonne pahaksi turmeltunut. Se nyt piti vihaa ja äkää sydämessään ja tahtoi purra kaikkea, jota pääsi likelle. Mutta paitsi sitä että kaikki luodut näin olivat personoittuna, löytyi vielä luonnossa ääretön joukko olentoja, jotka haltijoina pitävät huolta luontokappaleista. Jokaisella kiven, puun ja elämän lajilla, niin myös joka eri paikalla, jopa joka ihmiselläkin oli tämmöinen haltija, joka siitä piti huolta, ja auttoi, varjeli sitä. Jos ihminen tarpeikseen tahtoi käyttää jotakuta luotua kappaletta tai varjella itseänsä siitä, piti hänen kääntyä rukouksilla ja uhreilla näiden haltijain puoleen. Kaikki haltijat muuten ei olleet yhtä voimalliset. Nuot yllämainitut yhteen lajiin tai erityiseen paikkaan sidotut olivat mahtavampain haltijain palvelijoita, joilla kullakin oli suuret alueet, koko elementit hallittavana. Näitä olenneita sopisi siis eroitukseksi edellisistä nimittää jumaliksi. Mahtavin ja ylin kaikista jumalista oli taas ilman jumala, Ukko. Hän oli ikäänkuin heidän vanhimpansa. Mutta jumaluus-tarussakin osoittaikse taas sama yksinvallan pelko kuin valtiollisissa oloissa. Yli-jumalalla ei ole mitään valtaa pakoittaa muita jumalia tahtonsa mukaan. Nekin ovat kukin piirissänsä aivan itsenäiset, niinkuin suomalainen isäntä oli talossaan. Ainoa eroitus jumalilla on, että Ukon vaikutus on avarampi, voimallisempi. Sentähden häntä ylinnä rukoeltiin ja palveltiin.
2. Ukko, ilman jumala.
Ilman hallitsija näkyy olleen ensimäinen ja aikanansa ainoa, Suomalaisten palvelema jumala. Jumala olikin silloin hänen omituisena nimenään. Sen alkuperäinen merkitys, näet, tarkoittaa jumun eli jyrinän kotoa s.o. taivasta. Sillä nimellä oli vielä Bjarmein palvelema olento mainittu. Koska sitten myöhempinä aikoina ruvettiin ajattelemaan eri hallitsijoita olevan muillakin elementeillä, tuli myös heille jumala nimeksi, joten se sana sai yleisemmän merkityksen. Nyt pantiin ilman jumalalle nimi Ukko. Se oli kunnianimi, joka osoitti että häntä pidettiin Yli-jumalana, kaikista jumalista vanhimpana, etevimpänä. Samaa tarkoittivat myös "Taatto taivahinen" ja "ilman Isä," jolla tavoin häntä toisinaan mainittiin. Wielä kuului hänestä joskus nimet Pitkänen, koska pitkänen eli salama oli hänen aseenansa, ja Pananne, koska jyrinä eli paukkuminen oli hänen äänenään. Wirolaisilla nimitettiin häntä useimmiten Wanhaksi Isäksi tai Taaraksi.