Lappalaisten kivijumalat, niinkuin jo tiedämme, eivät olleet ihmiskädellä tehdyt. Irtonaiset jumalina pidetyt kivet kuitenkin ovat muutamain seikkain tähden tässäkin paikassa uudestaan mainittavat. Ne olivat usein kokoonladottuja eri kivistä, jotka kuvasivat ruumiin eri osia, päällimmäinen muita isompi kivi päätä. Semmoisen näki Castrén[204] eräällä saarella Inarissa. Wenäjän Lapissa kerrottiin Genetzille[205] vielä monessa paikassa, tienvarsilla ja valkamoissa löytyvän l 1/2—2 1/2 kyynärän korkuisia kivikokoja, n.k. sijte-taappeja eli seitakumpuja, joissa pieni kivi ylimmäisenä muodostaa pään. Niitä on joko yksi tai useampia, 3-5 kussakin paikassa.
Muinaistieteellisellä tutkimusmatkallansa Oulun kihlakunnassa kuuli Snellman,[206] että Iin pitäjän saarilla oli ollut noin kolmen kyynärän korkuisia kivipatsaita, joille kalamiehet vielä nykyisten ihmisten muistaessa olivat uhranneet rahaa, viinaa y.m. Patsaissa oli yksi isompi kivi runkona, sitten pienempi kaulaa vastaava kivi ja vihdoin vankka kivinen pää. Sitä peitti vielä toisinaan laudasta tehty "lakki". Tähän luettavat ovat mahdollisesti myös ne neliskulmaisista kivilaatoista kootut Jatulinpatsaat, jotka Appelgren[207] tapasi Tornivaaralla Kemissä. Suurin oli 3 1/2 kyynärää korkea, ylempää se hoikkeni ja huipussa olivat kivet vaan nyrkin kokoisia. Toinen pienempi patsas oli vaan puolinainen, kolmas oli jo kokonaan hajoitettu. Pohjoispuolella näitä patsaita oli ennen ollut kymmenkunta samanlaista; nekin olivat seisoneet kolmittain ja keskimmäinen aina ollut korkein. Siellä vielä muisteltiin jumalanpalvelusta pidetyn.
Friis[208] kuitenkin arvelee, että se, minkä Castrén nimittää jumalan pääksi, oli koko jumala, muut kivet pelkkä alusta. Norjan Lapissa Porsangerin tienoilla nähtiin ympyriäisistä kivistä ladottu pyramidi, jonka yläpäässä oli selvästi näkyvä syvennys; siinä kivien välissä oli aikoinaan seisonut varsinainen jumalankuva. Itse pyramidi oli ontelo, niin että siihen sopi pistää uhreja.
Puujumalat olivat tehdyt puitten, erittäin koivuin kannoista. Juuri käännettiin ylöspäin ja muodostettiin pään näköiseksi, kantopää oli runkona ja jalkoina. Jessevin mukaan[209] ne Norjan Lapissa olivat 1 1/2 tai 2 kyynärän pituiset ja noin kyynärän paksuiset. Kuva muodostettiin niin paljon kuin mahdollista sen merkin näköiseksi, jolla se oli maalattu noitarummulle. Ukkosta esim. kuvattiin suuren vasaran näköiseksi. Tarkoitus oli, että jokainen jumala tuntisi hänelle aijotun uhrin, eikä joku muu sitä anastaisi. Siksi myös piirustettiin jumalan nimi kuvan eteen.[210] Silmät maalattiin kuvaan uhrielukan rasvalla. Itse kuvan, vaerro-muor (= uhripuu), viereen pistettiin molemmin puolin kiinni yksi koivun oksa,[211] joiden päät kuvan yli taivutettiin kokoon. Se oli kieltopuu, kielde-muor, jonka piti varjella jumalankuvaa. Kun auringolle tai kuulle piti uhrattaman, asetettiin jumalankuvan viereen puu, joka yläpäästä oli renkaan muotoon veistetty ja rengas nastoilla varustettu. Näitä tämmöisiä poltti 18:n vuosisadan alkupuolella lähetyssaarnaaja Kildal Ofotenissa kahden viikon kuluessa 40, niin tiheässä niitä oli.[212]
Kun Ruotsin Lapissa, kertovat Graan[213] ja Rehn,[214] uhrattiin Thor jumalalle, niin tehtiin hänestä yhtä monta kuvaa, kuin oli uhrattavaa eläintä. Hänet kuvattiin aina vasara kädessä. Aurinkoa palveltaessa väännettiin koivun vitsasta pieni rengas, joka kuvan asemesta nostettiin lavalle. Sen sisälle pantiin uhrilihat ja sen päälle asetettiin kolme koivuista oksaa, jotka yläpäästään sidottiin toisiinsa kiinni.
