Mutta nyt tahdon kertoa jotain matkastammekin. Alussa, niinkauankuin me ajoimme tuttujen seutujen halki, olin kovin alakuloisella mielellä. Mutta niinpiankuin ne olivat jääneet taaksemme, kiinnitti kaikki uusi, minkä edessäni näin, siinä määrin huomiotani, että vähitellen tulin oikein iloiselle mielelle. Niinpä me ajoimme entisen Ahrenbergin tilan sekä Harjun ohi, joista edellinen sijaitsee erittäin kauniilla paikalla. Haminassa me aterioimme ensi kertaa, ja tulimme vielä siksi hyvissä ajoin Korkeakoskelle, että näimme putouksen päivän valossa. Suoraan sanoen, olin kuvaillut mielessäni sitä suuremmoisemmaksi. Keväisin se kuuluu muuten olevan paljoa voimakkaampi. Sydänyön aikana saavuimme Loviisaan. Seuraavana aamuna matkustimme Porvooseen. Vihdoin kello puoli kuusi illalla tulimme perille. Seuraavana päivänä kävin ilmoittautumassa rehtorille ja sitten tutkintoon, ja olen nyt Jumalan avulla ylioppilas. Lyyry prameilee jo lakissani, mutta vasta torstaina saan täydet tamineet.
Sunnuntaina olimme professori Nordmannin[4] luona, joka otti meidät hyvin ystävällisesti vastaan. Myös Arpen[5] olemme tavanneet, ja hän miellytti suuresti isää; minä tunsin hänet jo ennestään.
Jää hyvästi, oma, rakas äiti, tervehdi isovanhempia sekä kaikkia ystäviäni, joita satut näkemään ja suutele puolestani rakkaita siskoja.
Sinun Julius.
26 syyskuuta 1853.
Rakkaat vanhemmat.
Sain tänään äidin kirjeen ja kiiruhdan vastaamaan. Sillä koska työni ei vielä ole säännöllisessä kulussa, on minulla ollut liiaksi aikaa aprikoimiseen. Usein olen ollut alakuloisella mielellä; varsinkin sunnuntai-iltana tunsin itseni kovin yksinäiseksi. Siksipä tekee mieleni kirjoittaa teille voidakseni ainakin ajatuksissani olla luonanne.
Tänään kävin ensi kertaa professori Arpen luennolla; huomenna alkaa professori Nordmann. Heitä molempia aion aluksi kuunnella; sillä prof. Arppe arveli, etten ennättäisi kuunnella sen useampia, koska itse aineet ovat minulle aivan oudot. Nordmannin luona tulen kai hyvin usein olemaan niinpiankuin Arthur[6] palaa kotiin Lapista. Iloitsen suuresti saadessani tutustua häneen, sillä varmaankin meillä on paljon mielenkiintoista kerrottavana toisillemme.
Pari päivää sitten olin jälleen kutsuissa. Mutta ne olivat aivan siivot. Ylioppilaskunnan parhaat laulajat olivat kutsutut, ja sen vuoksi oli se pikemmin soitannollinen illanvietto kuin juomaseura.
Perjantaina olin täydessä juhlapuvussa Nordenstamin luona; hän oli hyvin kohtelias, varsinkin sen jälkeen kun hän kuuli, että olin saanut 33 ääntä. Myöskin inspehtori Hjärne[7] oli erittäin ystävällinen; olihan se muuten aivan luonnollista, sillä minussa, s.o. minun univormussani ei ollut vähintäkään moitteen syytä.