Turun ympärillä kohoaa vuoria, joilla siihen aikaan, varsinkin Venäläismäellä, Mätäjärven pohjoispäässä, seisoi suuri joukko (melkein satamäärä) tuulimyllyjä, näky, joka muualla Suomessa siihen aikaan oli aivan outo. Näitä vuoria kehuvat välistä sen ajan kirjailijat kaupungin suojelusmuuriksi, mutta oli sillä myös oikea multavallituskin sekä kivinen muuri ympärillään, jotka olivat tehdyt kreivi Brahen toimesta.

Omituista Turulle, niinkuin muillekin senaikuisille Suomen kaupungeille, oli se, että talot eivät olleet numeroidut, vaan kukin varustettu omalla, omistajienkin vaihtuessa aina ennallaan pysyvällä nimellä, esiin. Heikkilä, Rantala j.n.e., aivankuin maatilat. Sukunimistä päättäen oli muuten enin osa asukkaista suomalaisia. Näiden suomalaisten sukunimien joukossa tapaamme joskus nen-päätteisiä, jotka tätä nykyä ainoastaan Itä-Suomessa ovat yleisemmät, joskus la-päätteisiä, niinkuin nykyään Länsi-Suomessa, vaan suuri osa oli lyhyitä, esim. Hirvi, Alli, Viisas, Raikoi, olipa joukossa myös sangen lystikkäitä köllejäkin esim. Mustapää, Jauhopää ja Rahapää, Vääräjalka, Tomuhousu, Hassuparta ja Piruntappaja. Ruotsalaisia ja saksalaisia nimiä tavattiin verrattain enemmän kaupungin paremmissa osissa, josta voinee päättää, että niihin kansallisuuksiin kuuluvat porvarit ylimalkaan olivat rikkaimmat. Saksalaisilla oli tämän vuosisadan edellisellä puoliskolla oma kirkkokin, joka sittemmin otettiin yliopiston kirjastoa varten. V. 1638 heidän lapsilleen myös hankittiin omakielinen koulumestari.

Vaikka Turku oli harvoja maan merikaupunkeja, ei se kuitenkaan ollut erittäin kehuttava kaupastansa eikä teollisuudestaan. Kustaa Aadolfin aikana ei sillä ollut yhtään omaa laivaa, eikä siellä käynyt ulkomaalaisiakaan enempää kuin 11-12 vuodessa. V. 1640 kirjoitti kreivi Brahe, kun hän sai käskyn kehoittaa Turun porvareita käyttämään muutamia ulkomaan laivoja, jotka kruunu oli sotaväen kuljetusta varten sinne tilannut, vaan joita ei sitten siihen tarkoitukseen tarvittukaan: "Ei täällä ole yhtään semmoista kauppiasta, jolla olisi rahtia annettavana sattumalta tänne saapuvalle laivalle. Vähäisiä tavaroitaan varten he ovat jo tilanneet laivoja Lybeckistä." V. 1638 hän niinikään kuvasi liinakangastyötä, johon hallitus silloin kehoitti, tällä tavoin: "Täällä on 200 liinakankuria, vaan he kutovat kapeita, harvoja, solmuisia kankaita, niin etteivät ne tahdo mennä kaupaksi. Yksi ainoa vain on hyvä, vaan ei hänkään osaa kutoa hienompaa kilpi- eikä damastikangasta." Vuosisadan lopulla kuitenkin mainitaan jo olevan taitavia liinakankureita, ja valmistellaan myös verkaa sekä "kalminkiä". Krouveja sitävastoin oli paljon, ja ne menestyivät vallan hyvin, arvattavasti monien ylioppilaitten vuoksi. Yliopistokaupungiksi oli muuten Turku erittäin sovelias sen vuoksi, että elanto siellä oli huokea. "Seutu sen ympärillä on niin viljavaa, vedet niin kalaisia, ettei missään maailmassa saa huokeammalla ruokatarpeita", kehuu Wexionius. Vilja sekä kaikellaiset ruokatarpeet olivatkin Turun tärkeimmät vientitavarat. Niitä tuotiin kaupunkiin varsinkin sen kolmina markkinoina: molempina Heikinmessuina tammik. 19:nä ja kesäk. 17:nä, sekä vielä syysk. 8:na p:nä. Vuosisadan toisen puoliskon alussa oli hallituksen kehoitus laivanrakentamiseen vaikuttanut sen, että Turussa oli porvareita, jotka lähettivät 3-5 omaa laivaa ulkomaille. Mutta muutamia vuosikymmeniä myöhemmin oli laivaliike jälleen rauennut; tavarat tuotiin enimmiten Tukholmasta.