Suomen Lappalaisten sanoo Tornaeus[215] pyhittäneen kiintonaisia kantoja tai maahan lyötyjä paaluja, joilla ei ollut mitään muotoa. Mutta siinä paikassa, missä Iso Torniojoki purkautuu, oli keskellä koskea sanella viisi ihmisenmuotoista jumalankuvaa, joista isoin oli miehenkokoinen. Kaikki seisoivat yhdessä rivissä, jokaisella oli hattu päässä. Samanlaisia patsaita on Appelgren[216] kuvannut Kemijärvellä, jossa kansa niitä vielä huvikseen jäljittelee. Ne tehdään seuraavalla tavalla: elävä puu hakataan poikki 1 tai 2 kyynärän korkeudelta, pölkyn pää muodostetaan ratin muotoiseksi, päältä se tasoitetaan ja katetaan kivilaakasella, ett'ei niin helposti mätänisi. Näitä muistomerkkiä löytyy kenttäpaikoilla, apajannostimilla sekä peuran ja simpsukan pyyntipaikoilla. Jumiskojoen rannalla Suukönkään luona on toistakymmentä patsasta, jotka ovat varustetut vuosiluvuilla ja puumerkeillä sekä venäläisillä ja suomalaisilla kirjaimilla. Kaksi vanhinta ovat vuosilta 1763 ja 1789, kumpaisetkin venäläisellä kirjoituksella; yksi on vuodelta 1843 suomalaisella nimellä ja 1863 venäläisellä. Ailankajoen niskassa on patsaita noin puoli kymmentä kaatuneiden kivilatomusten paikalla, jotka arvattavasti ovat olleet Lappalaisten jumalia, niinkuin puupatsaatkin aikoinaan. Kansa, näet, vielä muistelee, että Lappalaiset, kalastamaan ruvetessaan, lupasivat veden kunniaksi pystyttää patsaan, jos runsaasti kaloja saisivat. Samaten tekivät niitä, puusta tai kivestä, kun saivat hyvän saaliin peurahaudoistaan.
Wirolaisista ja Liiviläisistä on meillä Henrik Lättiläisen kautta useita, vaikkei aivan tarkkoja tietoja.[217] Saarenmaalaisten jumalan, jota he muutaman linnan piirityksessä avukseen huusivat nimellä Tarapitha (= Taar' avita), sanotaan olleen "lehdon". Erään toisen linnan valloituksen jälkeen viskasivat Saksalaiset ulos samannimisen jumalan, siis kuvan. Warsinais-Wiron kuuluisassa uhrilehdossa nähdään useampia jumalien kuvia, joiden eri nimiä ei kuitenkaan mainita. Kristityn lähetyssaarnaajan kerrotaan siellä kaataneen "tehdyt kuvat ja kaltaisuudet", jolloin kansa ihmetteli, ett'ei niistä verta vuotanut. Tämä seikka, joka nähtävästi hakkaamista tarkoittaa, osoittaa, että kuvat olivat puusta tehdyt. Suuri syy on luulla, että ainoasti yläpää oli ihmisen muotoon veistetty. Eräs Liiviläinen kertoi unissaan nähneensä kansansa jumalan, joka "rinnasta alkaen kasvoi ulos puusta".
