Sinun Julius.
15 p. helmikuuta 1854.
Iloitsin suuresti huomatessani isän kirjeestä, että te olette kaikki terveinä. Minä olen terve ja iloinen kuin kala vedessä.
Näinä aikoina on ollut varsin kovia pakkasia. Eräänä päivänä oli 29 tuumaa pakkasta, niinkuin Nante[18] sanoo. Mutta ei se haittaa! Se punaa vain posket ja nenän. Päivällisaikana liitelee jo joitakin perhosia esplanaadeissa. Innokkaana luonnontutkijana olen niitä lähempää tarkastellut. Mutta helsinkiläis-ilmanala näyttää synnyttävän vain koiperhosia. Kukapa tietää, vaikka joukossa olisi arvokkaita silkkikoiperhosiakin.
Eilen oli meillä akateeminen juhla, nimittäin professori Lönnrotin virkaanastujaiset.
Aamupäivällä hän piti virkaanastujaispuheen, ja iltapuolella kokoontui kolmatta sataa ylioppilasta yliopiston eteiseen. Siellä laulajat lauloivat muutamia lauluja koetellakseen, miltä laulu kuuluisi. Ihanaa oli kuunnella tuota 50-60-miehistä kuoroa. Yliopiston eteinen näyttää olevan erinomainen musiikkisali. En osaa sanoin kertoa, miten kauniilta "Maamme"-laulun täysinäiset, kauniit säveleet siellä kajahtivat. Myöskin "Minun kultani" laulettiin. Sitten me kuljimme laulaen ja iloa pitäen katuja pitkin Lönnrotin luo. Tapasimme hänet pihalla, missä hän parhaillaan oli hiihtämässä. Koko suuri piha täyttyi ylioppilaista. Nyt kajahti kolmikertainen eläköönhuuto, jonka jälkeen "Maamme"-laulu ja "Minun kultani" uudestaan laulettiin. Lönnrot kiitti muutamin yksinkertaisin sanoin, ja sitten häntä tervehdittiin jälleen eläköönhuudoilla. Sen jälkeen kulkue poistui jälleen. Laulajat lauloivat marssia ja rivissä me marssimme jälleen yliopistoon. Siellä laulettiin vielä hyvän aikaa, mikä viekoitteli paljon ihmisiä paikalle. Nyt tahtoivat jotkut, että vielä samana iltana pidettäisiin suuret kemut Lönnrotin kunniaksi, mutta juhla siirrettiin torstaihin.
Sanotaan, että Lönnrot kovin vastahakoisesti vaihtoi rauhallisen Kajaaninsa meidän meluavaan Helsinkiimme. Toivottavasti yleinen osanotto, jota hänelle täällä osoitetaan, jossakin määrin antaa hänelle korvausta. Oi, miten kernaasti olisin suonut, että äiti olisi ollut täällä kuulemassa kaunista laulua. Minun maisterinvihkiäisiini teidän ainakin pitää tulla nähdäksenne ja kuullaksenne täällä kaikkea.
Työni olen järjestänyt nyt seuraavasti. Aamulla, noustuani, luen englanninkieltä kello 9:ään. Vicar of Wakefield on varsin mielenkiintoinen, joskin siinä esiintyvät naiset eivät ole kahden kopeekan arvoisia. 9-10 luennoitsee Arppe. Sitten syön aamiaista ja kävelen kello 11:een. 11-12 luennoi Nordmann. 12-3 ei minulla ole mitään varsinaista työtä. Kaksi kertaa viikossa teen työtä laboratoriossa 3-6. Iltasin luen jotakin tai menen joskus ulos. Siten aika kuluu minulta tavattoman nopeasti. (Loppu puuttuu.)
23 p. helmikuuta 1854.
Rakkaat vanhemmat.