Nordmannin luona olen useasti käynyt. Professori näyttää olevan intresseerattu minusta. Minä pidän yhä enemmän tuosta hauskasta vanhuksesta. Hän kuuluu yleensä niihin professoreihin, joista pidetään paljon, sillä hän seurustelee enemmän kuin muut professorit ylioppilaiden kanssa.
Minulla on nykyään varsin paljon työtä. Olen lainannut kirjastosta Humboldtin kuvauksen Keski-Aasiasta, vaikka en vielä ole päässyt siinä hyvinkään pitkälle, sillä en voi uhrata paljon aikaa sen lukemiseen. Ensi alussa täällä en tiennyt lainkaan miten tappaa aikaani; nyt sitä vastoin toivoisin, että minulla olisi puolta enemmän aikaa käytettävänäni. Hyvin hitaasti edistyn eläinten täyttämistaidossani, mutta edistyn sittenkin. Nyt osaan jo toisen avutta kutakuinkin nylkeä elukan.
Samoin on piirustuksenkin laita. Olen saanut ensimäisen piirustukseni, jäljennöksen eräästä päästä. Ääriviivat ovat jokseenkin onnistuneet, mutta varjostus, niinkuin tavallisesti on kehnoa. Nyt olen alottanut piirtää erästä Wrightin lintua. Tänä lukukautena en alota laboratoriotöitä, sillä: Qui trop embrasse, mal étreint. [Ken liiaksi tavoittaa, vähän kiinnittää]
Voi hyvin, rakas isä. Terveisiä äidille, siskoille ja kaikille muille rakkaillemme.
Sinun Julius.
Lauvantaina 5 p. marraskuuta 1853.
Rakkaat vanhemmat.
Miten iloitsenkaan siitä, että aika lähenemistään lähenee, jolloin pääsen täältä lähtemään palatakseni jälleen teidän luoksenne. Minä alan nyt jo laskea päiviä, jotka vielä ovat jäljellä, ja joka ilta maatapannessani ajattelen: taaskin yksi päivä vähemmän.
Älkää kuitenkaan luulko, että minulla olisi koti-ikävää, niinkuin alussa. Ei, vaikkapa minun nyt sallittaisiin matkustaa, niin suoraan sanoen jäisin kernaammin tänne. Mutta kun oikea aika tulee, niin lähden sitä suuremmalla ilolla.
Aika kuluu monissa toimissani niin nopeasti, että minun täytyy alati ihmetellä, kun herätessäni aamulla taaskin kuulen kirkonkellojen soivan ja ilmaisevan, että on sunnuntai. Viime viikot ovat tosiaankin kuluneet kuin unessa. Siksi ei teidän tule ihmetellä, etten pidä aikana enkä minään jäljellä olevaa viittä viikkoa ja muutamia päiviä. Kunhan vain siksi saisimme kylliksi lunta, jotta hurja joukkomme helpommin voisi hajaantua yli koko maan. Toistaiseksi ei talvi kuitenkaan näytä tekevän tuloaan. Ilma on alati lämmintä, sumuista, sateista. Kerran oli sumu niin paksua, että kun tulin kotiin ja aioin asettaa kelloni kirkonkellon mukaan, kirkontorni oli kokonaan kadonnut, ja aluksi luulin, että olin vain uneksinut kirkontornin täällä olleenkaan.