Taaskin on postipäiväni, mutta tällä kertaa ei minulla ole yhtä paljon kerrottavaa kuin viime kirjeessä. Kirjeestäni sedälle huomasi kai äiti, että hänen pelkonsa juhlaan nähden oli turha. Mutta jollei niin olisi, niin vakuutan sinulle, rakas äiti, että olin kestien jälkeen yhtä reipas kuin niitä ennenkin. Vaikka olenkin tullut iloisemmaksi ja vähemmän ujoksi, niin olen siinä suhteessa melkein pedanttinen, etten koskaan juo enempää kuin määrättyä määrää. Jos luulet, että minä, peläten toverien pilkkaa, luopuisin tästä periaatteesta, niin erehdyt; jo useasti on sattunut, että minua menestyksettä on nimitetty "akaksi".
Ilma on nykyään ihana. Tällaista lämpimyyttä en koskaan ennen ole helmikuussa kokenut. Mutta se riippuu kai siitä, että olen pari astetta lännempänä kuin tavallisesti. Alkaa jo olla hankea. Ah, miten kadehdin Lönnrotin suksia. Miten ihanaa olisi aamuisin hiihdellä. Viime viikolla pyrytti niin ankarasti, että polvia myöten täytyi kaahlata lumessa. Nyt lumi on lapioitu kasaan ja muodostaa katukäytävien varsilla korkeita vallituksia — englantilaisia vastaan, arvellaan.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat. Ehkäpä näemme toisemme pikemmin kuin mitä aavistattekaan. Puhutaan näet siitä, että yliopisto suljetaan niinpiankuin vihollisen laivasto ilmestyy tänne. Siihen saakka voikaa hyvin ja sydämelliset terveiset kaikille.
Teidän Julius.
1 p. maaliskuuta 1854.
Rakkaat vanhemmat.
Näinä päivinä on elämä ollut hyvin kirjavaa. Kaunis kevätilma ja suuriruhtinas Konstantin viekoittelivat sadottain ihmisiä kaduille. Palatsia piirittää kaiken päivää taaja toimettomien katselijoiden parvi, jotka tähystelevät ikkunoihin nähdäkseen edes vilahdukselta häntä. Eilen minultakin kului koko aamupäivä kuljeskeluun keskellä hälinää ja ihmisjoukkojen katselemiseen.
Kaupunki aikoi suuriruhtinaan kunniaksi panna toimeen tanssiaisia ja muita huveja. Mutta hän kieltäytyi kaikesta ja sanoi, ettei sellainen soveltunut nykyisiin vakaviin aikoihin. Täällä varustaudutaan täydellä todella. Veistämössä rakennetaan kanuunaveneitä; uusia vallituksia luodaan j.n.e.
Kaikki tämä, samoinkuin kaunis ilmakin, häiritsee hiukan lukuja ja monta kertaa olen vain laiskotellut.
Mitä asuntoomme [kolme vuotta nuorempi Leopold veli tuli ylioppilaaksi syksyllä 1854] ensi syksynä tulee, niin täytyy minun sanoa, ettei meillä ole tilaa Arpella, vaikka nukkuisimme samassa vuoteessa. Sitä paitsi voin suoraan tunnustaa, että minusta olisikin mieluisempaa, jos voisimme asua itseksemme. Tullessani tänne olin hyvin iloinen saadessani asunnon perheessä, sillä toivoin, etten sellaisessa paikassa tuntisi olevani niin yksin. Mutta niinkuin kerroin teille, oli tämä toive turha. Sillä asia on nyt kerta sellainen, etteivät Arpet voi uhrata minulle paljon aikaa. Ja toisaalta on luonnollista, että toverit arastelevat tulla minun luokseni. Sen vuoksi olen melkein aina yksin, ja se käy ajoittain kuitenkin kovin ikäväksi, varsinkin kun olen päässyt liiallisesta arkuudestani eroon ja minulla on suurempi tarve kuin koskaan ennen vaihtaa ajatuksia muiden kanssa. Myöskin eräs toinen tärkeä syy puhuu asian puolesta, se nimittäin, että tahtoisin oppia pitämään itsestäni huolta. Olen usein tuuminut, mitenkähän myöhemmin opin huolehtimaan itsestäni sekä muista, jos aina pysyn näin epäkäytännöllisenä ja tottumattomana pitämään huolta jokapäiväisistä asioista. Minä ilmaisen täten teille, rakkaat vanhemmat, ajatukseni ja toiveeni ja toivon, että te hyväksytte ne, tai jollette sitä tee, niin ainakaan ette pane pahaksi, vaikka puhunkin suuni puhtaaksi, niinkuin aina tapani on ollut.