Maamme toinen kaupunki oli Viipuri, muutamissa suhteissa ajoittain aivan ensimäinen. Ulkoasultaan se oli silloin aivan toisellainen kuin nyt. Venäjän puolella se loppui jo Karjaportin paksun tornin kohdalle; sieltä ulkovalli kulki suoraan suomalaisen kirkon kellotapulin kautta, joka oli vallitornina. Pietarin etukaupunkia ei ollut olemassa, koska venäläisten alinomaisten hyökkäysten tähden siellä ei olisi ollut rauhaa. Neitsytniemen, Saunalahden ja Hiekan etukaupungeista, jotka suurimmaksi osaksi vasta nykyaikana ovat syntyneet, ei ollut ainoatakaan olemassa. Sitä vastoin olivat silloin pitkänsillan tausta sekä nykyinen Tervaniemi sataman laidassa tiheästi asutut; siellä oli Siikaniemen etukaupunki, jolla oli oma kirkkokin, luultavasti puinen. Toisella puolella kaupunkia oli Pantsarlahden linnoituksessa toinen etukaupunki. Itse kaupunki eli "huhma" — siksi kansa sitä sanoo — oli ympäröity vahvalla muurilla, josta suuri joukko torneja törrötti. Mutta vuosisadan loppupuolella ne olivat, uuteen linnoituslaatuun sopimattomina, tulleet hävitetyiksi; ei jäänyt jäljelle muuta kuin nuo kaksi yllämainittua sekä joitakuita raunioita. Sisään päästiin seitsemän holviportin kautta. Alkupuolella 17:ttä vuosisataa oli huhmassa sekä porttien järjestys että suunta ihan toinen kuin tätä nykyä; sen näkee vielä nytkin vanhoista rakennuksista, jotka kaikki seisovat viistoon nykyisiin katuihin verraten. Mutta suuren palon jälkeen rakennettiin kaupunki kreivi Brahen käskystä uuden kaavan mukaan, jonka jälkeen, niin kehutaan, ei ollut enää montakaan väärää katua. Silloin oli jo myöskin, niinkuin asemakaavasta näkyy, aikomus laajentaa Viipuria itään päin siihen muotoon, joka sillä oli ennenkuin vallit revittiin; mutta sitä ei Ruotsin vallan aikana vielä pantu toimeen. Kivimuureja oli jo ennen tätä uudestaanrakentamistakin koko joukko, sillä Kustaa Aadolfin aikana sai jokainen porvari siellä 100 talarin veronhuojennuksen, jos hän rakensi kivimuurin. V. 1636 kehuttiinkin, että Viipurissa on tosin huonot vallit, mutta komeat porvarien kartanot. Tämä viimeksimainittu kerskaus kumminkin oli liioiteltu; sillä siltä ajalta jäljellä olevat rakennukset ovat kaikki matalanlaisia, pienten ikkunainsa vuoksi synkännäköisiä, osaksi harmaasta kivestä kyhättyjä — esim. kaksikerroksinen entinen piispan talo Uudenportinkadun varrella. Palon jälkeen rakennettiin niin ahkeraan tiilikivisiä huoneita, ettei v. 1694:n jälkeen huhmassa ollutkaan paljon muita. Katotkin enimmiten tehtiin tiilikivestä, niinkuin vieläkin monessa vanhassa rakennuksessa näkee; mutta oli myös turvekattoja. Erittäin komeat kuuluvat olleen rakennukset torin ympärillä, likellä Turunporttia, missä myös raatihuone seisoi. Merkillinen avaruudeltaan sekä koristeiltaan oli tuomiokirkko (nykyinen venäläisen sotaväen jauhoaitta), johon Agricola oli haudattu. Senaikuinen kertoja kehuu sen vahvoja holvikaaria, sen loistavaa saarnastuolia, sen taidokkaasti tehtyjä urkuja sekä muuta sisäkoristusta. Tässä tuomiokirkossa pidettiin ruotsalaista jumalanpalvelusta; suomalaisilla oli nykyinen kirkkonsa. Paitsi näitä oli vielä kolmaskin Herranhuone huhmassa, likellä vallia, köyhien ja vaivaisten varalta, joita vaivaishuoneessa elätettiin. Kaupungissa oli myös kymnaasi ja kirjapaino. Maaherra asui linnassa, komeassa palatsissa, jonka seinät kuitenkin ovat nyt jo toiselta puolelta maahan vaipuneet. Viipurin ympäristössä kuuluu olleen paljon puu- ja kukkastarhoja.

