Valtiopäivien jälkeen viipyi Kustaa Aadolf vielä koko talven Suomessa, enimmiten Turussa, koettaen, niinkuin hän säädyille sanoi, "pitää Ruotsin lakia voimassa" meidänkin maassamme. Kerran hän kevätpuolella kävi Turusta pienellä matkalla Satakunnassa, jolloin hän lienee kokenut, niinkuin hän muutamia vuosia myöhemmin valittaa, että maantiet Suomessa monin paikoin olivat pikemmin metsäpolkujen tapaisia, kapeita ja kivikkoisia. Ne käskettiin laittaa tasaisiksi ja leveämmiksi, jotta kahdet rattaat sopisivat toistensa sivuitse kulkemaan. Keväällä vasta palasi hän sitten takaisin Ruotsinmaalle.
Aksel Oxenstjerna, joka kaiken aikaa oli ollut kuninkaan seurassa, lausui kerta myöhemmin ajatuksensa Suomen silloisesta tilasta, mikä ei ollut kovin ilahduttava. "Olen käynyt", sanoi hän, "Maskun ja Vehmaan kihlakunnissa; siellä ei ole viljelystä, siellä asuu vain petoja." Tämä lausunto valitettavasti ei tainnut olla perätön. Muutamia vuosia aikaisemmin, v. 1611, annettu tili läheisestä Halikon kihlakunnasta näyttää, että siellä silloin oli autiona 46 manttalia, 139 taloa, 21 kruununtilaa, 3 papin palkkatilaa, lukuunottamatta melkein yhtä monta aivan köyhtynyttä. Näin oli laita Kustaa Aadolfin hallituksen alkuaikana Suomessa paraiten viljellyissä, enimmin asutuissa seuduissa. Seuraavana vuonna kävi pari ruotsalaista valtaneuvosta Suomessa nuorelle kuninkaalle uskollisuusvalaa ottamassa ja maan tilaa tutkimassa. He toivat silloin sen sanoman, että enin osa maata täällä oli poisläänitetty tai lahjoitettu, ja kruunulla jäljellä olevat tilat melkein kaikki perin autioina. Kustaa Aadolf koetti sitten koko hallituksensa aikana parantaa tätä epäkohtaa; hän kehoitti yhä kansaa ryhtymään autiotilojen viljelykseen, luvaten useammiksi vuosiksi veronvapautta.
Tämän vuoden jälkeen ei Kustaa Aadolf enää joutanut toisten olla niin pitkiä aikoja Suomessa. Kaksi kertaa hän matkusti kuitenkin vielä kiireesti läpi maan. V. 1622 hän ajoi talvella, Liivin sodasta palatessaan, Viipurin, Kuopion, Säresniemen ja Oulun kautta Ruotsiin, ja v. 1626 Länsi-Suomen halki. Tällä viimeksimainitulla matkalla hänen sanotaan syöneen päivällistä Jokipiin talossa Jalasjärvellä, jossa hän niin ihastui tarjona olevaan hyvään, väkevään olueeseen, että hän vei tynnyrillisen eväinään mukanansa. Päivällisen jälkeen levähtäessään hän kuuluu nähneen unta vastaisesta Saksan sodasta, joka silloin jo täytti koko hänen mielensä.