Wiedemann vielä tietää,[218] että Wirolaisilla ennen vanhaan oli ollut metsissä suuria Ukko jumalan kuvia, joilla oli nimenä puuslik. Myöhemmin, niin hän arvelee, ruvettiin tekemään pienempiä, jotka paremmin voitiin salata papeilta, ja samassa niille tuli nimikin sen mukaan: puuslikene; vielä myöhemmin keksittiin niille nimitys: inglikene s.o. pikku enkeli. Toisessa paikassa hän kuitenkin tuo esiin erään rukouksen, jossa mainitut nimitykset nähtävästi tarkoittavat kristittyin pyhimysten kuvia.
Viimeiksi olisi mainittava eräs epäjumalan-kuva, joka on Wirolaisissa säilynyt näihin aikoihin asti.[219] Maarian ilmestyspäivänä, näet, tehdään viljalyhteistä nukke, toisena vuonna mies-, toisena naisvaatteisin puettu, ja pannaan taitelle navetan yliselle. Keväällä se sitten pistetään pitkän riuvun nenään, kuljetetaan laulamalla ympäri kylää, viedään viimein lähimpään laidunmetsään ja asetetaan puuhun. Siellä päättyvät juhlamenot piiritanssilla. Nuken nimi on tavallisesti metsik, mutta kuuluu sitä myös eri vuosina sukupuolensa mukaan mainittavan metsä-isäksi ja metsä-emäksi. Tarkoitukseksi on ilmoitettu karjansuojelus, joka sopisikin nuken nimeen katsoen; mutta sen tekeminen lyhteistä näyttäisi kuitenkin panevan sen yhteen maanviljelyksen kanssa. Nykyisessä muodossaan on tämä metsik-juhla luultavasti naapurikansoilta lainattu. Hyvin laajalta Germanilaisissa ja Liettualais-Slaavilaisissa oli ja on osaksi vielä tapana viettää kevään tuloa siten, että laulaen kuljetetaan ympäri talvea tai kuoloa osoittavaa, olkista nukkea, joka viimein hukutetaan veteen tai viskataan tuleen poltettavaksi.
Suomessa ovat pakanuuden jäljet tässä suhteessa hyvin harvat ja vähän todistavat. V. 1559, mainitsee Aspelin[220] valittivat Wenäläiset suomalaisten uudis-asukasten raivaavan itselleen kaskea heidän alustalleen Oulujärven rannikoille ja pystyttävän veistetyt kuvansa, theres utskårne beleter, niihin paikkoihin, joihin aikoivat talonsa rakentaa. Mutta hän arvelee niiden olleen paavin-uskon aikuisia pyhäinkuvia, samoin kuin sen kuuluisan jumalankuvan, josta on säilynyt muisto Satakunnassa Töysän kappelissa. Tõhnin mäellä likellä talon pihaa, nykyisen tuulimyllyn paikalla nähtiin ennen kiviraunio, jonka kivet olivat ristiin ladotut ja jota siitä syystä nimitettiin ristiraunioksi. Tämän päällä seisoi vielä viime vuosisadalla, talon asukasten tarinan mukaan, Tõhnin epäjumala, jolle uhrattiin esikoiset kaikesta. Kuva oli suuren miehen kokoinen, hongasta tehty, isot rautarenkaat korvina. Sen hävitti Lapuan nimismies, jonka piiriin Töysäkin siihen aikaan kuului. Kun rauniota tämän vuosisadan alussa hajoitettiin, löydettiin vielä osa kuvaa, jonka sisällä oli hopearaha, ja raunion pohjasta pieniä ristiä sekä sormuksen tapaisia.