Tarkempi on hänen kertomuksensa parista vogulilaisesta jumalanhuoneesta. Toisesta, jonka hän omin silmin näki, löytyi viisi puusta tehtyä, ihmisen kaltaista kuvaa vaatteisin käärittynä. Etummaisen päähän oli ripustettu jonkun linnun rintaluu, toisten edessä oli luita tuohisissa. Tämän päärakennuksen ympärillä oli pienempiä, nelisnurkkaisia aittoja miehenkorkuisten patsaitten päällä, joista jokainen oli yläpäästään veistetty ihmisen muotoon. Niissä säilytettiin aseet, joita uhrieläintä teurastaessa käytettiin: kirveet, nuolet y.m. Erikseen niistä oli vielä vähäinen aitta, täynnä luita. Toinen jumalanhuone, josta hän ainoasti kuuli puhuttavan, oli Konda-joen varrella. Sinne ei kukaan kansasta uskaltanut mennä, ei itse ruhtinaskaan; ainoasti pappi kävi sisällä uhraamassa. Usein sieltä kuultiin ennustavia ääniä, erittäin niinä aikoina, jolloin jumala vaati uhria. Rakennuksen edessä seisoi kaksi vartijaa, purpurainen puku yllä ja koristeltu keihäs kädessä. Ne oli heille hankittu yhteisellä kustannuksella ja niitä säilytettiin yhteisessä aitassa, silloin kun ei ollut vahdinpitoa.
Castrén[121] selittää, että koko heimon yhteisiä jumalia oli tapana pitää tallella eri jurtassa tai teltassa, joka oli noidan valvonnan alainen. Yksityisetkin jumalansa säilyttivät Ostjakit milloin jurtassa, milloin teltassa, mutta omassa asuntomajassaan. Pallasen mukaan[122] ne seisoivat arvokkaimmassa s.o. peränurkassa, edessään pikku vakka, johon uhrit pantiin. Nykyiset Wogulit, lisää Gondatti,[123] pitävät tätä peränurkkaa niin pyhänä, ett'eivät salli naisten siellä oleskella, ei edes tavaroitaan pitää.
Jos sitten käännymme takaisin Permin Suomalaisten luo, joista olemme lähteneet, niin näemme heilläkin samanlaisia uhriaittoja ja jumalanhuoneita. Edellisiä oli tiettävästi myös vanhoilla Bjarmeilla, vaikk'ei siinä metsistössä, jossa suuri Jómalan kuva seisoi. Ryöstöretkeä ehdottaessaan Thore Hund kertoi, että Bjarmein oli tapana, kun joku rikas mies kuoli, jakaa rahat vainajan ja perillisten kesken. Kuolleen osa, välistä puolet, välistä kolmas osa tai vielä vähempi kannettiin metsään, jossa se joko kätkettiin kumpuun taikka rakennettiin sitä varten erityinen huone.
Jälkimmäisistä on aivan epäilemättömät todistukset Permiläisten apostolin, pyhän Tapanin elämäkerrassa.[124] Yksi niistä, joka hänen onnistui polttaa alttareineen ja kuvineen, kun ei vartijoita ollut saapuvilla, sanotaan olleen hyvin kuuluisa. Toisessa paikassa mainitaan, että hän kokosi kaikki, mitä oli ripustettu jumalankuvien ympärille tai yläpuolelle joko uhriksi taikka koristukseksi: soopelin, näädän, kärpän, lumikon, majavan, ketun, karhun, ilveksen ja oravan nahat, yhteen läjään, jonka sytytti tuleen. Ei hän sallinut edes korjata sitä kultaa, hopeaa, vaskea, rautaa, tinaa tai muuta metallia, jota löytyi jumalanhuoneissa.
Wotjakeilla on vielä tänä päivänä jokaisella perheellä erityinen kuala (= kota) jumalanpalvelusta varten. Paitsi sitä on joka kylässä yksi yleinen suku-kuala tai useampiakin, jos kylään on asettunut eri sukuja. Vielä voi eri suvuilla olla yhteinen iso kuala siinä kylässä, josta nämät suvut ovat haarautuneet. Kuala-palveluksen mukaan, tietää Wichmann[125] jakautuvat Wotjakit ison kualan sukuun ja pienen kualan sukuun. Jako perustuu siihen, että perheestä eroava jäsen rakentaa itselleen uuden, pienen kualan, jonka suhteen emä-kualaa kutsutaan isoksi. Tämä voi puolestaan taas, jonkun vanhemman kualan suhteen olla pieni kuala. Perhe-kuala on kesällä keitto- ja ruokahuoneena, ja talvellakin siinä säilytetään ruokavaroja. Myöskin suku-kualaa käytetään samoihin tarpeisin; se on tavallisesti suvun päämiehen talossa ja samalla hänen yksityinen perhe-kualansa. Ainoasti isoa kualan käytetään yksinomaan uskonnollisia tarkoituksia varten.
