8 p. helmikuuta 1854.
Rakas äiti.
Kernaasti olisin jo tiistaina vastannut kirjeeseesi, mutta koska toivot, että kirjoittaisin aina samana päivänä, niin jätin sen tuonnemmaksi. Niin kernaasti kuin täytänkin kaikki toiveesi, niin suonet anteeksi, vaikka joskus lähetän ylimääräisen kirjeen.
Tullessani perille ottivat Arpet minut erittäin ystävällisesti vastaan, ja astuessani pieneen huoneeseeni, kohtasi minua iloinen yllätys. Siellä oli näet uusi vuode, kaunis sohva ja sen edessä sievä pieni pöytä. Nyt huoneeni on niin hauska, että olen aivan ihastunut siihen. Seinillä riippuu kaikenlaisia muistoja. Oi, kunpa te vain voisitte sen nähdä!
Arppejen kautta olen tutustunut Molandereihin.[17] Olin eräänä iltana heillä ja minut kutsuttiin seuraavaksi päiväksi tanssiaisiin heille. Ikävä kyllä en mennyt sinne, sillä minulla oli hirveä nuha. Siellä kuului olleen erittäin hauska.
Nyt elämä kulkee taas entisessä vanavedessä. Ensimäisenä viikkona ei saa koskaan mitään kunnollista aikaan, niinkuin suomalainen sananlasku sanoo:
Aika menee arvelessa päivä päätä käännelessä.
[Suomeksi alkuperäisessä kirjeessä.]
Käyn jälleen samoilla luennoilla kuin viime lukukautenakin, nimittäin Arpen ja Nordmannin. Sitä paitsi aion kuunnella professori Lönnrotin luentoja, niinpiankuin hän alottaa. Piirustus on myöskin alkanut.
Voi hyvin, oma rakas äiti ja terveiset kaikille.