9. Pietari Brahe.
Pietari Brahe kuului Ruotsissa vanhastaan arvossa pidettyyn ja opistansakin tunnettuun ylimyssukuun. Ennen jo näissä kertomuksissa mainittu oppinut Pietari Brahe vanhempi 16:nnen vuosisadan loppupuolella oli hänen isoisänsä, Brahe oli syntynyt Rydboholmin kartanossa helmik. 18 p. 1602. Hänet kasvatettiin kotona, jossa vanhemmat häntä ohjasivat jumalisuuteen sekä hyviin tapoihin, ja yksityinen opettaja neuvoi tietä tarpeellisiin tieteisiin. Kaarle IX, samoinkuin hänen puolisonsakin, piti paljon tästä vilkkaasta pojasta, jonka he usein antoivat leikitellä omien lastensa kanssa ja olla läsnä kaikissa hovin juhlallisuuksissa. V. 1618 läksi Brahe kotiopettajansa johdolla Köpenhaminan kautta Saksaan opintojansa jatkamaan. Giessenin yliopistossa hän vietti kolmatta vuotta, muun muassa harjoitellen "ranskan ja heprean kieltä, miekkailua sekä tanssia". Sitten hän jatkoi matkaansa, viipyen lyhyemmän aikaa Münchenissä, Strassburgissa, Parisissa ja kiersi Englannin sekä Alankomaitten kautta kotiin. Saksan pienet ruhtinaat useissa paikoissa osoittivat nuorelle ruotsalaiselle kohteliaisuutta. Giessenissä hänet käskettiin Hessin maakreivin pöytään, samoin Reinin seudulla pfaltzkreivin luokse; kävipä hän Englannissakin Jaakko kuninkaan luona vieraisilla. Näin liittyi oppiin hienompi hovimiehen käytös, ja tuttavuus hallitsijain sekä korkeain valtiomiesten kanssa laajensi näköalaa. Kotona välillä oltuaan hän läksi uudestaan ulkomaille, käyden tällä kertaa paitsi Saksassa, myös Sveitsissä ja Italiassa — kuuluisissa Bolognan ja Padovan yliopistoissa.
Sieltä palattuansa hän sai kuninkaan kamariherrana (ajutanttina), niinkuin edellisessä kertomuksessa jo mainittiin, ottaa osaa Preussin sekä Saksan sotaan. V. 1628 hän tuli Smoolannin ratsurykmentin everstiksi; seuraavana vuonna hän määrättiin valtaneuvokseksi sekä Taalain ja Vestmanlannin laamanniksi.
V. 1631 kotiin lähetettynä vaati Brahe valtaneuvoskunnassa itselleen sijaa yläpuolella vanhimpiakin virkaveljiänsä, lähinnä valtionholhoojia; hänellä näet oli monien hyvien avujensa rinnalla se paha vika, että hän oli kovin arka kreivinarvostaan. Hänen vaatimuksensa kuitenkin herätti suurta tyytymättömyyttä, eikä kuningaskaan siihen suostunut. Samoin myös Brahe, kuninkaan kuoleman jälkeen, oli liian ylpeä ottaaksensa vain neuvoksena osaa Svean hovioikeuden istuntoihin, koska hänelle ei oltu suotu valtadrotsetinvirkaa, johon kuului hovioikeuden esimiehyys. "Kreivin ja vapaaherranarvot", sanoi hän, "ovat siksi perustetut, etteivät kaikki olisi tasa-arvoisia, niinkuin siansorkat." Paitsi tätä heikkoutta hän mielellään kuunteli koreita kiitospuheita itsestään ja otti vastaan julkisia kunnianosoituksia.
Hänen eripuraisuudestansa Aksel Oxenstjernan kanssa on jo ollut puhetta. Heidän välillänsä oli alinomaa riitaa neuvoskunnassa. Aiheena oli tavallisesti se, että kansleri tahtoi sovittaa aatelin silloiset liiat etuoikeudet yhteen isänmaan sekä muiden säätyjen hyödyn kanssa, mutta Brahe oli kiivaimpia siinä puolueessa, joka vaati aatelille kaiken vallan ja aivan rajattomia etuuksia. Brahe esim. tahtoi aatelisten henkiveron poistettavaksi. "Se on orjuuden kaltaista", sanoi hän, "pantakoon ennemmin sen sijaan vero aatelin hevosille." Saman mielipiteen hän toi esiin kaikissa veroitusasioissa. Oxenstjerna sanoi: "Tässä te vaan pidätte aatelin edun puolta, ei kukaan puolusta kruunun eikä muitten säätyjen oikeutta; se on vasten kaikkia järjellisiä valtiollisia periaatteita." — "Siinä on kyllin valtiollista periaatetta", vastasi Brahe, "että aatelin tulee olla vapaa kaikesta yhteiskunnallisesta kuormasta." Myöskin hän arveli hyödylliseksi, että kaikki maaomaisuus tulisi aatelin käsiin; aatelin piti olla välittömästi, talonpoikien ainoastaan välillisesti, s.o. aatelin lampuoteina, kruunun alamaisia. Niin kiivaasti hän piti kiinni kaikista etuuksistaan, että hän kerta myöhemmin, kun kreivin tuomio-oikeuden vahingollisuus tuli puheeksi, suutuksissaan sanoi: "Ennen minä jättäisin maatilukseni ja koko maan, kuin siitä oikeudesta luopuisin."
