Ennen muinoin näkyy kuitenkin näillä kansoilla olleen taidokkaampiakin kuvia. Ostjakeilta mainitsee Strahlenbeeg[169] lähetyssaarnaajain viime vuosisadan alussa ottaneen pois puolen kyynärän pituisia, sangen hyvin metallista valettuja kuvia, jotka he sanoivat saaneensa maan entisiltä asukkailta Tshudeilta. Müllerin mukaan[170] niiden muoto oli enimmiten niinkuin hanhen, käärmeen, neidon, joka ojentaa käsiään, y.m. Hän arveli niiden olevan saatuna Kiinalaisilta.

Permiläisten alueelta, länsipuolella Uralivuoria, on löydetty maasta suuri joukko vaskisia epäjumalan-kuvia, sekä ihmisien että elävien muodossa, joista edellisillä on usein tuo ugrilaisille omituinen suippuinen pää. Ihme on vaan, että ne yksistään tavataan vanhoista pronssikauden haudoista, eivätkä enää ole ollenkaan nähtävänä rauta-ajalla. Ne mahtavat olla samaa laatua kuin Ugrilaisten.[171]

Nykyisemmät tiedot asiasta ovat ristiriitaiset. Niinkuin muistamme, on Wotjakeilla pyhän kotansa peränurkassa mudor-niminen lauta, jolle asetetaan uhreja kodinhaltijalle. Kristityillä Wotjakeilla seisovat siinä nyt pyhimyskuvat, pakanoilla ei ole mitään muuta kuin oksakimppu ja uhrivakka, vaan paikka on yhtä pyhä. Aminoff, ylimalkain luotettavin ja syvin tämän kansan tutkija, väittää,[172] että Wotjakeilla ei ole ollutkaan siinä epäjumalan-kuvaa. Hänen päätöksensä lienee kuitenkin ennenaikainen. Parissa Andrievskin julkaisemassa asiakirjassa[173] vuosilta 1838 ja 1840 löytyy mainittuna, että jumalanpalvelus kualassa tapahtui puisen kuvan edessä. Koshurnikov kertoo eräästä epäjumalan-kuvasta[174] jota pidettiin asumattomassa rakennuksessa. Se oli kömpelösti veistetty, päänmuotoinen pölkky; parta oli tehty suoheinistä. Alustalla, jolla se seisoi huoneen peränurkassa, oli kolme porrasta. Kuvan eteen oli ripustettuna käsiliinoja nuorille. Vielä on huomattava, että nykyinen nurkkalauta on hyvin sen laatuinen ja samassa paikassa kuin alttari Ostjakkein jurtassa, jolle epäjumalat ja uhrivakka asetetaan. Wenäläisten pyhimyskuvien asettaminen juuri siihen paikkaan — Wenäläisillä ne ovat asuintuvassa — sekä niiden nimittäminen samalla mudor-nimellä[175] todistanee myös jotain. Sangen todennäköistä on siis, että Permiläisilläkin täyden pakanuuden ajalla oli kotijumalia osoittavat nukkensa.

Wolgan kansoista on tässä suhteessa vielä vähemmän tietoja. Zolotnitskij on sanakirjaansa liitetyissä oivallisissa selityksissään[176] tuonut esiin sen tiedon, että Orenburgin läänissä rauhemmassa elävät pakanalliset Tshuvassit vielä pitävät pikkuisia puisia epäjumalia kodissaan. Tsheremisseistä Georgi tietää,[177] ett'eivät he paljon huoli epäjumalankuvista. Kuitenkin on heillä tuvan nurkassa tuohivakkasessa puusta veistetty ja mieheksi puettu vaaksan pituinen nukke, jolle he välistä uhraavat pannukakkuja ilman mitään rukousta. Paitsi sitä on jumalankuviksi selitetty ne neliövaaksan kokoiset laudat niinipuun kuoresta, joita he joskus ripustivat pyhiin puihin.[178] Mutta ne voisivat pikemmin olla mädän karsikoissamme nähtävien lautasten kaltaiset, jotka omistavat sen puun määrätylle henkilölle, ja tässä kenties määrätylle jumalalle. Müller mainitsee[179] niihin kuvioita piirretyn, mutta lisää, ett'ei näillä mitään merkitystä ollut.