V. 1658 oli kaupungissa 3-4,000 asukasta. Nimistä päättäen oli Viipuri paljoa enemmän ulkomaalainen kuin Turku. Muutamia venäläisiä oli jo silloinkin sinne muuttanut. Saksalaisia oli melkein yhtä paljon kuin ruotsalaisia. Näitä molempia melkein yksistään asui huhmassa, suomalaiset enimmäkseen etukaupungeissa. Viimeksimainittujen ja edellisten välillä oli usein vaaliriitoja, sillä ruotsalaiset ja saksalaiset yhdessä liitossa tahtoivat määrätä virkoihin keitä he halusivat, huolimatta suomalaisista, jotka aina äänestivät oman maan miehiä.

Uudet valloitukset Kustaa Aadolfin hallituksen alussa ensin suuresti enensivät Viipurin kauppaliikettä. Ennen se oli jo ollut Saimaan vesistön tavaroiden viennin välittäjänä; nyt rupesi myöskin, niin kertoo kreivi Brahe, Käkisalmen läänin sekä Inkerin, jopa avaran Venäjänkin kauppa käymään sen kautta. Jälkimäisestä maasta tuotiin talia sekä kalliita turkiksia. Lähempää sai Viipuri viljaa, voita ja varsinkin tervaa sekä pikeä. Näiden molempien viimeksimainittujen tavaralajien suhteen oli Viipuri valtakunnan toinen kaupunki lähinnä Tukholmaa. V. 1640 vietiin koko Ruotsin valtakunnasta tervaa, pikeä sekä merellistä yhteensä 250,000:n talarin arvosta, ja Viipurin osaksi siitä summasta tuli 91,000, siis melkein kaksi viidennestä. Tässä asiassa sai kuitenkin yllämainittu tervakomppania suuren muutoksen aikaan, mutta sittenkin pysyi Viipurin tervakauppa edelleen sangen tärkeänä. Kun Suomen merikaupungeille viimein suotiin lupa ottaa osaa tähän tervakomppaniaan määrätyllä summalla, säädettiin Viipurin osaksi 18,000 talaria, Turun ja Helsingin kumpaisenkin ainoastaan 6,000. Komppanian tervojen talletuspaikkana oli Siikaniemi, joka siitä vähitellen saikin nykyisen nimensä Tervaniemi. Myöskin Viipurin muussa kaupassa oli jo jonkun aikaa ennemmin alkanut tuntuva vähennys näkyä. Nevajoen suulle oli tullut perustetuksi Nevanlinnan kaupunki, josta sangen pian kasvoi Viipurille vaarallinen kilpailija. Brahe ehdoitti jo v. 1638, että Venäjän kauppa johdettaisiin takaisin Viipuriin, niinkuin se Kustaa Aadolfin hallitessa oli ollut. V. 1650 hän taas kovasti valitti siitä suurta haittaa, minkä Nevanlinna teki Viipurille; ja v. 1662 ilmoitti senaikuinen Viipurin maaherra, että Venäjän kauppa oli nyt sieltä melkein kokonaan loppunut; ainoastaan terva ja piki olivat nyt kaupungin tärkeämmät vientitavarat. Se oli jo pienoinen etumaku vastaisen Pietarin kaupungin vaikutuksesta!

Helsinki, Suomen kolmas merikaupunki, muutettiin tähän aikaan v. 1640 kreivi Brahen toimesta Vantaanjoen suulta nykyiseen paikkaansa "Estnäs-nokan" päähän. Vanhan Helsingin sekä Porvoon asukkaat saivat käskyn muuttaa sinne; kuitenkin on osoitteena aikakauden tapojen lauhtumisesta huomautettava, ettei heitä tähän muuttoon väkisin pakoitettu, niinkuin vielä Kustaa Vaasan aikoina oli tehty samallaisissa tilaisuuksissa. Uutta paikkaa kehuttiin suuresti, erittäinkin sen hyvän sataman vuoksi, jossa ulos- ja sisäänpääsö oli mahdollinen millä tuulella hyvänsä, ja joka oli niin syvä, että laivat saattoivat tulla aivan rantaan. Sittenkään ei Helsinki nytkään täyttänyt hallituksen suuria toiveita enemmän kuin Kustaa Vaasankaan aikana. V. 1662 valitti läänin maaherra, etteivät helsinkiläiset ollenkaan kykene harjoittamaan ulkomaan kauppaa, vaan ottavat kaikki tavaransa Tukholmasta tai Räävelistä.