3. Turun hovioikeuden perustaminen.
Suurena syynä laittomuuteen ja vallattomuuteen Suomessa oli oikeuslaitoksen rappiotila. Tuomarinpaikat olivat annetut korkeille herroille, jotka niistä kantoivat vain runsaat tulot, mutta hyvin harvoin itse toimittivat virkaansa. Sijaisikseen he panivat keitä itse tahtoivat, välistä jonkun palvelijansakin. Alalaamanneilla ja lainlukijoilla (tällä jälkimäisellä nimellä nimitettiin kihlakunnantuomarien sijaisia) enimmiten oli sangen vähän laintaitoa, jos ollenkaan; välistä he eivät osanneet edes kirjoittaa eikä lukeakaan. Niinkuin raa'at, sivistymättömät ihmiset ainakin, he vain katsoivat omaa yksityistä hyötyänsä, ja möivät sangen usein oikeutta sille, joka antoi parhaat lahjat. Tällä ajalla epäilemättä sai alkunsa tuo tuttu suomalainen sananlasku: "Laki on niinkuin luetaan." — Vetoaminen korkeampaan oikeuteen väärän päätöksen johdosta ei liioin auttanut, etenkin jos asia koski jotakin korkeaa herraa; sillä laamanni oli hyvin usein samalla kihlakunnantuomarina jossakin lakikuntansa osassa, maaherra jossain lääninsä kihlakunnassa. Asia oli siis hyvin usein asianomaisen itsensä ratkaistava. — Ennen aikaan oli kuitenkin ollut olemassa jonkinlainen ylempi valvonta. Aika ajoin aina pidettiin etsikko- tai oikaisukäräjiä,[8] joilla seudun asukkaista valittu lautakunta, puoleksi aatelisia, puoleksi aatelittomia, parin sitä varten lähetetyn valtaneuvoksen sekä piispan valvonnan alla "tuomitsi kuninkaan tuomiota". Mutta ne olivat nyt jo aikaa sitten joutuneet pois tavasta. Ainoa apukeino, jota, niinkuin olemme nähneet, kansa olikin hyvin harras käyttämään, oli valittaminen suoraan kuninkaalle; mutta siihen oli erittäinkin suomalaisilla ani harvoin tilaisuutta.
Tämän häiriön poistamiseksi perusti Kustaa Aadolf hallituksensa alussa (1614) hovioikeuden Tukholmaan. Ruotsissa sai tämä heti paljon parannusta aikaan, mutta Suomeen ei sen vaikutus ulottunutkaan täydellä voimalla. Tukholmaan oli oikeuden hakijoilla liian pitkä ja kallis matka; paitsi sitä alioikeudet ja muut virkamiehet täällä eivät pitäneet suurta lukua noista kaukaisista käskijöistä. Hovioikeus pian valitti kuninkaalle, että sen päätökset ja suojeluskirjat olivat Suomessa aivan mitättömiä. Niin esim. Porissa eräs vaimo, jonka hovioikeus oli tuominnut syyttömäksi, hovioikeuden suojeluskirjasta huolimatta sidottiin maaherran ja kaupungin maistraatin käskystä kaakinpuuhun, missä hän sai selkäsaunan ja hänen molemmat korvansa leikattiin pois.
Kustaa Aadolf perusti senvuoksi v. 1623 Turkuun toisen hovioikeuden, erikoisesti Suomenmaata varten. Myöskin Käkisalmen lääni lisättiin sen tuomioalaan, jota vastoin Inkerinmaa laskettiin vähää myöhemmin perustetun Tarton hovioikeuden alle. Turun hovioikeudessa oli, paitsi presidenttiä ja varapresidenttiä, neljä asessoria; sen lisäksi otettiin vielä muutamia pormestareita ja lainlukijoita apulaisiksi. Ensimäinen presidentti, vapaaherra Niilo Bjelke, nimitettiin samalla Suomen kenraalikuvernööriksi; siten tahdottiin antaa hänelle suurempi valta saattaa hovioikeuden päätökset täytäntöön. Vielä lisäksi hän sai v. 1628 kaiken Suomessa kotona olevan sotaväen komentonsa alle. Bjelke oli toimelias, innokas, ankara herra, joka kaikin voimin ryhtyi tehtäväänsä. Mutta ensi aluksi sitä oli kovin vaikea saada täytetyksi.
