Ilmasta, missä elämä tuntui kovin yksinäiselle, laskeusi vanhin Ilman immistä alas meren lainehille, muuttuen sillä tavoin Weden emoksi. Sotka, suora lintu, tai Wiron tarujen mukaan päivän pääsky, joka myös kuului Ukon luomien Ilman impien joukkoon, muni veden emon polvelle munan. Tämä muna vierähti meren pohjaan ja särkyi sipaleiksi. Mutta olipa ihmettä! näistä kappaleista syntyi kaikellaista mitä maailman rakennukseen tarvittiin. Munasen alainen puoli asettui alaiseksi maa-emäksi, meren ja maan yhteiseksi perusteeksi. Munasen ylinen puoli kaariutui taivaan kanneksi, sulkien maailman päältäkinpäin määrättyihin rajoihin, yläpuoli ruskeaista tuli auringoksi paistavaksi, yläpuoli valkeaista kumoittavaksi kuuksi; mitä munassa oli kirjavaa, siitä tähtöset syntyi, mitä mustaa, se oli pilvien alku. Wirolaisen tarun mukaan Ilman immet vielä kutoivat kaikellaiset kauniit kankaat, punaiset aamuin ja illoin ripustettavaksi päivän veräjille, kirjavat vesikaaren vyöksi, kuulle kultaiset vaatteet, päivälle paistavan puvun.
Nytpä taas tuli Kalevanpoikien vuoro aloitettua työtä jatkamaan. Ilmarinen, sepistä suurin, jolla jo syntyissänsä oli vasara kädessä, pihdit pivossa, nousi ylös ilmojen päälle. Siinä hän kalkutteli, takoen ylen taitavasti. Hän teki taivaan kannen kaikin puolin niin sileäksi ja tasaiseksi, ettei tunnukaan vasaran jälki eikä näy missä paikoin pihdit ovat kiini pitäneet. Wirolaisten taruissa hän se myös on, joka pistää ilman pielet maa-emähän, kuljettaa kuun kodan paikalleen, panee tähdet kiinni taivaan kanteen, auttaa auringon ylös sille tehtyyn pesään. Wäinämöinen, vanhin ja viisain Kalevan pojista, näkyy saaneen veden ja manteren tarkemmin järjestääksensä. Uidessaan molempien vielä määräämättömällä rajalla käänsi hän välistä käden maata kohden, siihenpä kohta niemi sikesi. Missä hän kyljin maahan kääntyi, siihen tuli sileät rannat; missä pään toukkasi rantaan, siihen laittoi lahdelmat. Jalalla kun potkaisi pohjaan, siihen synnytti kalahaudat; syvimmät paikat saatiin kyntämällä ja kuokkimalla semmoisiksi. Keskiseljille hän kasvatti salakarit, loi luotoset. Samoin myös se epäilemättä on hän, vaikkei runo sitä nimenomaan virka, joka järvet ja lammitkin laski paikoilleen, oli mylleröittänyt mäet ja luonut kokoon louhikot.
Wieläpä oli manner kolkkona, autiona. Ei heilunut sen päällä heinän kortta eikä kuulunut puun latvan puhinaa. Senkin maan koristamisen kaikellaisilla kasveilla toimitti Wäinämöinen apulaisensa Pellervoisen kanssa. Maat kylvettiin, suot kylvettiin, auhdot ahot kylvettiin, paasikotkin panetettiin. Mäjille kylvettiin männiköt, kummuille ihanat kuusikot, kanervat kankaille, nuoret vesat noroille. Nousi näin jokainen puun laji sille soveliaimmalle paikalle, nousi viimein myös tammi, jumalan pyhä puu. Kukatkin kasvoi nurmille, marjanvarret maille, ruohot kasvoi kaikellaiset, monenmuotoiset sikisi. Kaatoipa nyt Wäinämöinen kaikkein viimeiseksi kasken ja kylvi siihen ensimmäiset ohran siemenet.
Elävät eivät saaneet alkuansa yhdessä muun luomisen kanssa, eikä kaikki yht'aikaa. Heidän syntynsä oli hyvin erilainen, sen verta kuin runot siitä kertoilevat. Karhu esim. sikisi sillä tavoin, että Ilman impi, pilven äärtä myöten astuessansa, pudotti kuontalostansa pienen villatupsun mereen; siitä sen metsän emäntä korjasi ja tuuditti kultalatvaisen kuusen oksassa, kunne mesikämmen valmiiksi joutui. Pahat elävät, esim. käärme, sitä vastaan olivat Hiiden luomia. Syöjätär oli vesille sylkenyt; sen syljen korjasi Hiisi ja muodosti käärmeeksi, pistäen sille silmät, hampaat, y.m. kaikellaisista pahoista aineista. — Elottomista luontokappaleista oli taas rauta taivaallista sukuperää. Kolme luonnotarta eli Ilman impeä oli suohon lypsäneet maitoansa. Siitä tuli ruoste, raudan alku, ja sentähden on rautaa kolme eri lajia, koska se kolmen neidon rinnoista on valunut.
