Täällä meillä käy kaikki tavallista kulkuaan. Minä iloitsen joka päivä "omituisesta päähänpistoksestani", joka toi minut tänne. Niin kaukana maailman melskeestä kuin olemme, että vain joskus kuulemme mitä siellä tapahtuu, elämme me yksinomaan opinnoillemme. Sunnuntai-vieraskäynnit eivät häiritse meitä myöskään, koska enimmäkseen palaamme varhain illalla kotiin. — Niistä henkilöistä, jotka kuuluvat meidän jokapäiväiseen kotielämäämme, en ole vielä mitään maininnut aunukselaisista, jotka usein tavaroineen tulevat tänne. Erään sellaisen miehen suosion voitin siten, että eräänä iltana, kun hän oli täällä, luin ääneen Kalevalaa, joka suurimmalta osaltaan on juuri Venäjän-Karjalasta kerätty. Joka kerta sen jälkeen hän tänne tullessaan tarjoo meille kahvia, vieläpä kerran erittäin hyvää teetä.
Nyt sanon teille jälleen hyvästi ja lähetän sydämelliset terveiseni isoisälle ja siskoille.
Teidän Julius.
Rautalammilla, 21 p. marraskuuta 1858.
Rakkaat, kalliit vanhempani.
Ette voi aavistaa, miten minua vastasaapuneet kirjeet ilahduttivat. Ajatelkaahan, mikä ajatus minua parina viime viikkona on kiusannut. Molemmat viimeiset kirjeet olivat niin kovin lyhyet — että luulin teitä jollakin tavalla loukanneeni. Mutta en voinut mitään muuta syytä itsessäni keksiä, kuin että ehkä liian usein olen kehunut olevani tyytyväinen täällä olooni. Onhan minulle jo ennenkin pari kertaa sattunut, että Helsingistä ja Kaavilta käsin olen ilmaissut tyytyväisyyttäni tavalla, josta te olette voineet saada sen käsityksen ikäänkuin minun olisi kaikkialla muualla hyvä olla paitsi kotona. Mutta olen aina ajatellut, että te tunnette minut, ettekä voi erehtyä minun suhteeni, ja samalla olen kuvaillut mielessäni, että teidänkin olisi hauska tietää, että olen tyytyväinen. Siksipä, koska tulevaisuudessakin epäilemättä tulen kehumaan jotain vierasta paikkakuntaa, josta valehtelematta en voi sanoa päinvastaistakaan, niin älkää pitäkö sitä rakkauden puutteena; lähellä tai kaukana olen aina teidän Juliuksenne.
Ja tehdäkseni itseni jälleen syypääksi samaan vikaan täytyy minun totuudenmukaisesti vastata äidin kysymykseen, että yksinäisyys ja hiljaisuus tuntuu olevan minulle kaikkein sopivin ilmakehä. Minun täytyy tosiaankin kiittää Jumalaa, että hän on niin sallinut. Parin viimeisen vuoden kuluessa oli entinen itseenisulkeutumisenhalu kadonnut; olin muuttunut vilkkaaksi, iloiseksi ja seuraarakastavaksi, mutta samalla kertaa itserakkaaksi, äänekkääksi ja turhamaiseksi. Ja vaikka olen jo kauemmin kuin puoli vuotta taistellut näitä vikoja vastaan, niin ei minun sittenkään tahtonut onnistua voittaa niitä.
Olin kadottanut kunnioituksen itseäni kohtaan ja horjuin sinne tänne, vuoroin vallattoman iloisena, vuoroin taas aivan masentuneena mieleltäni. Jo kesällä alkoi tilani parantua, ja täällä uuttera, säännöllinen työ vahvistaa tahdonvoimaani ja antaa minulle, jos kaikki käy hyvin, tarpeellisen itseluottamuksen jälleen.
Ja lopuksi, mitä yksinäisyyden vaikutukseen opintoihin tulee, jota seikkaa äidin kysymys tarkoitti, niin täytyy minun sanoa, ettei minun koskaan ole ollut niin helppo oppia, nyt kun ei mikään ole harrastuksiani hajoittanut, ja että muistini, josta tutkintoa varten lukiessa eninten on riippuvainen, on täällä paljon parantunut varmaankin siksi, että koko huomioni on kohdistunut siihen, mitä luen.
Mitä taas oppiaineisiini tulee, niin olen omistanut aamupäivän, joka on pitempi ja parempi osa päivää, historialle. Kahtena ensimäisenä kuukautena pääsin Schlosserin maailmanhistorian loppuun, ja nyt olen alottanut jälleen alusta ja aion tätä kertausta jatkaa aina helmikuuhun saakka. Iltapäivisin luin ensiksi Fischerin estetiikan, jota lukiessa ajatukseni ovat suuresti syventyneet ja olen päässyt selvyyteen monesta kysymyksestä, jotka usein ovat mielessäni päilyneet. Ensi suvena luen siitä osia äidille. Erikoiseksi ilokseen hän on huomaava, miten uskonnollinen tuo mies on, jota niin monet ovat syyttäneet harhaoppiseksi. Vastikään olen ruvennut lukemaan Ponten Atterbomin "Svenska siare och skalder", joka on tavallaan ruotsalainen kirjallisuushistoria. Tämän teoksen, joka itsessään on runollinen mestariteos, olen jo kerran ennen kymnaasissa ollessani lukenut, ja mielihyvällä muistelen sitä tuttavuutta. Se on suurella rakkaudella ja tunnollisuudella piirretty sarja kuvia, joihin liittyy näytteitä puheenaolevien ruotsalaisten runoilijoiden parhaista tuotteista.