Ota vastaan joskin myöhästynyt, niin ei silti vähemmän sydämellinen onnitteluni syntymäpäiväsi johdosta! Olin aikonut syntymäpäivälahjaksi lähettää sinulle saksalaisen käännöksen keväällä pitämästäni esitelmästä, joka käsitteli suomalaista kansanrunoutta. Aivan valmis se ei kuitenkaan vielä ole.
Äiti kirjoittaa, että hän oli kääntänyt kaksi kuuntarinaani sinulle syntymäpäiväksesi. Joskin minusta oli hauska siten olla edustettuna sinä päivänä, niin olen kuitenkin hiukan pahoillani, että äiti ennätti ennen minua. Siksipä pyydän ettei hän sitä enää tekisi. Mitäpä voisin isälle antaa joululahjaksi, jos minulta riistetään pienokaiseni.
Että sinä, rakas äiti, teet paljon hyvää lähimäisillesi ja voit heidän hyväkseen uhrautuakin, siitä olen nähnyt siksi monta todistusta, etten hetkeäkään voisi epäillä sinun mielialaasi siinä suhteessa. Mutta sitä, mikä itseesi nähden on sinusta aivan luonnollista, et pidä aina muille tarpeellisena. Jollei esimerkki vaikuttaisi tuhat vertaa enemmän kuin sanat, niin kukapa tiesi, vaikka sulasta rakkaudesta olisit kasvattanut meistä egoisteja. Anna meidän siis seurata esimerkkiäsi, niin, vieläpä paljon korkeampaa — vapahtajamme esimerkkiä — joka meidän ihmisten hyväksi teki työtä ja kärsi kuolemaansa saakka, aina ristinkuolemaansa asti! Mitäpä sillä väliä kestääkö elämä paria vuotta kauemmin tai vähemmän — vaikkapa sitä kestäisi kokonaisen vuosisadan, niin se olisi sittenkin vain pisara iankaikkisuudessa! — kunhan se vain kantaa hedelmiä, hedelmiä ihmiselle itselleen ja hänen lähimäisilleen.
Voikaa nyt hyvin, rakkaat, hyvät vanhempani ja sanokaa terveisiä kaikille meikäläisille.
Teidän Julius.
Helsinki, 1 p. joulukuuta 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Nyt lähestyy jo se aika, jolloin taaskin saan viettää pitemmän ajan teidän piirissänne. Oi, miten sitä jo ikävöinkään! Tuntuu aina niin hyvältä palata maailman levottomasta hälinästä ja humusta kodin hiljaiseen, rauhalliseen suojaan! Tällä kertaa aion taas oikein nauttia joulusta; viime kerralla en saanut olla kuin lyhyen aikaa ja edellisenä vuonna olin kovin kaukana poissa.
Ottilie kirjoittaa, ettei hän odottanut minulta kirjettä, kun olen niin kiinni työssä. Sitä olen ollutkin, vaikka en sen ohjelman mukaan, jonka teille annoin. Viimeiset kaksi kuukautta, lukuunottamatta pedagogista toimintaani, on runotar kokonaan ottanut minut valtaansa. Ensiksi antoivat "Mansikat" minulle työtä (tämän vihon 9 1/2:sta painoarkista on enemmän kuin seitsemän minun kädestäni lähtenyttä). Ah, jospa ihmiset tietäisivät, miten runouteen on yhdistynyt paljon proosallisia sivuseikkoja, nk. juoksut sensorin luona ja varsinkin aikaakysyvä ja kauhean ikävystyttävä korrehtuurinluku!
Ne ovat ruusun okaita!