Olen tällä lukukaudella suorittanut jo pikkuteologian tutkinnon professori Lillelle.[13] Sen lisäksi aion suorittaa myöskin latinan kirjoituksen pro exercition, jotta minulla myöhemmin olisi vapaammat kädet.
Sunnuntaina olin ensi kertaa teatterissa täällä. Teatteritalo on hiukan suurempi kuin Viipurin teatteri ja minun mielestäni kauniimpi ja tarkoituksenmukaisempi, varsinkin valoisampi. Nykyään ei näytellä kuitenkaan mitään uutta, josta olisi kunniaa pääkaupungille — ja runottarien asuinsijalle. Esitettiin kaksi ilveilyä, joista toinen ei ollut minkään arvoinen ja näyteltiin huonosti, sitä vastoin toinen "1846 ja 1946" oli varsin soma. Siinä esiintyy näet eräs vanha professori Bautastenius, joka on muinaistutkija ja kerää kaikenlaista vanhaa. Kaivaessaan muinaismuistoja hän vapauttaa sattumalta totuuden jumalattaren, joka on vangittuna maan sisään. Jumalatar sallii professorin toivoa jotakin. Tämä toivoo sadan vuoden päästä pääsevänsä haudastaan saadakseen nähdä onko hänen nimensä tullut kuolemattomaksi. Hänen toiveensa täyttyy ja hän nousee haudasta vuonna 1946, jolloin kaikki on aivan takaperoista. Hän kyselee jokaiselta, tuntevatko he professori Bautasteniusta. Tunnen kyllä, vastaa eräskin, se on kai samainen, joka museossa seisoo täytettynä dromedaarin vieressä, jne. Minä nauroin aivan äärettömästi.
Tänä iltana on Arpeilla kutsut, joihin melkein kaikki tämän tiedekunnan jäsenet ovat kutsutut. Mutta minun täytyy nyt lopettaa. Voi hyvin, rakas isä. Terveisiä kaikille.
Sinun Julius.
17 p. marraskuuta 1853.
Rakkaat vanhemmat.
Lupaukseni mukaan kirjoitan tänään jälleen. Toissapäivänä vietimme täällä erittäin hauskan illan. Professori Arppe oli kutsunut kaikki tiedekunnan professorit sekä noin 40 tiedekuntaan kuuluvaa ylioppilasta luokseen. Laulettiin, pidettiin puheita, juotiin veljenmaljoja, jne. Ylioppilaiden parissa on paljon ja hyviä laulajia, niin että mielihyvällä heitä kuuntelee. Minussa on sen vuoksi herännyt suuri halu ottaa heidän lauluunsa osaa. Eräs toveri, jolle tästä puhuin, arveli, että se kävisi kylläkin laatuun. Sillä vaikka minulla ei ole paljon ääntä, niin on korvani jokseenkin tarkka, eikä kuorossa ole kovin vaarallista, vaikka joukkoon joskus sattuisi vääräkin ääni. Pääasia vain olisi, että saisin olla mukana.
Omituista miten tuollaisissa kesteissä uusia veljiä syntyy kuin sieniä sateella. Viini sen vaikuttaa. Minä en juonut sen vähemmän kuin 12 kanssa veljenmaljaa. Kaikkiaan tunnen kaupungissa olevista 410:stä ylioppilaasta jo 74, ja niistä olen 60:n kanssa lähemmin tuttu.
Professori Arppe oli juhlaa varten lainannut yliopiston kirjastosta useita loistoteoksia, joita me katselimme. Varsinkin eräs kuvateos Chilestä oli erinomaisen kaunis komeine vaskipiirroksineen. En voinut kyllikseni ihailla noita erinomaisia eläin- ja kasvimuotoja.
Myöskin oli näiden joukossa teos Tyyneltä valtamereltä. Kuvien parissa oli paljon maisemiakin. Tuhansittain saaria, joiden rehevä kasvullisuus on mahdollinen vain troopillisen auringon alla. Ah, jospa itse kerran saisin nähdä Etelämeren ihmeitä. Vaikka kukapa tietää ehkä kaipaisin palmujen varjossa meidän ikivihreitä kuusiamme ja kimaltelevaa talvista huurretta koivujemme oksilla. Ei mikään vedä sentään vertoja pohjolalle. Meilläkin on järvissämme tuhansia saaria. Ja vaikkapa meidän kesämme onkin lyhyt, niin on meillä sen sijaan talvi, jota ei sovi halveksia, paljoa parempi kuin tuollainen turhanpäinen lumeton ja jäätön talvi kuin Saksassa.