Voikaa hyvin! Teidän Julius.
Helsinki, 28 p. helmikuuta 1858.
Rakkaat vanhemmat.
Aika kuluu täällä niin huomaamatta, että tuskin saatoin uskoa, kun Leopold huomautti minulle, että oli kulunut kaksi viikkoa siitä, kun viimeksi teille kirjoitin.
Leopold on pari päivää sitten suorittanut jälleen pari tutkintoa eikä ole enää yhtä kuumeisen levoton kuin ensimäisen ratkaisevan askeleen edellä.
Mitä minun omaan arvoisaan persoonaani tulee, niin ei siitä ole erikoisempaa kerrottavana; kaikki käy hiljalleen. Koulutuntini tuottavat minulle paljon iloa, paljon enemmän vielä kuin viime lukukaudella; en tiedä, katsonko asioita vähemmän mustien silmälasien läpi, vai onko se todellakin siten, mutta minusta tuntuu, kuin oppilaani olisivat innostuneemmat ja osoittaisivat suurempaa harrastusta kuin ennen. Se vain on varma, että suoritan virkani suuremmalla ilolla kuin syksyllä. Onnettomat turhat mietiskelyt lamauttivat silloin joka suhteessa minua; nyt vasta, kun olen saavuttanut jälleen elämänrohkeuteni, huomaan oikein, miten masennuksissa olin. Jumalan kiitos, että kriisi on ohitse; nyt alan taas olla entiselläni. — Ja sittenkään, niin vaikea kuin tuo aika olikin, en tahtoisi mistään hinnasta olla sitä vailla; sillä ensinnäkin olen kadottanut suuren annoksen liiallista itseluottamustani ja sitä paitsi totuttanut itseni enemmän ajattelemaan, jota vastoin aikaisemmin pääasiallisesti seurasin vain tunnettani ja hetkellistä vaistoa. —
Ja nyt sanon täksi kertaa teille hyvästi. Paljon terveisiä sisarille ja muille pikku elukoille.
Teidän Julius.
Maaliskuulla, 1858.
Rakkaat vanhemmat.