Rakkaat vanhemmat.
Paljon kiitoksia 100 ruplasta, jonka olemme saaneet. Me olimme hiukan hämillämme siitä, mitä te sanoisitte, kun meidän jälleen täytyi pyytää rahaa; mutta ilman sitä me emme olisi tulleet toimeen, ja lohdutimme itseämme sillä, että vain ani harvat tulevat lukukaudessa toimeen vähemmällä kuin 200 ruplalla.
Suuresti me iloitsemme siitä, että Emilie ehkä tulee tänne promotsioniksi. Tuleeko hän Aline Hackmanin[31] turvissa, vai isänkö mukana?
Kevään edistymisestä voin kertoa, ettei meillä pitkiin aikoihin ole ollut enää lunta kaduilla ja että taivaanrannassa näkyy tumma vesijuova. Viimeistä edellisellä viikolla olikin meillä muutamia ihanan lämpimiä päiviä, aivankuin kesäkuussa; mutta sen jälkeen on jälleen ollut pakkasta sekä päivin että öisin. Mitenkä tämä kylmyys vaikuttaa lumesta paljastuneihin oraihin, siitä ei täällä ole tietoa, mutta pahinta pelätään.
Vastikään minut kutsuttiin varakanslerimme, parooni Munckin luo ja minä vaivasin päätäni tuumimalla, mitä pahaa olin saattanut tehdä. Mutta kun tulin hänen luokseen, otti hän minut hyvin ystävällisesti vastaan ja pyysi, että perustaisin hänen maatilalleen kansakoulun. Niin kernaasti kuin sen olisinkin tehnyt, niin täytyi minun kandidaattitutkintoni vuoksi kieltäytyä. Pahoittelin suuresti, etten voinut suostua hänen pyyntöönsä, sillä paitsi sitä, että olisin ehkä voinut siellä hiukan vaikuttaa, olisi se muutenkin sopinut minun aikeihini, sillä hänen tilansa on Hämeessä, jota maakuntaa en vielä lainkaan tunne. Minä sanoinkin parooni Munckille, että suoritettuani kandidaattitutkintoni rupeaisin suurimmalla mielihyvällä vuodeksi tuohon toimeen. Se olisi mieluisaa senkin vuoksi, että vihdoinkin voisin omalla työlläni ansaita elantoni.
Muiden merkillisyyksien joukossa on täällä nykyään kuuluisa talollinen Manninen[32] kemiaa opiskelemassa. Siinä työssä on hänellä hyötyä minun suomennoksestani, niin pitkälle kuin sitä piisaa, ja suureksi ilokseni hän sanoi sen olevan sujuvan ja ymmärrettävän. Se antaa jälleen uutta rohkeutta työskentelyyn. Muuten voin meidän kesken sanoa teille, että 430 sivusta enää vain 180 on kääntämättä ja että toivon saavani koko jutun tällä lukukaudella suurimmaksi osaksi valmiiksi, niin että kesällä voin viimeistellä sitä. En tahtoisi kuitenkaan, että puhuisitte asiasta, sillä on paljoa parempi esittää työ täysin valmiina, kuin vähä väliä puhua siitä, miten paljon on jäljellä. — Tämän kemian käännöksen välityksellä olen tullut tutummaksi Mannisen kanssa ja pidän hänestä yhä enemmän. Hän on kelpo, turmeltumaton luonne ja hänellä on niin perinpohjaiset tiedot ja hän harrastaa niin lämpimästi sivistystä ja isänmaan parasta, että moni saa hänen rinnallaan hävetä. Nimipäivänäni, niinkuin meidän kesken on tapana, oli muutamia ystäviäni luonani, muiden muassa myös Manninen. Me vietimme iltaa erittäin hauskasti, ja kun kaakki olivat lähteneet, löysin erään sievän pienen runon, jonka Manninen oli pistänyt salaa piirongilleni. Otan tähän siitä osan, jotta Emilie voi sen teille kääntää:
Lausun vielä viimeiseksi ihastukseni iloisen, riemuni perivakavan riennoistasi veikko-kulta. Iloisen ijäti voitat kelpo tunnon Tuonelassa, kuin nyt täällä kaikin voimin, innolla ihan vakaalla, rakkaudella rajulla, koitat palvella paraiten omaa isämme maata, herttaistakin äitinkieltä! Nuorukainen, hoikkulainen, isänmaata, äitinkieltä luo ei konsaan mielestäsi! Lupaele, vannoskele eleä eduksi Suomen!
Ja nyt voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat! Sydämelliset kiitokset siskoille kirjeistä.
Teidän Julius.
26 p. toukokuuta 1857.