Lappalaisilla ei ole mitään varsinaista jälkeä kotona pidetyistä jumalankuvista. Mutta se seikka, että heilläkin kodan perä, boassho, oli pyhä ja noitarummun talletuspaikka sekä jälkimmäistä kalua kuljetettiin eri reessä,[180] muistuttaa niin paljon tavasta, jolla Ostjakit pitävät ja kuljettavat jumalankuviansa, että luulisi täälläkin olleen vanhemman tavan perustana.

Kreikan-uskoisissa Inkerikoissa sitä vastoin on säilynyt meno, joka selvästi johtuu aikaisemmasta kotijumalain palveluksesta. W. Forsbergille[181] kerrottiin v. 1892, mitenkä muudan emäntä oli voidellut kermaa pyhäsien s.o. pyhimysten kuvien suun kohdalle ja viskellyt suoloja siihen nurkkaan, jossa nämät pidetään, eli n.k. koloon, hokien: "syö, syö!"

Wirolaisten kotijumalista on meillä katolis-aikuinen muisto ennen mainitun Tõnnin kuvassa. Semmoista eivät kaikki osanneet tehdä; jos joku tahtoi sen itselleen hankkia, oli hänen turvautuminen toisen apuun, joka niitä ennen oli tehnyt. Tämä otti käteensä vahakappaleen, josta muodosti vaaksan pituisen ihmisenkuvan, veti sille pienet housut jalkaan ja kääri vielä muuta riepua ympärille. Sitten se laskettiin vakkaan ja luvattiin sille maksaa kaikesta kymmenykset. Lupauksen tehtyä vietiin vakka piilopaikkaansa, aitan nurkkaan tai puun onteloon.[182]

Jonkunlainen jumalankuva lienee myöskin ollut se oljista tehty ja maalatulla naamarilla varastettu Köyri-ukko, joka muutamin paikoin Suomessa Kekrinä asetettiin tuvan nurkkaan seisomaan.[183]

* * * * *

Yhteisessä paikassa seisovia, yhteisesti palveltavia jumalankuvia, paitsi luontaisia kallioita ja puita, ei näy juuri olevan Tatareilla eikä Mongoleilla enempää kuin yhteisiä rakennuksia jumaliansa varten. Ainoa poikkeus ovat tavallaan nuot ihmisen muotoiset patsaat, joita siellä täällä nähdään arolla. Samojedeilla jo on niitä välistä. Yksi semmoinen, messingistä tehty, istuvan ihmisen muotoinen ja kokoinen, oli vielä muutamia vuosia ennen Castrénin käyntiä[184] niin sanotuilla Ostjak-Samojedeilla Karbinin kylässä Ket-joella, ja oli kokonaisella heimokunnalla yhteinen. Se oli sekä kauneutensa että vanhuutensa tähden suuressa arvossa. Sen luultiin olevan Tshudein käsialaa, mutta Castrénin arvelun mukaan se oli saatu buddhan-uskoisilta Mongoleilta, joilla on juuri semmoisia burchanien nimellä. Se oli viimein murhapolton kautta turmeltunut.[185] Läntisillä Samojedeilla oli Waigats-saaressa paitsi jo mainittua kalliota ja suurta ihmisenmuotoista, suippopäistä kiveä, vielä ollut puinen, kolmilla kasvoilla varustettu ja Wesako s.o. ukko niminen, jonka lähetyssaarnaajat v. 1827 polttivat yhdessä 420 muun samalla paikalla olevan jumalankuvan sekä lukemattomain uhrein kanssa.