Tänään sai posti sen typerän päähänpiston, ettei se tuonut minulle kirjettä. Ikävä, että postia tulee vain kerran viikossa tänne, sillä nyt minun täytyy odottaa aina ensi sunnuntaihin.
Viime kirjeessäni kerroin teille jouluajan vietosta. Kolmessa tanssiaisissa me olimme, mutta sitten elämä alkoi jo käydä liian kirjavaksi minulle ja päätin sulkeutua kuoreeni korvatakseni sen vahingon, jonka parina hukkaanmenneenä päivänä olin kärsinyt. Sillä tuollaisia hyppyjä seuraavina aamuina emme olleet oikein halukkaat työhön. Olenpa luopunut yksin sunnuntaivierailuistakin. Kerran on minut kuitenkin viekoiteltu mukaan sen jälkeen kuin tein tämän päätöksen, sillä lukkari oli kovin ystävällisesti pyytänyt meidät luokseen, vieläpä lähettänyt oman hevosensakin meitä hakemaan, niin etten voinut olla menemättä.
Isää pyytäisin minun nimessäni tilaamaan "Mehiläistä". Tuleeko Suometar meille tänä vuonna? Ellei, niin haluaisin saada sen.
Ja nyt, voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat; paljon terveisiä isoisälle ja sisarille.
Teidän Julius.
Rautalammilla, 12 p. helmikuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Tämä on viimeinen kirje, jonka saatte täältä, sillä kahden viikon kuluttua matkustan ja ilmoitan teille heti saavuttuani Helsinkiin. Ensi kirjeenne tulee teidän osoittaa Helsinkiin, sillä täällä ei posti minua enää tapaa. Syynä siihen miksikä lähden täältä kaksi viikkoa varhemmin kuin alkujaan olin aikonut, on se, että en voinut saada tänne erästä kirjaa, jota välttämättä olisin tarvinnut. Rauhoittaakseni äitiä matkani suhteen voin kertoa teille, että minua on kohdannut aivan odottamaton onni siinä suhteessa, että Sahalan (talo, jossa me asumme) omistaja tahtoo saada rekensä ja vällynsä Helsinkiin ja että minä kuljetan ne mukanani.
Niinpä on tämä elämäni ajanjakso lopussa, ja toivon, että voisin olla tulevaankin yhtä tyytyväinen, silloin palaisin suuremmalla luottamuksella yliopistoon. Ikäväkseni olen huomannut, että vaikka ennenkin olen tehnyt työtä ja toverit ovat pitäneet minua pedanttinakin, niin on vilkkauteni kaikesta huolimatta vienyt minut pintapuolisuuteen. Moni asia, josta luulin olevani jo selvillä, on tuottanut minulle täällä kovaa työtä, ja pahinta on se, että minulla tuskin enää on aikaa käydä kaikki vielä huolellisesti lävitse, vaan täytynee minun lopulta, pelkään pahoin, hutiloida tullakseni valmiiksi.
Ja nyt voikaa hyvin ja sanokaa terveisiä isoisälle ja sisarille.