4. Taivaan haltijat.
Nuot kolme Ilman impeä, jotka raudan ruosteen synnyttivät, oli Ukko luonut käsiänsä yhteen hieromalla. Mikä lie muiden heidän sisarustensa synty ollut, siitä ei runot mitään virka, mutta luultavasti olivat hekin saaneet Ukon käden voimalla olennon sekä hengen. Aina edelleenkin, kun luomistyö jo oli valmistettu, pysyivät nämät immet taivahisen taaton palvelijoina toimitellen hänen käskyjänsä. Yksi heistä, eroitukseksi muista, kunnioitettiin nimellä kave s.o. eukko. Niin-ikään mainittiin häntä usein vanhin vaimoista, ensi-emä itselöistä. Tämä oli varsinkin avullinen tauteja parantaessa. Ylä-ilmoista, missä hän soitteli vaskisella veneellä, pyydettiin häntä alas haavoja lääkitsemään. Utuneulalla ompeli hän rikkouneet suonet kokoon, sitoi vammat silkkinauhoilla ja melaeli suonia myöten saattaakseen veren jälleen tavalliseen juoksuunsa. Samaten tuli hän kutsuttaessa purkamaan kaikenlaiset muut ihmisiin puuttuneet kivut, ja toi helpoittavaa voidetta lapsen tuskassa oleville naisille.
Kaikilla muillakin Ilman immillä eli Luonnon tytöillä, Luonnottarilla, oli asuntonsa ylä-ilmoissa. Mitkä istuivat ruskoreunaisten pilvein päällä tai kiikkuivat vesikaaren notkelmalla. Tavallinen toimensa oli kehrääminen ja kutominen. Wiron tarujen mukaan he, niinkuin jo luomishistoriassa näimme, kutoivat päivän paisteen kultaista, kuutamon hopeista kangasta, vesikaaren kirjavaa vyötä, aamu- ja iltaruskon punaisia uutimia ynnä veden pitsi peittoa. Suomen runo myös kertoelee Utu-tytöstä eli Terhenettärestä, joka taivaasta seuloi hienoa sumua maahan, sillä estäen tai auttaen ihmisten toimia. Likeistä sukua hänen kanssaan oli Auteretar (toisinaan myös mieheksi arveltu Auterisen nimellä), joka laittoi löylyn saunoissa terveelliseksi, niin että paransi kaikkinaiset taudit. Paljo on runoissa myös puhetta Päivättärestä, Kuuttaresta, Otavattaresta sekä Tähdettärestä, jotka kaikki, varsinkin edelliset kaksi, olivat taitavat kulta- ja hopeakankaita kutomaan. He istuivat työtä tehdessään sinisen salon sivulla, lemmen lehden liepehellä tai myös punaisen pilven äärellä, pitkän kaaren kannikalla. Heidän kirjakyntiset hyppysensä helskyttivät kangaspuita levähtämättä ajalla tulettomalla, tulen tietämättömällä. Näin syntyivät ihmeen ihanat vaatteet, joiden vertaisia ei maalliset kutojat voikaan saada toimeen. Kummako siis jos nuoret neidot halulla katselivat niitä ja jolloinkulloin rohkenivat pyytää niitä itselleen. Eikä olleetkaan taivaan kutojat yhtään itarat; anteliaasti jakelivat he anelijoille lahjaksi kultiaan, hopeitaan.
Asuipa taivaskappaleissa miehisetkin haltijat. Päivä-poika ja Kuu-poika olivat komeita miehiä, kulkivat kullassa kuhisten, hopeassa helkkäellen. Poika Pohjantähti oli heitä nöyrempi, mutta sitä armahampi ihmisille lempeän luonteensa tähden. Kaikkein kolmen asunnot, Päivälä, Kuutola sekä Tähtelä, olivat erin-omaisen koreita, täynnä hopeisia tupia, kultaisia kammioita. Terävillä silmillään he näkivät kaikki mitä maan päällä tapahtui; he tiesivät salaisimmatkin asiat, jotka ihmisiltä olivat peitossa. Siitä syystä rukoeltiin heitä, samoin kuin myös yllämainittuja neitosia, ilmoittamaan mistä kadonneet tavarat olisivat löydettävät, mistä eksyneet ihmiset olisi tavattavat ja varkaat keksittävät. Myös näyttivät he tietä oudoille matkustajille. —
Päivä-pojalla paitsi sitä oli suuri valta vuodentuloon; jos hän suuttui, taisi hän heleällä heinä-ajalla antaa lakkaamattomat satehet, kalliilla kaurankylvö-ajalla sitä vastaan ponnetonta poutaa. Samoin oli ihmisten sekä karjain terveys ja menestys suuresti hänen armonsa nojassa. Siksi pitikin häntä hartaasti rukoella, lauhkeasti puhutella: "nouse aina aamusilla, tämänkin päivän perästä, tee meille terveyttä, siirrä saalis saataviin, pyytö peukaloimme päähän, onni onkemme nenähän!" Toisinaan myös pyydettiin häntä nukuttamaan vihollista, että hänen tietämättänsä päästäisi täysin turvin saalista ryöstämään.
Kuukin voimallisesti vaikutti ihmisten toimiin. Kaikki tärkeät työt, erittäinkin kutominen, verkkojen laittaminen, lampaitten keritseminen, olivat alulle pantavat enenevällä kuulla; sitten menestyivät hyvin. Wirolaisillakin oli sama ajatus. Heidän runonsa ja tarunsa mainitsevat kuun vaikutuksen tärkeäksi kaikissa yrityksissä. Mutta varsinkin riippui terveys ynnä lempi- ja naima-onni kuusta. Enenevällä kuulla kastelivat neitoset kasvojaan pyhissä lähteissä, tervehtien kuuta loihtusanoilla. Tällä lailla pysyivät kauan aikaa nuorina, ihanoina. Enenevällä myös piti kosia ja häät viettää; sitten tuli kaikkinainen menestys taloon.