Tottumus laittomuuteen oli niin suuri, että oli miltei mahdotonta saada luotettavia virkamiehiä. Hovioikeuden ensi aikoina muutamat sen omista jäsenistäkin tekivät itsensä syypäiksi törkeihin rikoksiin. Herman Fleming, joka asessorin virasta erottuansa oli maaherrana Savossa, menetteli niin väkivaltaisesti, että hänet läänin kaikkien asukkaitten yhteisten kanteitten tähden oli tuomittava viralta. Lauri Cygnaeus (ruotsalainen) mestattiin v. 1634 siitä syystä, että hän oli vihapäissään tappanut appensa. Mauri Horn oli v. 1647 eräälle talonpojalle tehnyt väkivaltaa ja ryöstänyt häneltä tavaraa, eikä edes ensin totellut hovioikeuden käskyä tulla teostaan vastaamaan. — Vielä suurempi vastus oli alhaisista tuomareista sekä muista virkamiehistä, jotka lahjojen vuoksi jättivät pahimmatkin teot rankaisematta. V. 1628 Bjelke valitti tästä kuninkaalle vakuuttaen, että Suomessa joka paikassa tapahtui paljon törkeitä rikoksia, joista etenkin aviorikoksista ja irstaisuudesta kuitenkin voutien laiminlyönnin tähden harvoin edes kannetta oikeuteen tehdään; ja jos syylliset viimein tuomitaankin sakkoihin, niin ei niillä nälkäkurjilla kuitenkaan ole mitään omaisuutta, mistä sakkoja ottaa.
Paitsi sitä herrat Suomessa, joiden mielivaltaa tahdottiin nyt hillitä, olivat tietysti vihanvimmassa ja tekivät kiusaa, missä vain suinkin voivat. Eripuraisuudessa oli Bjelke joskus siveän, hiljaisen Eerikki piispankin kanssa. Konsistorilla näet oli muutamissa asioissa erityinen tuomio-oikeutensa, johon se ei tahtonut sallia uuden hovioikeuden sekaantua. Alhainenkaan kansa, vaikka sille epäilemättä oli mieluista, että sitä suojeltiin väkivaltaa vastaan, ei toiselta puolen taas suomalaisen tavallisen itsepäisyyden takia tahtonut taipua Kustaa Aadolfin moniin uusiin elinkeinoasetuksiin, joiden täytäntöä hovioikeuden tuli valvoa.
Näiden alinomaisten vastusten tähden vanha Bjelke sangen pian väsyi ja suuttui virkaansa. V. 1624 hän kirjoitti kuninkaalle, valittaen epäjärjestyksen maassa olevan sellaisen, "ettei sitä voi kynällä kuvata", sillä maaherrat ja voudit, piispa ja papit kiskovat kaikki kilpaa laittomia veroja. Niin myös voudit sekä muut, "tuskin mikään sääty eroitettuna", keksivät milloin mitäkin koiruutta, kiskoaksensa rahaa talonpojilta tai pettääkseen kruunua. Siitä syystä hän jo nyt pyysi päästä "tästä vaivalloisesta, raskaasta virasta sekä tästä pahasta barbaarisesta maasta, missä kansa on niin ilkeä ja itsepäinen ja riippuu kiinni pahoissa tavoissaan ja tottumuksissaan; ja vaikka", jatkoi hän, "ne olisivat kuinkakin kohtuuttomia, pitävät he niitä pyhempinä kuin kaikkia kuninkaan asetuksia sekä herrainpäivien päätöksiä. Hartaasti olen kyllä koettanut hävittää noita epäjärjestyksiä sekä omalupaisia oikeuksia, jotka niin hyvin kuninkaalliselle majesteetille kuin alamaisillekin ovat vahingoksi; mutta vähän olen saanut toimeen, olen ainoastaan saavuttanut kaikkien ihmisten pahimman vihan". Bjelke sanoi olevansa vanha ja kivulloinen ja mainitsi myös esteenä sen, ettei hän taitanut maan kieltä. "Voittehan te, kuninkaallinen majesteetti", lopetti hän, "saada tähän virkaan maan kieltä taitavia miehiä, joilla on tässä maassa tiluksensa ja kartanonsa, ja jotka sitä paitsi ovat nuoremmat ja vahvemmat tätä ikävää virkaa toimittamaan." Samallaisia valituksia lähetteli ukko vähä väliä kuninkaalle, mutta Kustaa Aadolf ei moneen aikaan ottanut niitä korviinsa, sillä hän tiesi Bjelken olevan paikallaan hyödyllisen.