Teidän Julius.
2 p. huhtikuuta 1857.
Rakkaat vanhemmat.
Aika kuluu niin hirvittävän nopeasti, että hämmästyn aina, kun jälleen on minun vuoroni kirjoittaa. Silloin on aina miltei kuukausi kulunut ja sittenkin minusta tuntuu kuin olisi vain pari lyhyttä päivää mennyt. Nyt kevät tekee jo tuloaan; osa katukäytävistä on paljaana lumesta ja lintuparvien edelläkäviät, leivonen ja peipponen ovat jo saapuneet. Ilma on täällä jo pitemmän aikaa ollut niin lämmin ja keväinen, että talvipalttoot ja turkit ovat saaneet väistyä kevyempien päällysnuttujen tieltä. Päivällisen aikana käyskentelee ihmisiä jälleen suurissa joukoin esplanaadeissa ja aidoilla istuu sankka parvi ylioppilaita, jotka aivankuin peipposet tienvarsilla seuraavat maailman menoa syvämietteisin ja arvostelevin katsein.
Paitsi konsertteja ja kurjia teatterinäytäntöjä ei mikään häiritse yksitoikkoista elämää täällä, paitsi kun jälleen suuri maavoutimme ja maankiusaajamme[29] saa uudella halpamaisella kujeella mielet kiihkeään kuohuun. Jollen olisi varma siitä, että te olette perillä asioista, niin siinä olisi sieviä juttuja kerrottavana. Ellei senaattimme suurimmaksi osaksi olisi kokoonpantu niin sydämettömistä ja kehnoluontoisista pelkureista, niin varmaankin hänen ylhäisyytensä jo aikoja sitten olisi saanut luopua ammatistaan.
Maisterinvihkiäisten vietto näyttää hyvinkin epäilyttävältä, sillä kandidaattien lukumäärä on kovin pieni; vaikka olisikin sääli, jos tämä kansallinen juhla, josta koko maa on iloinnut, siirrettäisiin tuonnemmaksi, niin en olisi niinkään tyytymätön, koska minäkin ensi vuonna voisin olla mukana. Eikö joka tapauksessa kävisi päinsä, että Emilie[30] isän kanssa tulisi tänne; laivalla ei tämä ole mikään matka, ja me niin kernaasti tahtoisimme komeilla sisaremme kera täällä ja näyttää hänelle kaikki nähtävyydet. Kukapa tietää tarjoutuuko toista sellaista tilaisuutta ja milloin. Kolmen vuoden kuluttua en minä ainakaan enää ole Helsingissä, ja kukapa tietää, miten meidän kaikkien on käynyt. Siksipä pyydän teitä, rakkaat vanhemmat, tarkoin punnitsemaan tätä asiaa.
Edellisellä ja tällä viikolla on taidenäyttely ollut avoinna. Enimmäkseen siinä on arvotonta, mutta joukossa on joitakin kauniitakin tauluja; niinpä esim. Wrightiltä pari maisemaa ja hanhiperhe, jotka ovat tunnetulla mestaruudella maalatut. Godenhjelmiltä on kohtaus Runebergin "Hirvenhiihtäjistä". Vastikään Düsseldorfissa kuolleelta nuoremmalta Ekmanilta on useita tauluja, samoin Löfgréniltä. Loistopisteensä ovat kuitenkin ruotsalaisen kuvanveistäjän Sjöstrandin teokset. Hän on nyt täällä muovaillakseen professori Porthanin patsasta. Sitä paitsi ovat ylioppilaat tilanneet häneltä Lönnrotin ja muutamien muiden kuuluisien professorien rintakuvat. Snellmanin kuvan me tahdoimme myöskin saada, mutta Snellman ei suostunut siihen millään ehdolla. Paitsi näitä veistoksia on Sjöstrand myöskin muovaillut useita suomalaista mytologiaa käsitteleviä teoksia, niinkuin Kanteletta soittavan Väinämöisen, jota metsän eläimet ja henget kuuntelevat, "kevytmielisen" Lemminkäisen täydessä sotasovassa, ja ennen kaikkea Kullervon, joka raastaa rikki kapalonsa vaatien maailmaa taisteluun. Viimeksimainittu on todellakin nerokkaasti käsitelty ja mestarillisesti suoritettu. Sjöstrand matkustaa kesäksi Müncheniin valaakseen siellä kaikki nämät teokset. Koska ne eivät tule maksamaan enempää kuin 10 ruplaa, niin hankin itselleni ainakin Kullervon.
Voikaa hyvin kaikki ja muistakaa teidän
Juliustanne.
25 p. huhtikuuta 1857.