Näiden kolmen kaupungin keskinäistä suhdetta valaiskoot vihdoin vielä seuraavat tilastolliset numerot. Niistä 38,000:sta viljatynnyristä, jotka v. 1638, niinkuin jo kerrottu, Suomesta vietiin Juutinrauman kautta, oli noin 30,000 Turusta, 5,800 Viipurista, 2,300 Helsingistä. Tervaa sitä vastoin lähetti v. 1628 Viipuri 1,800 sälytystä à 288 leiviskää, Turku edellisenä vuonna ainoastaan 800; Helsingistä ei ole tietoja. V. 1620 tuotti iso eli ulkomaan tulli Viipurissa noin 5,000 talaria, Turussa, Raumalla sekä Porissa yhteensä 6,500, Helsingissä ja Porvoossa yhteensä 2,000. V. 1638 saatiin pientä tullia maalta tulevista tavaroista Viipurissa 7,300 talaria, Turussa 5,528, Helsingissä (ennen muuttoa) 250. Samana vuonna sai kruunu veroa Turusta 2,000 talaria, Viipurista 1,672, Helsingistä 150. Turku ylimalkaan oli etevämpi tuonnin, Viipuri taas viennin suhteen. V. 1637 esim. oli Turun kautta tuotu ulkomaan tavaraa 96,800:n talarin arvosta, viety ulos 121,000:sta; Viipurin summat olivat n. 84,600 ja 121,700! V. 1640 ne olivat Turussa 96,000 ja 71,000; Viipurissa 70,000 ja 163,000.

Muut kaupungit, sen jälkeen kuin niiltä ulkomaille purjehtimisoikeus oli kielletty, vaipuivat täydelliseen voimattomuuteen ja mitättömyyteen. Porvoosta esim., joka vielä v. 1638 maksoi kruunulle veroa 300 talaria, mainitsi, niinkuin tiedämme, läänin maaherra v. 1662, että se oli aivan häviöllä. Sittenkin on tämän vuosisadan alkupuoli ja vielä enemmän sen keskivaihe merkillinen sangen monen uuden kaupungin perustamisen vuoksi meidän maahan. Osaksi se johtui siitä, että kreivi- ja vapaaherrakuntien isännät, "herruutensa kannattamiseksi", mielellään käyttivät heille suotua kaupunkien perustamislupaa. Vielä halukkaampi siihen toimeen oli hallitus, joka siten tahtoi estää yleistä maakauppaa. Kustaa Aadolf oli perustanut Uudenkaupungin v. 1617 sekä Uudenkaarlepyyn ja Kokkolan v. 1620; sen lisäksi Tornion, joka ei kuitenkaan silloin vielä kuulunut Suomen maahan. Kristiinan aikana karttui niiden luku vielä kymmenellä. Silloin näet perustettiin Saloisten kaupunki eli Raahe, Koppö eli Kristiina, Pietarsaari ja Vehkalahti (nykyinen Hamina) meren rannalle, sekä Kajaani, Brahea, Sortavala, Savonlinna, Lappeenranta sekä Hämeenlinna sisämaahan. Näistä olivat nuo molemmat, jotka saivat Brahen nimen, niinkuin tiedämme, myös Brahen perustamat; Pietarsaaren rakennutti Jaakko de la Gardien leski kreivikuntaansa. Puhetta oli myös jo silloin kaupunkien perustamisesta Kuopioon sekä Tammer- tai Nokiakosken rannalle. Paitsi sitä oli pieniä kauppaloita Salmissa, Kurkijoella ja Suvannon-Taipaleessa Laatokan rannalla sekä Muolan pitäjässä. Tällä tavoin oli nyt myös sisämaa saanut kauppapaikkoja keskeensä, joita se siihen asti oli ollut ihan vailla. Kaikki nuo uudet kaupungit, niinkuin useimmat vanhemmatkin, olivat sittenkin aivan mitättömiä, ilman sanottavampaa liikettä. Hyvin monessa elivät porvarit sillä, että he viljelivät kaupungille lahjoitettuja maita. Hämeenlinnasta on v. 1662 mainittu, että porvarien ainoana elatuskeinona oli krouvinpito.

22. Suomen talonpojat.