Tämä liika ylpeys, joka hänelle ensi alussa Ruotsissa tuotti monta vihamiestä, ei tullut kuitenkaan suuressa määrin Suomessa esille. Hän oli täällä ylimäisenä miehenä ja kaikki laajan maan asukkaat osoittivat hänelle, niinkuin hallitsijalleen, kunniaa; siinä oli kyllin tyydytystä suurellekin kunnianhalulle. Toiselta puolen ilmenivät täällä runsain määrin Brahen ylimysylpeyden ohella hänen jalot ominaisuutensa, jotka niinikään ovat ylimyssäädylle ominaiset. Hän oli ylevämielinen, omaa aikakauttansa paljoa valistuneempi, armelias, oikeutta harrastava alempia kohtaan ja antelias. Vielä lisäksi mainitaan hänestä, että hän oli "rehellinen vanhanajan ruotsalainen", taipumaton uusiin tapoihin, tarkka taloudessaan, olematta silti itara, totisesti jumalinen, eikä puhunut pahaa kenestäkään poissaolevasta. Töissänsä ja toimissansa hän oli väsymättömän ahkera. Hänen oppinsa oli laaja ja syvä kaikellaisissa tieteissä; erittäinkin oli Ruotsin historia hänen mieliaineitansa.
Brahen ja kanslerin huono väli ilmeni vielä silloinkin, kun Brahe ensi kertaa palasi Suomesta. Oxenstjerna ei silloin lausunut ainoatakaan kiitossanaa Brahen ansiollisesta hallituksesta. Juuri saman eripuraisuuden tähden oli tämä toiselta puolen Kristiina kuningattarelle sitä suotuisampi. Mutta tämä suosio ei kestänyt kovin kauan. Brahe ei tahtonut ottaa osaa nuoren kuningattaren ylellisiin, tuhlaavaisiin huvitteluihin. Hän puhui myös monasti tapansa mukaan suunsa puhtaaksi, moittien tätä sekä muuta moitteenalaista kuningattaren käytöksessä. Sen sijaan lähenivät nyt kreivi Brahe ja Aksel Oxenstjerna toisiansa. He olivat viimeinkin oppineet tuntemaan toinen toisensa kelvollisuuden. Tästä suuttuneena lähetti Kristiina Brahen taas "kunnialliseen maanpakolaisuuteen", määräten toistamiseen hänet Suomenmaan kenraalikuvernööriksi. Pian taipui kuitenkin kuningattaren vaihteleva mieli jälleen hänen puolellensa, ja Brahe sai sangen suuria kunnianosoituksia sekä lahjoja.
Kaarle X:nen aikana oli Brahe myöskin suuressa suosiossa, ja kuninkaan kuoltua sai hän jälleen paikan holhoushallituksessa.[26] Hän kuoli viimein v. 1680, viimeiseen saakka kunnioitettuna ja rakastettuna, juuri parhaaseen aikaan, niin ettei hänen tarvinnut nähdä Ruotsin aatelin mahtavuuden ja rikkauden, joita hän niin hartaasti oli harrastanut, yhtäkkiä romahtavan raunioksi.
10. Samuli Cröell.
Kreivi Brahen parannustoimet eivät tietysti olleet voineet kerrassaan poistaa kaikkia vanhoja, juurtuneita pahoja tapoja. Erittäin maamme itäisissä osissa pysyivät vielä virkamiesten vääryydet ja sortamiset suuressa voimassa. Niiden ilmisaamiseksi lähetti valtiovarain toimituskunta eli "kamari" Tukholmassa tuon tuostakin eri lääneihin viskaaleja, joiden piti tutkia, mitä petoksia kruunua ja alamaisia vastaan voudit olivat tehneet, ja saattaa syylliset rangaistuksen alaisiksi. Näistä viskaaleista tuli varsinkin eräs kuuluisaksi rohkeutensa ja surkean kohtalonsa kautta.