Kuala on ladon tapainen, nelisnurkkainen rakennus, ilman kivijalkaa, lattiata ja välikattoa. Ovi ei ole lyhyellä, vaan pitkällä seinällä, ikkunaa ei ole ollenkaan. Keskellä on kivien reunustama tulensija, jonka päällä iso kattila kahdesta orresta haahlain päässä riippuu. Pitkin seiniä on mataloita penkkiä. Ovesta vasemmalle, penkin edessä, on pöytä ja tuoli. Vasemmassa peränurkassa[126] on miehen korkeudella lauta, jonka päällä on kannellinen kopsa, vorshud. Nimensä se on saanut kodinhaltijasta vorshudista, joka suojelee suvun onnea ja jota kuala-uhreissa pääasiallisesti palvellaan. Kopsan alla on usein kimpullinen kuusen oksia.
Glazovin piirikunnassa, kertoo Pervuhin,[127] pidetään oksakimppu, mudor nimeltä, vorshud-kopsan sisässä, jossa muuten on kaikenlaisia uhriantimia ja uhritarpeita. Siinä on pientä rahaa, oravan nahkaa, pyyn siipeä, teeren höyhentä, uhrileivän palasia, kauhasia ja kupposia y.m. Uhriastioita säilytetään muutamin paikoin erityisessä kaapissa alapuolella lautaa, myös uhrattuin eläinten luut ja nahat pannaan sinne talteen. Lauta on joskus katettu liinasella, joka on silkillä kirjaeltu, ja pyhä kopsa päällystetty korutekoisella vaatteella.
Isot, yleiset kualat ovat tavallisesti ulkopuolella kylää korkealla mäellä tai joen varrella. Välistä ne rakennetaan ilman kattoa puitten suojaan.[128] Vorshud-tuohinen asetetaan siinä tapauksessa puun juurelle erityiselle pöydälle. Kun iso kuala pitää muuttaa, niin se poltetaan. Kaikki hiilet ja tuhkat kootaan puhtaisin astioihin ja viedään metsään sille paikalle, jolle uusi rakennus on tehtävä. Hiilet pannaan niihin reikiin, joita on kaivettu maahan patsaitten pystyttämistä varten, ja tuhka kylvetään permannoksi aijotulle alalle, sitten kun se on lyöty kovaksi kuin puimatanner. Ison kualan muuttamisesta on samantapainen kertomus kuin ludin paikan valitsemisesta. Kerran oli härkä päässyt karkaamaan isosta kualasta, ja kesken toimitusta täytyi uhraajain lähteä sitä takaa ajamaan. Paikka, missä härkä viimein saatiin kiinni, katsottiin niin edulliseksi asemansa puolesta, että koko kuala muutettiin sinne.
Vielä mainittakoon pahalle hengelle, ludille, pyhitetyt kualat. Ne ovat rakennetut keskelle ludin aitausta. Eräässä kylässä Mamadyshin piirikunnassa Kazanin lääniä näki Gavrilov[129] neljä ludia, joista yksi oli iso lud. Se oli aidatta ja siinä oli keskellä kuala. Sekä aitauksessa että kualassa, oli yksi ainoa sisäänkäytävä, idän puolella. Kuolan sisällä ei ollut muuta kuin mudor-niminen nurkkalauta, pöytä ja kaappi. Ainoasti ludin hoitajan oli lupa sinne mennä, se oli ikään kuin kaikkein pyhin.
Wotjakkilaista kualaa vastaa tsheremissiläinen kuda, joka löytyy jokaisessa talossa. Sitä ei nykyisin enää käytetä muuna kuin keittiönä ja varastohuoneena. Sen uskonnollisesta tarkoituksesta on ainoasti muutamia jälkiä säilynyt. Heikelin mukaan[130] on kudan peräosa välistä eroitettu laipiolla eri kamariksi, johon ainoa oviaukko vie kodasta ja jossa on sekä lattia että välikatto. Tätä kamaria pidettiin ennen vanhaan muita kudan paikkoja pyhempänä, sillä tässä tehtiin uhrilupaukset, asettamalla siihen ne halot, joita uhratessa metsässä tarvittiin, sekä kattilan, jossa uhri aijottiin keittää.[131]